Tämä blogini käsittelee … tai ainakin sivuaa Kai Sadinmaan (s. 1964, Tornio) uusinta pamflettia Ilmestyskirja (2017). Se on Sadinmaan toinen laajempi teos. Ensimmäinen oli Kymmenen käskyä kirkolle (2014), joka sinetöi kirjoittajan maineen provosoivana radikaalina.
Tuskin kukaan teologi tai pappi on sitten Terho Pursiaisen aikojen herättänyt yhtä paljon huomiota ja närää kirkon piirissä kuin juuri Sadinmaa. Hän on uskaltanut vihkiä homopareja ja kärsinyt siitä seuraukset, istunut myös konkreettisesti jalkapuussa tuomiokapitulin edessä, naulannut kymmenen teesiä kirkon oveen ja niin edelleen ja niin edelleen…
Pelko, syyllisyys ja viha – pahuus ja tuho
(Sadinmaa Kai. Ilmestyskirja. Into Kustannus 2017, 220 s.)
Ilmestyskirja jakautuu kolmeen osaan: Dystopia – Siunaus – Pelastus.
Dystopia-osuudessa ei lukijaa armahdeta. Sadinmaa vyöryttää Ilmestyskirjan alkujaksoon kaikki apokalyptiset kauheudet ja toistaa itseään lähes kyllästymiseen saakka. Silti teksti vetää, vaikka on paikoin pelkkää julistusta ja maailman katastrofaalisen tilan esittelyä. Harvoin saa luettavakseen näin johdonmukaista ja jopa juonellista kertomusta siitä miten maailmanloppu etenee ja kuinka lähellä se on markkinamiesten kääriessä voittoja ja hääriessä orjuuden sivistyneempien muotojen suunnittelussa, ympäristökatastrofin samalla pahetessa, sotien ja pakolaisvirtojen laajentuessa.
Kun luin teosta joulun aikaan, muuan Trump lännessä ja muuan Kim idässä kilpailivat siitä kummalla on suurempi sukupuolielin eli ydinnappi. Tuntui munaskuita myöten siltä, että jompi kumpi menettää järkensä vielä jäljellä olevan hivenenkin ja antaa roiskahtaa. Onneksi saimme jatkoajan ja maailman mahtimiesten erektio asettui…
Pelko on Sadinmaan tulkinnassa jumalan luoma. Perisynti pitää meidät elinijän syyllisyyttä tuntevina ja vihaisinakin. Pelkoa käyttää hyväkseen myös maallinen valta, aina ja ikuisesti. Se tekee kansalaisesta alamaisen. Pappisvalta on Suomessakin kirjoittajan mielestä pelkkä vallanpitäjien ja markkinamiesten käsikassara, joka ei uskalla nousta poliittiseen vastarintaan, vaikka juuri Jeesus Kristus oli mitä poliittisin ja vallankumouksellisin henkilö, aina heikompien ja köyhimpien puolella.
Sadinmaan mielestä kirkko pesee pilatusmaisesti käsiä ja kasvoja eri tempauksilla, jotka on tarkoitettu kansan rauhoittamiseksi ja osin bisnespappien mielirauhaksi. Diakoniatyökin saa osansa, sillä Sadinmaan mielestä suurin osa sen budjetista kuluu tekijöiden palkkoihin. Kun nyt viimeksi on saanut lukea tämän Helsingin uuden piispan luottokorttisotkuista, kallistuu entistä selvemmin Sadinmaan tulkinnan puolelle.
Minäkin kysyn, tosin maalliselta vallalta:
Mikä on se maa jossa
hallitus ja ministerit valehtelevat kansalaisille päin naamaa ja jatkavat virassa kuin mitään ei olisi tapahtunut,
toimittajat päättävät maan ulkopolitiikasta ja ohjailevat jo hallitusta & presidenttiehdokkaitakin,
pankkiirit aiheuttivat viimeksi 1990-luvun miljardiluokan pankkikriisin ja pääsivät kuin koira veräjästä,
kenraalit solmivat salaisia sotilas-isänmaallisia ”isäntämaasopimuksia”, joista ei edes hallitus ole kunnolla tietoinen,
suurkapitalistit kiertävät veroja, suunnittelevat hallituksen kanssa niin sanottuja ”aktiivimalleja”, minkä ohella haukkuvat työttömiä siirtäen voittojaan veroparatiiseihin minkä ehtivät
huippu-urheilijat ovat niin ”isänmaallisia”, että pelaavat mieluiten Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä kuin omissa kisoissa ja joukkueissa,
ylin lainsäätäjä-tarkkailija ja tullivirkailija suosivat sukulaistensa yritystoimintaa ja virkanimityksiä ja teeskentelevät viatonta,
ylin poliisiviranomainen kävi huumekauppaa ja istuu nyt vankilassa,
ylin etelän pappishenkilö eli Hgin piispa vingutteli seurakuntansa luottokorttia hotelleissa ja festivaaleilla minkä ehti ja pyytelee sitten anteeksi
Kun pyytelee anteeksi ja kerää kolehtia köyhille, sielu vilahtaa taivaaseen kuin keskiajan anekaupassa eli ”…kun raha kirstuun kilahtaa…”
Synti ja uhri – petos ja valta
Ilmestyskirjan kahdessa muussa osuudessa, Siunaus ja Pelastus, Sadinmaa antaa lukijalle pientä lohtua, mutta jatkaa rankkaa kritiikkiä myös elitististä valtakoneistoa ja kirkkoa kohtaan.
Näin hän analysoi muun muassa Porin jazz-festivaalien yhteydessä järjestettävää SuomiAreenaa:
”SuomiAreena on eliittien oma bakkanaali, keskikesän dionyysinen rituaali, puhdistautumisriitti, jossa eliitit kokoontuvat yhteisen uhrin äärelle vahvistamaan yhteenkuuluvuuttaan, sitomaan toisensa yhteiseen rikokseen, yhteiskunnan suojaavien rakenteiden alasajoon ja heikkojen ja köyhien uhraamiseen”.
Voiko sitä selvemmin sanoa! Jatkossa ei armoa anneta:
”Normikansalaiset tarvitaan tämän kaiken todistajiksi…”
”Jokaisen käden on tahriinnuttava vereen – pääministeristä arkkipiispaan”.
Synti-luvussa seuraa sitten Kai Sadinmaaan lopullinen tuomio ja analyysi siitä, kuka oikeasti oli Jeesus ja mitä ja ketä hän edusti, puolusti, millaista kohtaloa kohti kulki ja miksi. Uhrin merkitys nousee uusiin ulottuvuuksiin kun Sadinmaa laukoo, että:
”Jeesuksen surma paljasti, kuinka jokainen yhteisö perustuu uhrille. Jeesuksessa tuli päivänvaloon ikiaikainen myytti yhteisöjen vaatimasta syntipukista. Ihmiskunnan alkuhämärästä saakka miljoonat ja taas miljoonat viattomat uhrit on tapettu, jotta yhteisöt ovat pysyneet kasassa eivätkä sen jäsenet tuhoaisi toisiaan…”
Kai noinkin voi ajatella, ainakin Kai Sadinmaa ajattelee…, mutta eri mieltäkin saa olla (?).
Öisinajattelija