Mikään kirja ei ole koskaan vaikuttanut minuun niin paljon kuin Hannu Salaman Juhannustanssit. KIITOS HANNU. Tapasimme kerran junassa JNS-HKI , 1990-luvulla, ja kerroin mitkä ovat parhaat lukemani kotimaiset romaanit: Juhannustanssit ja Siinä näkijä missä tekijä. En imarrellut, mutta keskusteluhetki jäi mieleen. SALAMA myhäili tyytyväisenä ja tarjosi kaljat, vaikka ei tainnut tuolloin enää itse juoda.
Aikaa on kulunut ja vettä virrannut Kannuksen Lestinjoessa. Muistan silti mainiosti kun äidinkielenopettajan, Annikki Ryytyn, myötävaikutuksella pidin esitelmän kirjasta nimeltä JUHANNUSTANSSIT. Lukioluokka, ehkä vuosi 1967. Hän sen kirjan minulle käteen toi. Uskomatonta.
Ellen väärin muista, Annikki itse ehdotti teosta – hän nyt sattui olemaan Kannuksen yhteiskoulun ainut vasemmistolainen opettaja. Pohjanmaalla se ei ollut ihan tavallista. Muitakin hyviä ja mainioita opettajia toki oli. Kokoomuslaista rehtoria, viinaan kuollutta Aulis Ketojaa muistan lämmöllä kuten maantiedon monitoimimiestä Pauli Naatulaa. Aulis pisti minulle aina kympin historiasta syystä , että väitin vastaan silloinkin kun en mistään mitään tiennyt. Olin jonkinsortin sosialisti jo lukiovuosina: maolainen, ehkä trotskilainen. Naurattaa, ajatella menneitä, mutta Teiniliitto oli vahva voima valtakunnallisesti. Ei toki Pohjanmaalla. Meitä oli Kannuksen yhteiskoulussa tuskin kymmenkunta ”luokkatietoista”.
Poliittinen toiminta oli alkeellista ja pienimuotoista häiriköintiä. Anarkistista toki. Rehtori Aulis Ketoja tiesi hyvin kuka töhri maalilla tauluja öisin koulussa – Viva CHE! – tai kuka hänen postilaatikkoonsa särki kananmunia. Minä se olin, mutta muita en paljasta vieläkään! Tunnustin teon kun Annelin baarissa tavattiin ja Auliksen kanssa kaljoteltiin joskus 1990. Pitää sanoa, että historia tuli tieteekseni ja oppinaineeksi juuri Auliksen loistavien historiantuntien ansiosta. Hän oli mainio opettaja, mies joka sieti myös erilaisia mielipiteitä.
Mutta Auliksen ohella muistan myös Suuren Kirjallisen Vaikuttajan, erinomaisen äidinkielen opettajan – Annikki Ryytyn. Muistan hänet vapaamielisyydestä, äidinkielen tunneista – ja siitä että ainekirjoituksessa sai sepitellä runojakin. Ellen väärin muista, Juhannustanssien lisäksi hän ehdotti Jubballe, parhaalle ystävälleni, myös Lapulaisoopperaa, siis esittelyä. Jubba oli ja on muusikko parhaasta päästä ja luultavasti juuri hän esitteli Lapualaisoopperan lukioluokilla. Ellei dementoituva muistini petä.
Niin, Lestinjoessa on vettä virrannut, mutta tietyt muistot hiertävät päässä. Myös Kannuksen Työväentalo, Lamun Kalen, Jubban ja Tuulian bileet, Raviradan yläkerran kuhertelut, Eskolan tytöt ja se uskomaton poliittinen HERÄÄMINEN, mikä vei minut sitten opiskelemaan Neuvostoliitto-nimiseen maahan, Leningrad-nimiseen kaupunkiin. Olihan siinä isällä ja äidilläkin osuutensa. Köyhyydellä – ja mahdollisuudella päästä stipendiaatiksi Suureen Sosialistiseen. Sitä mennyttä maailmaa ei enää ole. Minä elän ja muistan, ja JUHANNUSTANSSIT ovat yhä siellä jossakin takaraivossa – kuten Kalajoen hiekat ja se juhannus, jolloin riisuin Pirkon rintsikat eka kertaa ja hyväilin hänet orgasmiin. Älä luule, että muuta tapahtui!
Öisinajattelija