Militarismi tappaa ja myrkyttää mielen
Militarismi tappaa paitsi ihmisiä sotatantereella , myös tuhoaa inhimillisyyden ja humanismin kansainvälisissä kanssakäymisissä, ihmissuhteissa. Viholliskuvat leviävät ja juurtuvat. Sotauhoaminen, vihollisen demonisoiminen sekä avoin rasismi myrkyttävät suomalaista yhteiskuntaa ennennäkemättömällä tavalla vuoden 2024 alkaessa.
On menty jo siihen, että jopa sotaisan tappamisen ihannointi vertaantuu isänmaallisuuteen ja sotilaspapeista tehdään rintamien (ja tappamisen traumojen) sielunhoitajia. Venäläisyys on kaiken pahan alkujuuri ja venäläiset perivihollisia eikä putinismia, valtion politiikkaa pystytä erottamaan normaalista ruohonjuuritason yhteistyöstä suomalaisten ja venäläisten kesken. Se torjutaan, aidot, kansalaisyhteiskuntaa tukevat ystävyysseurat eivät saa enää kohta minkäänlaista tukea. Myös venäjän kieli ja koulut ovat diskriminoinnin kohteena.
Nyt tarvittaisiin oikeita pasifisteja, rauhanrakentajia ja suvaitsevia sovittelijoita (muuallakin kuin lakkorintamalla), kansakunnan sielunelämän tulkkeja. Ihan kaikkea ei voi selittää pelkästään putinistien pahuudella eikä trumppilaisten oikuilla (?)
Suomi sotaisessa eturintamassa
Aloitetaan esimerkeistä. Maamme liukaskielinen sotaministeri kävi Pohjanmaalla puhumassa siitä, kuinka eräs kansalaisoikeus, aseistakieltäytyminen, tässä tapauksessa reserviin siirtyminen pitäisi kieltää koska Suomen turvallisuus vaatii kaikkia varustautumaan. Juuri reserviläisten kunnosta huolehtimista korosti muuan politiikan tutkijakin, aivan äskettäin. Ministeri otti mielipiteestä kopin, mutta joutui sentään perumaan sanojaan.
“Turvallisuustakuut” on muuten se termi, joka vilahtelee jatkuvasti oikeistopoliitikkojen ja muiden sotaintoilijoiden puheissa. Se siunaa kaiken: miljardien hävittäjäkaupat muutenkin velkaisessa Suomessa, arveluttavan aseviennin ja ulkopolitiikan uudet määrittelyt, jopa vieraan vallan tukikohdat sekä mahdollisten ydinaseidenkin kauttakulun Suomessa. (vrt. Suomen ydinenergialaki ja jo “edesmennyt” liittoutumattomuus / presidentti Urho Kaleva Kekkosen aikainen järkevä puolueettomuuspolitiikkamme).
Sotapropagandaa pahimmillaan löytyy kosolti yhteiskunnan eri alueilta. Kouluihin vaaditaan eräänlaista “isänmaallisuuden infopäivää” juhlapäiväksi – kohta varmaan aseleikkejäkin (vrt. Putin-nuoret). Aseviennin kasvu on suursuosiossa – “se elvyttää taloutta, takaa työpaikkoja ja turvallisuutta” (vrt. Lapuan patruunatehtaan uusi nousu). Armeijan eli intin mainoskampanjat ulottuvat kaikkialle – erityisesti kannustetaan nuoria naisia armeijaan (tietysti tasa-arvon nimissä). Sankarinaisalokkaista sepustetaan surkeita televisiosarjoja, tosin 1950-luvun sotilasfarsseja paljon militaristisempaan suuntaan. Reserviyhdistyksiä ja lisääntyviä kertausharjoituksia rahoitetaan avokätisesti (vrt. Rauhanliiton ja Rauhanpuolustajien jne leikatut avustukset) . Siinä sivussa pitää tietenkin tukea kansalaisten kasvavaa ampumisharrastusta eli rakentaa itärajan linnoitusmuurien ohella muutama sata ampumarataa lisää kun olemassaoleviin on kuulemma niin kova tungos. Kiitos sotapropagandan.
Milloinkahan Suomessa vapautetaan asekauppaa amerikkalaiseen tapaan? Se lienee seuraava askel maassa, missä väkivalta- ja ampumarikokset jo nyt puhuttavat…ja yleistyvät luultavasti samaan tahtiin militaristisen, erilaista väkivaltaa suosivien ratkaisumallien yleistyessä (vrt. Suomen asekauppa, ulkopolitiikan hyvikset ja pahikset sekä vihollisen demonisointi ja aseviennin kasvu sotaa käyviin maihin). Tottahan Nato-maassa pitää kansalaisilla “puolustus”aseita olla, kaikille ja kaikenlaisia.
Militarismi ja militaristi tappaa
Militarismi tappaa tehokkaasti ja täysvaltaisesti. Se myrkyttää mielen, lisää ennakkoluuloja, kauhua, vihaa ja kansalaisten tuntemaa pelkoa.
Militaristinen, imperialistinen ja pseudoisänmaallinen Venäjä on siitä paha esimerkki Ukrainassa. Venäjän putinistinen johto ei tapa vain ukrainalaisia siviilejä, slaaviveljiä ja siskoja, vaan tapattaa omatkin nuorukaisensa ja tappaa myös toisinajattelijansa. Viimeisin kauhea esimerkki on Aleksei Navalnyin kohtalo, Putin-valtioterroristien harkiten toteuttama murhatyö Siperian vankileirillä. Siellä on aivan liian moni karkoitettu “kansanvihollinen” tai “toisinajattelija” päättänyt päivänsä ennenkin – tapettu, teloitettu tai näännytetty nälällä, kylmällä ja pakkotyöllä jo tsaarien ja Stalinin aikana.
Toivottavasti Navalnyin uhrikertomus havahduttaa lopulta venäläisetkin; marttyyreilla, uhriutumisella ja kansalaiskapinallakin on ollut maassa aina vaikutuksensa ja pitkät perinteet. Lopulta kansa nousee kun kärsimysten malja se jo kukkuroillaan on….
Mutta militarismia ja sotaa lietsotaan tätä nykyä muuallakin, joka puolella. Pahin siviilien joukkotuho, johon lännessä on reagoitu kovin vähän, on kohdannut palestiinalaisia, Gazan kaistan siviilejä, pakolaisia, naisia ja lapsia. Kammottavaa arkipäivää on Israelin ylivoimaisen armeijan suorittama kansanmurha, usein ilmasta käsin, modernein asein ja kaukaa, omatunnon tuskia tuntematta. Toistuuko kohta Hiroshima?
Militarismia on maailma täynnä, rauhanrakentajia ja aitoja pasifisteja kovin vähän. Mieluummin väläytellään “ydinasepelotetta”, siis lopullista tuhoa ja maailmansotaa.
Militarismi on ideologiana verhottu usein isänmaallisuuteen ja maanpuolustukseen, vaikka se ensi sijaisesti tappaa ja myrkyttää siinä sivussa kaikkien propagandan kohteiden mielen. Kotona ja puutarhassa, meillä ja muualla!
Öisinajattelija