Kävin Joensuun pääkirjastossa ja nappasin ilmaishyllystä kolme elämäkertaa ja UKK:n puhekokoelman kesälukemiseksi. Luin ne samantien, makuuasennossa, polvivaivaisena…niin, ja pitänee saada jostakin äkkiä lisälukemista koska tuli verraten rauhallinen juhannus…
Kirjastojen rooli on vahvassa murroksessa – enkä puhu nyt Helsingin Oodista, joka ei mielestäni täytä kirjastokriteeriä lainkaan. Kaikkien tasa-arvoisena olohuoneena se silti puoltaa paikkaansa, koska sijaitsee keskustassa ja sallii asunnottomallekin kadunmiehelle vapaan sisäänpääsyn, siis toistaiseksi (?).
Kirjastoihin on tullut uusia osastoja ja toimintoja: niissä voi leikkiä ja pelata tietokoneilla, hakea netistä haluamansa kirjan tai guuglata mitä mieleen tulee. E-kirjatkin on yhä kysytympiä: vanhin poikani on niin intohimoinen e-kirjojen kuuntelija, että lenkkeillessään pistää korvilleen kuulokkeet ja pikakelauksen päälle ja uskaltaa väittää, että pikkuoravien puhenopeuteen tottuu vikkelästi. Mikäpä siinä, ihminen on sopeutuvainen ja usein sivistyshakuinenkin, mutta voi silti kysyä mitä kaikkea ihmispäähän mahtuu kun monia asioita tehdään yhtäaikaa ja pikapikaa. Itse en voisi kuvitella edes pyöräileväni tai hiihtäväni ja samalla kuuntelevani musiikkia! Lintujen laulu ja suksien suhina lumessa on Joensuun hupenevissa puistomaisemissa ja rannoilla paljon miellyttävämpää äänimaailmaa!
Palataan kirjastoihin. Pääkirjastoissa on yleisesti avaria, hyvin luokiteltuja osastoja ja hyllymetrejä, elokuva- ja musiikkilainausta, lehtihuone, näyttelytiloja ja eri tarkoituksiin varattuja kokoushuoneita sekä niissä monenlaisia luento- ja esittelytilaisuuksia. Ja mikä TÄRKEINTÄ: KIRJASTOISTA SAA VIELÄ IHMISPALVELUA, avuliaita ja osaavia virkailijoita on ainakin Joensuun ja Lieksan pääkirjastot täynnä – tosin lisä ei olisi pahitteeksi! Joskus kirjastoissa toimii myös kahviloita, mutta onneksi on vielä hiljaisia lukunurkkauksiakin, missä tosin usein joku onneton älytön kännykkähäirikkö pilaa tunnelman. Hei vahtimestari!
Vaihtohyllyjen suosikit
Paljon mainostettujen uutuuksien tai Finlandia-ehdokkaiden tuotteita saa jonottaa viikkoja kun taas vaihtohyllyt ja kirjojen alemyynti ovat myös nykypäivää. Kirjan elinaika on lyhentynyt hurjasti: syksystä jouluun (?).Se kertoo jostakin, arvatkaa itse mistä? Koko ajan luovun itsekin liioista kirjoistani, mutta silti käyskentelen vähän väliä ilmais- ja halpishyllyjen ympärillä. Olen ikuisen utelias ja on uteliaisuutta tyydyttävää nähdä millaisesta kirjallisuudesta ihmiset ja kirjastot haluavat luopua!
Tiedän sen suht hyvin. Varsinkin tietosanakirjoista, tietokirjoista ja elämäkerroista, toki myös käännöskirjallisuuden tusinatuotteista ja dekkareista. Tilaa on vähän, niin kirjastoissa kuin ahtaissa neliöissä kotona. Sitä paitsi, kirjathan keräävät pölyä, hitto vie!
Talvella nappasin mukaani Pekka Tarkan Saarikoski-elämäkerran. Tarvitsin sitä sopivasti Jyväskylän talven luentoa varten. Viime viikolla löysin vaihtohyllystä neljä kirjaa, jotka pistin sivulle vilkaisten onnellisena reppuuni – ja luin seuraavina päivinä.
Timo K. Mukkaa, Kari Suomalaista ja Kekkosia
Viime päivien luetut kirjat Joensuun pääkirjaston vaihtohyllystä olivat muuten seuraavat:
ERNO PAASILINNA: Timo K. Mukka. Legenda jo eläessään. WSOY 1974
SEPPO PORVALI: Kari. Tasavallan hovinarri. Gummerus 1999
MARJA-LIISA VARTIO & PAAVO HAAVIKKO: Sylvi Kekkosen muotokuva. Art House 2000
KUSTAA VILKUNA (toim.): Maan puolesta. Urho Kekkosen puheita ja kirjoituksia 1938-1955. Otava 1955
Erno Paasilinnan Timo K. Mukka-elämäkerta on legendaarinen ja toistamiseen luettuna uusia ulottuvuuksia antava. Vaikka se on laadittu nopeasti ja heti Mukan kuoleman jälkeen, siitä näkyy valtava asiantuntemus ja läheisyys kahden Lapin itseoppineen tyylitaiturin välillä. En muistanutkaan miten hienosti Erno kuvaa Mukan lapsuutta ja nuoruusvuosia, tämän kanssa tekemäänsä 10 päivän patikkaretkeä Lapin erämaassa. En muistanut sitäkään, että Mukka, tuo varhainen kirjallinen nero kärsi viimeiset vuotensa pahenevasta sydämen vajaatoiminnasta: sydäninfarkti oli jäänyt kokonaan huomaamatta sairaalassa ja oli todennäköisin kuolinsyy, köyhyysstressin, jatkuvan pilkan ja alkoholin ohella.
Seppo Porvalin elämäkerta pilapiirtäjä Kari Suomalaisesta on
enemmän herkullinen juorukirja, mutta sellainen, että välillä Karin ärhentely ja rasismille pahasti haiskahtaneet mietteet väkisinkin naurattavat. Jälkikäteen voi sanoa, että ne olivat sellaista vihapuhetta, mistä nykyisin saa syytteen. Siitä huolimatta Karin HS-piirrosten poliitikkohahmot ja sutkautukset ovat muutamalla viivalla ja repliikillä vetäistyjä neronleimauksia!
Vartion ja Haavikon Sylvi Kekkosen muotokuva oli todellinen yllätys, vaikka se tekee tietoisesti fiktiota Sylvin päiväkirjojen pohjalta. UKK:n puoliso oli yllättävän vahva nainen, joka sai miehensä tarvittaessa vaikenemaan tai luimistelemaan kuin opetettu koira vain sanomalla painokkaasti: Urho!
Silti vaimo joutui vaikenemaan miehensä tempauksista ja sietämään paljon. Sylvi oli myös pätevä ja lukenut kirjasalongin pitäjä ja tarkka havainnoitsija. Aforismikokoelma “Kiteitä” 1949 puhuu jo puolestaan…
Sylvi Kekkonen oli kaiken lisäksi varhaisfeministi ja mm. abortin vankka puolustaja, mutta ei kaavoihin kangistuja. Joskus mielipiteet saattoivat olla vähän erikoisiakin:
“Miehet eivät osaa vihata. Miehet ovat lepsuja. Miehet voivat kuvitella vihaavansa, mutta se on vain kuvitelma ja uhittelua. Ja viinanjuontia…”
“Naisen tuntema viha on suuri ja pyhä asia kun sillä on suuri ja hyvä syy. Nainen osaa vihata toista naista pyhällä vihalla. Ja kolmatta, etenkin jos toisesta taikka kolmannesta naisesta tulee miehelle ainut ja ensimmäinen…” (ss. 60-61)
Kustaa Vilkunan UKK-kirjasta vain sen verran, että ihmettelen miten joku oli raaskinut jättää sellaisen aarteen kirjaston vaihtohyllyyn. Olisihan siitä divarissakin muutaman euron saanut, aika varmasti. Kirjahan on kooste puheista ja kirjoituksista ajalta (1938-1955) ennen presidenttivuosia – ja pitää sanoa, että kyllä UKK:n “päälinja” on selkeän johdonmukainen. Tyyli on korutonta, niin puhujana kuin kirjoittajana. Harvinaisen paljon mukana on yhä ajankohtaisia, sanoisinko varhaisia “myllynkirjeitä”, joihin UKK erikoistui sitten myöhemmin…
Öisinajattelija