Kuka muuten muistaa, että Suomea johti 15 vuotta sitten suvereenisti kokoomus-kestustalainen hallitusblokki? Se “uudisti” myös yliopistolaitosta merkittävästi – tai ainakin toi lopullisesti markkinatalous-ajattelun yliopistojen kampuksille. Pääministerinä toimi kesään 2010 saakka muuan keskustalainen Matti Vanhanen, mutta paljon tehokkaammpien vaikuttajaministerien joukossa olivat muun muassa kokoomuksen nokkamiehet Jyrki Katainen & Alexander Stubb, Kataista seurannut kokoomuksen tuleva puheenjohtaja, nykyinen presidentti.
Kun 15 vuoden takaisen Suomen hallituksen “fantastiseksi” mainostama yliopistouudistus tuli julkisuuteen vuoden 2010 alussa, se sai myös ankaraa kritiikkiä monelta taholta. Joensuussakin herättiin. Kirjoitin keväällä 2010 Öisinajattelija-blogin (“Fantastinen yliopistouudistus” / KU Viikkolehti, 8.4.2010):
“Markkinatalous on tullut Joensuun yliopiston kampukselle jäädäkseen. Meno on armotonta. Ei riitä, että yliopistot yhdistyvät tai kilpailevat keskenään – myös niiden ns. ”painoalat” ja yksiköt on saatettu ”hajoita ja hallitse” –toimintamallin piiriin. Tulos tai ulos – käytäntö ei sivistysyliopistoon iskostu. Mutta eihän sivistyksestä nykymaailmassa enää kannata puhuakaan. “
“Uudistusta” kritisoi paljon Öisinajattelijaa napakammin myös silloinen Joensuun yliopiston pääluottamusmies ja tiedemaailman aktiivi Antero Puhakka (”Fantastisen yliopistouudistuksen savuavilla raunioilla” / Karjalainen 7.4.2010).
”Se yliopiston eetos, jossa tavoiteltiin yhteiskunnan parasta, etsittiin tietoa ja totuutta sen itsensä vuoksi, näyttää menneen talven lumilta. Vain hivenen kärjistäen voidaan väittää, että yliopiston laaja-alainen sivistysihanne alkoi kadota opetusministeriön harjoittamaan tulosohjaukseen siirtymisen myötä. Uusimman yliopistouudistuksen jälkeen sivistysyliopisto onkin jo lähes täydellisesti hävinnyt. Yliopistojen arvo ei enää edes juhlapuheissa ole niiden tuottamassa sivistys- tai kulttuuripääomassa vaan raadollisemmin siinä, miten hyvin ne pystyvät tukemaan yhteiskuntaa sen kamppaillessa yhä paremmista sijoituksista kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa”.
Vuonna 2010 tuo “fantastinen yliopistouudistus” kehuttiin julkisuudessa maasta taivaisiin. Kritiikki jäi näkymättömiin, sillä aidosta sivistysyliopistosta haaveilevien toisinajattelijoiden ääni ei isossa kuvassa kuulunut eikä näkynyt. Eikä tilanne ole muuttunut miksikään vuonna 2024, sillä esimerkiksi vuoden 2023 keskeinen tuon uudistuksen jälkiseurauksia käsittelevä merkkiteos Fantastinen yliopistouudistus on vaiettu miltei tyystin! Mitään keskustelua siitä ei ole julkisuudessa käyty.
Yliopistot byrokratian ja markkinatalouden puristuksissa
Arto Nevala, Simo Häyrynen, Jukka Korpela (toim.). Fantastinen yliopistouudistus. Sopeutuva akateemisuus ja sivistysihanteen muutos. Kirjokansi 2023, 218 s.
Fantastinen yliopistouudistus on Joensuussa ilmestynyt uusi tietoteos. Nimi on iskevää ironiaa ja eri kirjoittajien artikkelien sisältö harvinaisen kriittistä luettavaa. Yliopistolehtorien Arto Nevalan ja Simo Häyrysen sekä professori Jukka Korpelan toimittama ja suurelta osin kirjoittama artikkelikokoelma sisältää sellaista terävää kritiikkiä, mitä nykyisin harvoin saa lukea. Kysymys on paljolti reaktiosta vuoden 2010 rakenteelliseen yliopistouudistukseen, joka muutti virat ja työtehtävät määräaikaisiksi työsuhteiksi vieden samalla yliopistojen hallinnoimisen paljolti ulkopuolisille elimille.
Vuoden 2010 yliopistouudistuksen tarkoitus oli lisätä autonomiaa, mutta toisin kävi. Lopulta nimittäin ns. kasvottomat markkinat alkoivat “puhua” kampuksilla entistä avoimemmin. Monien Fantastisen yliopistouudistuksen kirjoittajien mielestä sellaiset termit kuten “huippuyliopistot”, “huippututkimus”,“projektityö”, “rekrytointi” ja “pisteytys” arkipäiväistyivät ensin kielenkäytössä, sitten käytännössä: ne sirpaloivat tutkimuksen ja opetuksen, koko akateemisen maailman.
Varsinkin Arto Nevala & Jukka Korpela ovat viime vuosina kirjoittaneet “sivistysyliopistosta” paljon kuten myös Ismo Björn (ainakin joensuulaisessa julkisuudessa) – toteuttaen kriittisinä äänitorvina myös menneinä vuosikymmeninä paljon mainostettua yliopiston “kolmatta tehtävää” (tutkimuksen ja opetuksen lisäksi): vaikuttamista yhteiskuntaan. Fantastinen yliopistouudistus jatkaa tätä tehtävää, vaikka itse termi ei juuri teksteissä näykään. Sivistysyliopistosta puhutaan sitäkin enemmän.
Yliopistot matkalla sivistyslaitoksista markkinoille
Yliopistojen alkusysäys saattoivat olla yläluokan joutilaiden, mutta oppineiden miesten keskustelukerhot keskiaikaisissa kaupunkivaltioissa. Niissä pohdittiin filosofisia kysymyksiä ja tietysti elämän tarkoitusta kaikenlaista totuutta etsiskellen. Hyötyä ei tavoiteltu, mutta kritiikin ääni saattoi joskus kuulua vallanpitäjienkin korviin. Jukka Korpelan avauspuheenvuoro alkaa kaukaa ja käsittelee juuri ns. hyödytöntä tietoa sekä 1100-luvun yliopistovallankumousta. Pian keskiajalla kirkko, ruhtinaat ja kaupunkien eliitit alkoivat ymmärtää kuinka hyödyllistä oli hankkia oppineiden avulla valtaa, alistaa ja ohjata kansalaisia.
Alunperin yliopistot syntyivät kriittisestä ajattelusta ja paljolti kapinallisista mietteistä. Monen mielestä tuo kriittisyys, epäily, kyseenalaistaminen ja toisinajattelu sekä sivistystehtävä ovat nyt vaarassa, kun kaupallisuus jyllää kampuksillakin. Korpelan alkuteksti ei päästä helpolla. Se vaatii melkoisia tietoja keskiajan historiasta, mitä tunnetusti harrastaa yhä harvempi sivistyneenäkin itseään pitävä henkilö. Juuri Korpela on tuottanut kosolti tutkimusta erityisesti Venäjän historiasta, alkaen Kiovan Rusista päätyen pohdintoihin “nykyputinismin” alkulähteistä.
Fantastisen yliopistouudistuksen artikkelit ovat osin hieman irrallisia ja vähän hajanaisiakin, mikä kriittisenä huomiona sanottakoon, mutta silti yliopistollinen sivistys yleisteemana yhdistää niitä. Teoksessa on mukana kolme eri yliopistoissa vaikuttanutta, nyt jo täysin palvellutta emeritusprofessoria: Risto Rinne, Kari Uusikylä ja Jussi Välimaa. Heillä on varaa puhua suunsa puhtaaksi ja siksi tekstejä lukee mieluusti. Jo Uusikylän esipuhe on kriittisyydessään loistava ja päättyy toivomukseen siitä, että sivistysyliopisto olisi toistaiseksi vain “valekuollut”, mutta vielä joskus elvytettäisiin henkiin. Välimaa pohtii yliopistojen ja sivistyksen historiallista suhdetta 1600-luvulta nykypäiviin ja Rinne avaa julkisen hallinnon ja muodikkaan “markkinadoktriinin” aikakautta kampuksilla – nojautuen eri yliopistojen rehtorien avaus- ym.puheenvuoroihin viime vuosikymmeninä.
Kolmen konkarin kokonaisuus jäntevöittää tietoteoksen historiallista sanomaa. Ihme, että yliopistoaktivistit tai media eivät ole näihinkään puheenvuoroihin reagoineet tai esimerkiksi Jukka Korpelan monessa lehdessä toistuviin mietteisiin?
Korkeakoulukeskustelut “Kekkoslovakiassa”
Suomessa on käyty keskustelua yliopistojen ja muidenkin korkeakoulujen roolista ja tehtävistä myös 1900-luvun jälkipuoliskolla. Fantastinen yliopistouudistus palauttaa mieleen nämä miltei unohduksiin painuneet ja paljolti UKK:n, presidentti Urho Kaleva Kekkosen valtakauteen liittyneet akateemiset väittelyt.
Simo Häyrynen käsittelee Suomen alueellista sivistysstrategiaa kysymällä: Onko maallamme malttia sivistyä? Hän pyörittelee sivistys –termin ulottuvuuksia, sivilisaatioprosessia ja myös Antonio Gramscin hegemonia -teorioita ja käsittelee eri puolilta aluepolitiikkaa painottaen Urho Kekkosen ja Kustaa Vilkunan merkitystä 1950-60-lukujen “sivistysloikassa”. Maaseudun sivistämiseenhän liittyi keskeisesti myös ns. maaseutuyliopistojen ja korkeakoulujen idea. Joensuun kampuksen perustaminen oli yksi keskeinen tulos noista keskusteluista ja sen ensimmäisen rehtorin, Heikki Kirkisen rooli aloitteentekijänä hyvin keskeinen.
Alina Kuusisto jatkaa sivistysyliopisto-teemaa analysoimalla 1970-80-lukujen vaihteen korkeakoulukeskusteluja. Silloinhan koulutusta ja tutkimusta nidottiin tiukemmin yhteiskuntakehitykseen – ja myös politiikkaan. Lähdeaineistona Kuusisto käyttää ajankohdan tiedelehtiä, mistä syystä ehkä 1970-luvun opiskelijaliikkeen mielenkiintoiset kuohuntavuodet jäävät vähemmälle. Tosin ns. taistolaisuuden “vaaran vuosista” on kyllä kirjoitettu viime aikoina riittämiin myös liioitellun skandaalintäytteisiä muistelmia ja lehtijuttuja.
2000-luvun akateeminen arki
Ismo Björn, Pirjo Pöllänen & Jarmo Saarti ovat pätevöityneet monilla kriittisillä puheenvuoroilla 2000-luvun yliopistojen murroksesta ja varsinkin Itä-Suomen yliopiston (UEF) Joensuun kampuksen arkielämästä. Heitä voidaan hyvällä syyllä nimittää myös harvoiksi akateemisiksi toisinajattelijoiksi Joensuussa (Jukka Korpelan ja Arto Nevalan ohella).
Nyt kolmikon artikkelin keskiössä on hyvin perusteltu näkemys: “muutos sivistysyliopistosta innovaatiyliopistoksi” (Fantastinen yliopistouudistus, s. 119) Tekijät avaavat kriittisesti esimerkiksi seuraavia käsitteitä: “huippututkimus ja -yksiköt”, “rekrytointi”, “prekarisaatio”,”projektityö”, “tulosvastuu”, “arviointi”, “pisteytys”. Vuoden 2010 jälkeen juuri talousajatttelu on voittanut lisäalaa kaikessa yliopistojen arjessa. Tästä Joensuun kampuksen “lakkokenraali” ja ay-aktivisti Ismo Björn on kirjoittanut kriittisesti ja väsymättömästi jo useampana vuosikymmenenä!
Mielenkiintoinen on myös eri kuviteltujen ja tekijöiden haastatteluista koottujen johtajatyyppien , “Jarkon” ja “Sirken” näkemykset uudenlaisesta johtamisesta 2010-luvulla. Jarkko ja Sirke esittävät hyvin erilaisia yliopistojohtajia, joiden kaltaisia kampuksilta taatusti löytyy. Haastattelujen ja haastatelluiden mietteiden eri vivahteita olisi mieluusti lukenut enemmänkin. Tulee mieleen, että kysymyksessä voi hyvinkin olla paljonpuhuttu, joskus väheksyttykin, sukupolvien ristiriita, kun esimerkiksi yliopistojen uuden henkilökunnan rekrytoinnissa pääosaa ovat alkaneet (nuoremmilla päättäjillä) näytellä kyky verkostoitua ja sopeutuva hanakkuus hankkia omalle projektille rahaa muodikkailla tutkimusteemoilla?
Fantastisen yliopistouudistuksen loppuepilogissa kirjan toimittajat Korpela & Nevala antavat pientä toivoa siitä, että yliopistolla voisi olla yhä voimavaroja selviytyä, jopa markkinatalouden syövereissä – ja palata lopulta myös keskeiseen tehtäväänsä, aidoksi sivistysyliopistoksi. Tosin nykyisen “kokomustan” hallituspolitiikan valossa, leikkausten aikakautena tulevaisuus näyttää ainakin allekirjoittaneen mielestä aika synkältä yliopistomaailmassakin.
(Suppeampi kirja-arvioni Fantastisesta yliopistouudistuksesta on julkaistu agricola-listalla ja Viikko PK-aluelehdessä / P.S.)
Öisinajattelija