Aika huikea loppurepliikki EU-mestarilta voittokaaren jälkeen , siis Antti Ruuskanen sunnuntai-iltana 17.8:
”EI vieläkään Pielaveden ennätys!” (Juha Laukkanen, 88,22? Kaiketi se ennätysmies…)
Pienen kylän poika voitti EU-mestaruuden ja se hänelle enemmän kuin suotakoon.
Antti Ruuskanen oli oikeastaan ainut valopilkku EM-kisoista, vaikka Suomen juoksijat pääsivät pikkumatkoilla kohtuullisiin saavutuksiin, jopa pistesijoille.
Mutta:
Missä ne pitkän matkan yksinäisyys-juoksijat ovat?
Pitkillä matkoilla ei ketään. Edes ketään ei lähetetty kokemusta hankkimaan. Ruotsikin sentään pisti maratonille koepallona puolentusinaa naista ja saman verran miehiä.
Suomella ei ole ketään kestävyysjuoksijaa, ei enää. Juoksijamme eivät pysty nykytasolla edes siihen mihin Jouko Kuha, Juha Väätäinen tai Lasse Viren 40 vuotta sitten…
Väitän että kysymys on pieleen menneestä kuntoilu- ,laji –, ja harrastus- ja valmennuspolitiikasta. Siitä, että kansanliikunta on unohdettu ja nettiriippuvuus peli-iloineen uusi ”urheilulaji”. Perse ei nouse penkistä.
Se juoksulaji, aito liikunta ja hölkkäinnostus, josta PONNISTETTIIN HUIPULLE, ja jossa pärjäsimme 1960-70-luvuilla, on mennyttä aikaa. Suomi-poika ei ole sitkeä puurtaja, ei enää eikä kulta lähelläkään. Sisu kaulassa? Ehkä ei oikeastikaan juosta kunnon lenkkejä enää kuten Lydiardin menetelmillä 1960-70-luvulla? Ellei juosta, hölkätä, lenkkeillä – ei meillä ole kestävyysjuoksijoitakaan. Ei niitä, jotka juoksisivat kansakunnan kartalle.
Keihäs on hieno laji, jossa pärjäillään ja jossa jopa pielaveteläinen maalaismies voi voittaa kultaa. Hienoa, ja onnittelut. Perussuomalainen laji, ilman muuta.
Mutta eivät nämä mitallit mihinkään riitä. Lajivalikoima on aivan liian suppea, ja muissakin lajeissa vain yksittäisiä huippuja, jotka nyt, totta kyllä, pääsivät upeasti pistesijoille!
Mutta mutta, jotakinhan sitä pitäisi tehdä, jotta meistä, suomalaisista tulisi murheilijoiden sijaan urheilumaa. Jotta liikkuisimme eikä aina tarvitsisi luvata ja sitten hävetä…
Öisinajattelija