Eläkeläiset – näkymätön enemmistö

Maanantaina 18.9. Suomen media näytti viettävän eräänlaista ikäsyrjinnän teemapäivää. Asialla olivat radio, tv ja jotkut lehdetkin. Hyvä niin, sillä iäkkäät ihmiset ovat usein sekä työelämässä että eläkeläisinä lähimain  marginaali, jonka etuja ei oikein kukaan valvo kunnolla. Ja tämä hiljainen ja näkymätön enemmistö – monessa mielessä – saa vain harvoin olla oikeasti äänessä.

Vähän tilastomatematiikkaa

Suomessa oli viime vuonna noin 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa,
joista vanhuuseläkkeellä 1,2 miljoonaa. Mahtava joukko ihmisiä! Melkein joka toisen kunnan asukkaista eläkeläisiä oli yli 40 %. (Entinen kotikaupunkini Lieksa taitaa olla tilastojen alkupäässä?) Voisi ajatella, että ikäihmisten pitäisi näkyä ja kuulua päätöksenteossa ja yhteiskuntapolitiikassa – että heiltä ei puuttuisi edusmiehiä tai -naisia. Kun porukka on noinkin iso! Voisi luulla, että eduskunnassa ja valtuustoissa ajettaisiin useinkin asioita eläkeläisten näkövinkkelistä. Näin ei taida silti olla (?).

Suomalainen keskieläke oli viime vuonna suunnilleen 1550 euroa brutto: miehillä 1800, naisilla 1400. Luvut on pyöristetty eivätkä edes kerro karua todellisuutta. 430 000 eläkeläistä joutui elämään ns. minimibudjettiköyhyydessä (EU:n virallinen köyhyysraja). Se tarkoittaa, tai tarkoitti ainakin viime vuonna alle 1200 euron kuukausituloja. Pelkän kansaneläkkeen (noin 630 euroa) varassa kituuttavat yksinasujat sekä eläkeikää lähestyvät irtisanotut, erityisesti palvelualojen ja julkisen sektorin pienipalkkaiset naiset, ovat surkeimmassa asemassa. Toisessa ääripäässä porskuttavat kymppitonnin eläkettä kuittaavat superrikkaat ja ns. ”kultaisen kädenpuristuksen” saaneet johtajat.

Sähköisestä tiedonvälityksestä ja palveluista syrjäänsysätyt

Usein juuri ikääntyvillä työntekijöillä tai eläkeläisillä ei ole kotonaan nettiyhteyksiä, sähköposteista puhumattakaan. Kännykkäkin voi puuttua. Ei kaikilla myöskään ole taitoa käyttää nyky-yhteiskunnan (jota kovin imartelevasti ja valheellisesti ”informaatio- tai tietoyhteiskunnaksi” kutsutaan!) teknisiä vempaimia ja sähköisiä palveluja. Kenties jopa satojen tuhansien joukko on näin suuressa syrjäytymisen vaarassa; se jää tai jättäytyy ulkopuolelle kun huomaa, että kukaan ei kaipaa, apua ei tule mistään ja postikin takkuilee laskuineen. Voin vain kuvitella sitä ärtymystä, kun vanhus avaa television ja kuulee taas kerran lempikuuluttajansa lempeän äänen: ”Tästä voit lukea lisää verkkosivuiltamme…, voit antaa myös palautetta osoitteessa www…”. Niinpä niin.

Kysymys tiedonvälityksen kohdalla on tasa-arvosta, mutta myös moraalista ja velvollisuuksista vanhenevaa väestöä kohtaan. Ei voi olla niin, että sähköiset palvelut ovat vain netissä ja vanhukset pelkästään petissä.

Näppituntumalla olettaisin, että puolueista esimerkiksi vasemmiston aktiivikannattajilla tai jäsenillä on pääsääntöisesti tekniset valmiudet toimia tässä sähköistyvässä yhteiskunnassa. Minusta heillä on myös velvollisuus kehittää ja ajaa sellaista tiedonvälitystä, jolla vasemman laidan veteraanit ja vanhusväestö helposti tavoitetaan eikä ketään nakata myöskään kansalaistoiminnasta syrjään. Palvelujakin pitää saada muuten kuin sähköisesti!

Eläkeläiset aktiivisina

Toisaalta, on olemassa satojen tuhansien, usein hyväkuntoisten, eläkeläisten joukko, joka jaksaa harrastaa ja oppia uutta myös tietotekniikan alalla. Tämä joukko kansoittaa ja siten kustantaa monia kulttuuririentoja, taidetapahtumia, urheilu- ja liikuntatilaisuuksia. Myös vielä perinteinen yhdistys- ja järjestötoiminta pyörii usein eläkeläisten talkoohengessä, vapaaehtoistyön varassa. Ikäihmiset harvemmin somettavat. He tapaavat mieluiten kasvotusten, ovat läsnä. Ei ole odotettavissa, että tämäkään inhimillinen kanssakäyminen ihan heti kokonaan hiipuisi – ja siitäkin syystä se ansaitsee yhteiskunnan tuen.

Erityinen rooli eläkeläisten osallistumiselle kulttuuririntamalla näyttää kuuluvan vanhemmille naisille. He tunnetusti elävät miehiä pitempään ja ovat usein myös sosiaalisempia. Teatteri- ja konserttisalit täyttyvät usein juuri naisista. Miehet suuntaavat puolestaan urheilutilaisuuksien katsomoihin, mutta toki kuntosalille ja lenkillekin. Tämän jaon huomaa helposti missä hyvänsä tapahtumassa kunhan vain katsoo ympärilleen… . Matkailu, musiikki- tai tanssiharrastukset taas useimmiten yhdistävät molemmat sukupuolet. Poikkeuksia toki löytyy eivätkä sukupuoliroolit enää niin toimi kun ns. rocksukupolvi ja 60-lukulaisetkin ovat eläköityneet.

Aina on ollut myös joukko yhteiskunnallisesti todella aktiivisia eläkeläisiä, varsinkin vasemmalla laidalla, esimerkkinä vaikka menneiden vuosikymmenten ns. ”Harmaat pantterit”. Aina silloin tällöin ikäihmisetkin ovat ryhtyneet kapinaan sietämättömiä elinoloja parantaakseen tai surkeita eläkkeitä kohentaakseen. Tänä päivänä voisi olla tilaus todella radikaaliin toimintaan – ja kyllähän eläkeläisiä näkyy joukoittain erilaisissa mielenosoituksissa ja kokoontumisissa. Oma eläkeläisten puolue ei sen sijaan ole saanut tuulta siipiensä alle.

Eläkeläiset ry

Suomessa toimii viisi valtakunnallista eläkeläisjärjestöä. Parin vuoden kuluttua 60 vuotta täyttävä Eläkeläiset ry kuuluu tähän joukkoon. Järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin elokuussa 41-vuotias Jan Koskimies. Hän on tehnyt pitkän uran erilaisessa kansalaistoiminnassa ja on myös urheilumiehiä.

Eläkeläiset ry on aina ollut kannanotoissaan vasemmalle kallellaan, mutta se on silti puolueista riippumaton järjestö. Aika harvoin se ottaa keskusjärjestönä poliittisesti kantaa – ehkäpä liiankin harvoin (?). Kuntatasolla aktivistit vaikuttavat enemmänkin, mutta taatusti kasvavan eläkeläisjoukon edunvalvonta vaatii tehostamista. Myös uusia vaikuttamiskeinoja ja kampanjoita kannattaa miettiä.

Eläkeläiset ry:llä on reilut 200 paikallisyhdistystä eri puolilla Suomea. Jäsenmääristä en tiedä, mutta lukemani perusteella yhdistyksissä harrastetaan kaikenlaista kulttuuria, lukemista, elokuvia ja erityisesti kuntouttavaa toimintaa. Aktiivisesti myös kokoonnutaan, retkeillään, matkaillaan sekä liikutaan. Järjestön oma lehti ”Eläkeläinen”, jonka päätoimittajaksi Jan Koskimies nyt myös tuli, ilmestyy 7 kertaa vuodessa ja on aina varsin tuhti, kulttuuripitoinen lukupaketti.

Kun ikäihmisten ja eläkeläisten määrä lähivuosina tuntuvasti kasvaa, omaehtoiselle järjestötyölle muodossa tai toisessa on kova kysyntä. Tehtäväkenttä on myös poliittisesti laaja. Jos ajatellaan ”vasemmistolaisesti” edunvalvontaa, tuntuisi ainakin selvältä pyrkiä vapauttamaan pienimmät köyhyysraja-eläkkeet veroista. Myös asuntoasiat ovat monen ikäihmisen murheenkryyni kun vuokra vie leijonanosan tuhannen euron pieneläkkeestä. Eikö nälkärajalla eläville eläkeläisille voisi harkita omaa asumistukijärjestelmää? Suuri osa eläkeläisistä on vähävaraisia vuokralla-asujia, jotka elävät konkreettisesti kädestä suuhun. Lukuisat ovat myös ne sote-asioihin kuuluvat tehtävät, joita Eläkeläiset ry voisi ajaa paljon tehokkaammin – ja tietysti vasemmiston vahvalla tuella ja osaamisella. Jos jonkun niin juuri vasemmiston pitää nousta barrikadeille köyhyysraja-eläkeläisten puolesta! Vaikka vasemmisto katsookin  tulevaisuuteen, eläkeläiset ovat aina keskuudessamme oleva valtava voimavara.

On oikeastaan hieno asia, että Eläkeläiset ry:n johtoon astuu Jan Koskimiehen kaltainen ”nuorimies”. Ainakin hän jaksaa touhuta ja miettiä edunvalvonnan kysymyksiä. Ei kun menestystä toiminnassa!

Öisinajattelija