Suomen kirjailijayhdistysten TALVIPÄIVÄT vietettiin Joensuussa 18-19.maaliskuuta. Teemana RAJANKÄYNTIÄ. Kirjailijayhdistys UKRI ja sen aktiivi Kari Tahvanainen & co olivat tehneet hyvää työtä.
Kävin paikalla perjantaina, jona päivänä matkasimme suomalaistuneen venä’läiskarjalaiskirjailija ARVI PERTUN kanssa Lieksasta Joensuuhun, sittemmin takaisinkin.
Olimme varustautuneet hyvin, mutta Arvi vähän toppuutteli ennen kuin avasimme matkapullot. Hänellä oli nimittäin tiedossa esiintyminen ja paneeli. Kerroin Arville tiedoksi, että esimerkiksi Tukholman kirjalijamatineassa Pentti Saarikoski-Jorma Ojaharju – Pekka Kejonen esiintyivät selällään maaten, koska jaloilla seisominen tuotti tuskaa. Arvi ei uskonut moista legendaa.
Talvipäivien paneeli
Arvi Pertun ja Ulla Vaarnamon puheenvuorot täydensivät hienosti toisiaan perjantain paneelissa. Koko keskustelu oli mielenkiintoinen. Arvin kertomus omasta kirjailijaurastaan Venäjän Karjalassa, sensuurista ja ajan ilmiöistä oli todella avartava. Harva Suomessa tietää millaisissa oloissa ja kahleissa Venäjän Karjalassa kirjoitettiin, ennen Mihai Gorbatshovin aikoja – ja kuinka lyhyt tuo avoimuuden ja sensuroimattoman kirjallisuuden aika oli ennen imperiumin paluuta, KGB/FSB-Vladimir Putinia. Ulla Vaarnamo avasi erilaisia termejä vitsikkäästi: mitä on olla mamu, pamu ja ramu. Ja kuinka kauan?
Pitää tietenkin mainita ohjelmaan kuulunut joensuulaisryhmän TUHMIEN TÄTIEN performanssi. Siinäpä ryhmä, joka saa miehetkin punastelemaan. Ronskia ja reipasta laulutaidetta!
Kun olen itsekin ”maahanmuuttaja” monella tasolla ja varsinkin Pohjois-Karjalaan tunkeutuja, pitää sanoa, että ei susirajalle ole helppo tulla. Avoin karjalaisuus on myytti ja ennakkoluulot rankkoja. Joensuuhun oli paljon vaikeampi tulla 1993 kuin nyt ihan susirajalle Lieksaan, jonne muutin 2012. Lieksassa ollaan enemmän tavallisia ja teeskentelemättömiä, köyhiä, eläkeläisiä ja juttuseuraakin löytyy vuokrakasarmeista – paljon enemmänkin kuin Joensuussa. Tottakai, piirit ovat pienet ja täälläkin helposti syrjäytyy. Kulttuuria on tehtävä itse. Jos sitä kaipaa. Marjastusta, sienimetsiä, kalastusta, uintia ja soutua ja VASKIVIIKKOA kyllä löytyy. Kenelle se riittää? Talvi on kylmä Lieksassa, monella tasolla!
Joensuun kaupunki mukana kirjailijakuvioissa
Joensuun kaupunki järkkäsi 18.3. perjantaina Kaupunginteatterin lasiterassilla upean vastaanoton, jossa ei ollut paljonkaan pönötystä. Ruokaa ja viiniä riitti – jopa enemmän kuin Tampereen elokuvajuhlilla. Hämmästyttävää! Köyhä pikkukaupunki pystyy enempään kuin teatterikeskus ja rikas Manse.
Oli erittäin mukava tutustua eri puolilta Suomea tulleisiin kirjoittajiin, kirjailijoihin, arvostelijoihin. Satuin istumaan Kiteen pöytään, jossa tietenkin pontikkakin herätti keskustelua. Miksi ihmeessä kotitekoista ei saa myydä suoraan pannulta? Tapasin ohimennen myös suuresti ihailemani Hannu Niklanderin. Vaatimaton suuruus, jolla on upea monipuolinen tuotanto.
Brahean Kriivarit
Lieksa oli myös hyvin edustettuna Talvipäivillä. Pikkukaupungissa on ainakin tusinan verran kirjailijoita, jotka ovat julkaisseet uutuusteoksia parin viime vuoden aikana. Se on hämmästyttävää! Mutta se on myös seurausta Lieksan kirjaston ja kirjoittajapiirien aktiivisuudesta. Uusi tekijä tässä aktiivisuudessa on BRAHEAN KRIIVARIT, elvytetty kirjoittajayhdistys, jonka primus motor on Inka Kivi-Stranius.
Olkaamme ylpeitä siitä, että täällä susirajalla liikumme yhä Matti Pulkkisen, Heikki Turusen ja Simo Hämäläisen jalanjäljillä! Meitä on muitakin emmekä aio vaieta!
Öisinajattelija