Venäjän laatukirjallisuus elää marginaalissa, joskus myös emigraatiossa kuten neuvostokauden aikana. Silti pienimuotoiset esseet ja novellit ovat silloin tällöin järisyttäneet putinilaisen kulttuurieliitin mielenrauhaa. Suomeksikin on ilmestynyt yhtä ja toista, viimeksi Idiootti-kustantamon uusin Sergei Dovlatov eli ”Ulkomuseo”. Siitä joskus myöhemmin, koska en ole vielä Neuvosto-Venäjän toiseksi kuuluisimman juoppokirjailijan pienromaania hyppysiini saanut…

Dovlatov-suomennosta odotellessa pari muuta suositeltavaa teosta.

 

Tolstoin varjo

Jermakov, Vladimir. Tolstoin varjo. Ahdistuksen ja toivon esseet.
Idiootti 2015, 152 s. (suom. Marja-Leena Mikkola)

 

Vladimir Jermakovin esseekokoelman Tolstoin varjo on suomentanut sujuvasti Marja-Leena Mikkola. Hän on laatinut siihen myös selittävät alkusanat. Kirja on Idioottti-kustantamolta tervetullut puheenvuoro Venäjästä ja kirjallisuudesta. Sen alaotsikko kuuluu ”Ahdistuksen ja toivon esseet”. Leo Tolstoi on esseille vain lähtökohta, mutta suuren ajattelijan ja filosofin varjo häilyy kaikkien tekstien takana.

Kokoelman toisessa esseessä Jermakov tykittää:
”Venäläisen sivilisaation erikoisluonne on sidoksissa valtiollisuuden ongelmaan. Totaalinen ja pelottava valta, joka konkretisoituu itsevaltiudessa, on kansallisen idean pimeä kääntöpuoli. Valta on samaan aikaan pyhä ja syntinen. … Valta venäläisittäin on liiallisuuksiin asti karismaattista – vaikka se samalla on vieraantunut maallisesta ruumiillistumastaan. Valta on moraalin ulkopuolella. ”

 

Jermakov on Venäjän maaseudulla viihtyvä toisinajattelija, joka pohtii venäjäksi vuosina 2000-2015 julkaistuissa esseissä pääosin venäläisten kirjailijoiden ja runoilijoiden roolia, moraalia ja synkkää osaa. Lista on pitkä ja nimekäs: Tolstoi, Brodski, Vysotski, Okudzhava, Platonov, Dovlatov. Varsinainen ihastus eli tekijän nimeämä ”Valo pimeydessä” on naisrunoilija Olga Sedakova (s.1949), josta Jermakov kirjoittaa näin:

”Aito runous on sukua revontulille: se on kuin valo pimeydessä” (s. 135). Sedakovan poetiikka ja estetiikka ei ole helppoa. Syrjässä ja varjossa pysyttelevän runoilijan kieli leimahtelee ja liikkuu monikulttuurisuuden, monitieteisyyden ja ja syvällisen historiatuntemuksen akselilla. Sedakova tunnetaan erityisen vahvana filologina, mutta myös eriskummallisena kristittynä ja mystikkona. Hänen teoksensa ”Järjen apologia” on käännetty monelle kielelle.

Mutta entä Jermakov ja Tolstoi? Kaipa heitä yhdistää ainakin kansa – ja kiinnostus sen elämään ja ongelmiin. Kansa tuli Jasnaja Poljanaan siksi että Tolstoi niin halusi. Tavallaan hän otti maattomat talonpojat luokseen, mihin harva pystyy vaikkapa näinä kansainvaellusten ja pakolaisuuden aikoina. Jermakovin ei ole tarvinnut mennä 1800-luvun lopun narodnikkien tapaan ”kansan pariin”, omien sanojensa mukaan ”…siitä yksinkertaisesta syystä, että minä, koko olemukseltani ja asemaltani historian sortamaan enemmistöön kuuluva provinssin asukas, en ollut sen luota milloinkaan ja minnekään edes lähtenyt”.

Yksinkertainen elämä, maaseudun syrjäytetyt tai kaupunkilähiöiden vuokrakasarmit, juottolat ja karaokebaarit opettavat tänäänkin kansasta ja myös sivistyksestä paljon enemmän kuin julkisuuden mediakekkulointi tai palatsien juhlavastaanotot itsenäisyyspäivinä. Näin Jermakovin kohdallakin on ilmiselvästi käynyt. Hänelle syrjässä pysytteleminen on elinehto, ”historia kartta ja kirjallisuus kompassi”. Siksi hänen näkökulmansa Tolstoihin, Brodskiin, Dovlatoviin ja muihin esseiden hahmoihin ja aiheisiin on niin mielenkiintoinen.

 

Novellitaiteen oppitunti

Siskin, Mihail. Kaunokirjoituksia. WSOY 2016, 295 s. (suom. Vappu Orlov)

 

Mihail Siskin on uuden venäläisen kirjallisuuden huippunimi. Hän on saanut lähes kaikki merkittävät kotimaansa kirjallisuuspalkinnot, vaikka muutti Moskovasta Sveitsiin jo 20 vuotta sitten. Suomennettuja läpimurtoteoksia ovat olleet Sinun kirjeesi (2012) ja Neidonhius (2015).

Vappu Orlovin hieno suomennostyö saa jatkoa uudessa elämäntarina-, essee- ja novellikokoelmassa Kaunokirjoituksia. Siinä Siskin osoittaa monipuolisuutensa ja taitonsa eri tyylilajien hallinnassa. Hän siirtyy niin huomaamattomasti ja sujuvasti asiatekstistä fiktioon, että sitä ei juuri huomaa, kun on joutunut punotuksi todellisen sanataiteen verkkoon. Kollaasitekniikka on usein se avainsana, jolla Siskinin romaaneja kuvataan. Lyhyemmissä Kaunokirjoituksissa on paljon muutakin. Nimittäin pohdintoja kielestä ja kirjoittamisesta, Venäjästä, juurettomuudesta ja ulkopuolisuudesta.

 

Nuoruutta ja äitisuhdetta kuvaavista tarinoista nousee keskiöön herkkä tarkkailija, joka tiesi kirjailijakutsumuksensa jo moskovalaisena alakoululaisena, Arbatin kulttuurikadulla. Mielipiteet ja käytös poikkesivat niin paljon valtavirrasta, että rehtori-äidin kanssakin pidettiin vuoden verran mykkäkoulua. Ensimmäinen tarina Takissa oli tamppi kiehtoo välähdyksenomaisilla ajankuvilla Neuvostoliiton viimeisistä vuosikymmenistä.

Niminovellissa Kaunokirjoituksen oppitunti Siskin keskustelee venäläisestä kirjallisuudesta tuttujen romaanihenkilöiden kanssa. Siinä, kuten novellissa Sokea soittoniekka taustalla häilyy epätavallinen ja outo universaali rakkaus. Pyhän Markuksen kellotorni vie lukijan yli sadan vuoden taakse, kahden tinkimättömän vallankumouksellisen kohtaamiseen Sveitsissä. (Siskinin suomentamattomiin töihin kuuluu muun muassa juuri matkaopas ”Russkaja Sveitsarija”,1999.). Nabokovin musteläikkä taas avaa Venäjän murrosta, kun puolituttu uusrikas saapuu Moskovasta Sveitsiin ja saa tulkikseen köyhän kirjailijan. Näissä tarinoissa kuten monissa muissakin raja kaunokirjallisuuden ja esseeilmaisun välillä on hyvin häilyvä. Kirjailija ei itseäänkään säästele ollessaan välillä tavallisen naivi havainnoitsija.

Häly tyyntyy… on juuri sellainen novelli. Sitä ei ole aikaisemmin varsinaisesti julkaistukaan, koska se oli alunperin ”vain” puheenvuoro kääntäjäseminaarissa. Itse asiassa Häly tyyntyy… on monitasoinen kuvaus neuvostotodellisuutta 1970-80 lukujen vaihteesta, Afganistanin sodan varjosta: simputusta harjoitusleirillä, Vladimir Vysotskia, hautajaisia. Siskin hallitsee hienosti myös tajunnanvirran ja pienet yksityiskohdat.

 

(Kirja-arvosteluni Siskinistä – Novellitaiteen oppitunti uuden venäläisen kirjallisuuden mestarilta – on julkaistu: Karjalainen, 21.9.2016)

Öisinajattelija