Minä olen yksi niistä tuhansista, jopa kymmenistä tuhansista nuorista, jotka ovat tehneet virheen. ”Virhe” lienee toki turhan vahva sana. Hienosyisemmin voisi ilmaista, että olen kasvanut, kehittynyt ja oppinut, kuten kaikki ihmiset varttuessaan.
Virheeni on, että olen aikaisemmin opiskellut korkeakoulussa. Ammattikorkeakoulussa, jos tarkkoja ollaan, mutta se ei ole tässä merkityksellistä. Olennaista on se, että olen opiskellut kaikin tavoin minulle huonossa ja sopimattomassa oppilaitoksessa. Pontimenani on ollut todella vajavainen, kapea, vääristynyt ja sinisilmäinen nuori mieli, sellainen joka lähes jokaisella teini-ikäisellä on. Olimme kesken. Olimme lapsia.
Kehittyneellä ja vauraalla nyky-yhteiskunnallamme olisi varaa antaa tietämättömien nuorten kasvaa ja oppia rauhassa, mutta sen sijaan se näkee oikeaksi tieksi heidän kategorisointinsa täysin keskeneräisinä. Sivistyksen sijaan koulutuksen on muokattava ihminen mahdollisimman työelämäkelpoiseksi mahdollisimman nopeasti. Ja vaikka yhteiskunta ja työelämä muuttuvat alati, halutaan jokaiselle antaa vain yksi, kapea putki, johon on sukellettava liian nuorena. Tai siis tullaan jatkossa antamaan, mikäli virkamiesten ehdotukset menevät läpi.
Valtiovarainministeriö julkaisi meno- ja rakennekartoituksensa jo 6.3. Kyseisestä asiakirjaa ja sen miljardiluokan sopeutustoimia on sittemmin käytetty runsaasti poliittisiin tarkoituksiin, etenkin hallitusta muodostavan Kokoomuksen toimesta. Toukokuun lopussa, hallitusneuvottelujen neljännellä viikolla, samat aiheet tulivat uudelleen esille. Kuinka nopeuttaa opiskelijoiden valmistumista, kysyivät hallitusneuvottelijat.
Valtiovarainministeriö päätti sekä asiakirjassaan että vielä uudelleen hallitusneuvottelijoille antamissaan ehdotuksissa suositella muun muassa korkeakouluopetuksen muuttamista maksulliseksi. Lukukausimaksujen käyttöönottoa on vastustettu jyrkin sanankääntein, mikä on täysin paikallaan. Kynnys muuttaa perustutkinnon suorittaminen maksulliseksi voi olla niin suuri, etteivät mitkään puolueet tahdo tosissaan edistää sitä. Mutta sen sijaan tutkinnon muuttaminen lopulliseksi saattaa vielä onnistua. Tämä on äärimmäisen haitallinen tie.
”Jatkossa korkeakoulututkinnon jo suorittaneille voitaisiin tarjota pääsääntöisesti erilaisia maksullisia opintoja avoimen korkeakouluopetuksen puolella.” ehdottaa ministeriö.
Ministeriön näkökulmasta on väärin, että kukaan suorittaa toista tutkintoa. Toisin sanoen, nuoren ihmisen pitäisi valita yksi ura ja onnistua pysymään siinä. Tehdä tämä valinta kehittymättömänä, vajaana, vasta maailman asioiden oppimista aloittavana.
On kaikin puolin väärä tie pakottaa nuoret lukittautumaan yhdelle uralle. Tämä aiotaan kuitenkin tehdä, jos useamman tutkinnon suorittamista ei enää sallita. Tällöin teini-ikäisenä tehty sinisilmäinen valinta jää loppuelämän riippakiveksi, joka lukitsee elämänkulun ja sulkee mahdollisuudet.
Tämä on väärin yksilön näkökulmasta. Moni voi vasta korkeakoulussa havahtua yhteiskuntaan ja itseensä, kuten minäkin. Lukion käynyt parikymppinen on usein täysin keskeneräinen ja tietämätön. Lisäksi perhetaustalla on täysin ratkaiseva vaikutus, mikä tekee uudesta mallista erityisen eriarvoistavan. Minä olin naiivi ja ajattelematon vaikka olen korkeakoulutettujen vanhempien lapsi. Kuinka voivatkaan pärjätä sellaisista yhteiskuntaluokista tulevat, jotka saavat vasta lukiossa tietää yliopisto-nimisen laitoksen olemassaolosta? Kuinka kehittyneeksi ja kypsäksi heidän suhtautumisensa siihen, sen tarjontaan ja omaan rooliinsa ehtii teini-iän myllerrysvuosien aikana muuttua?
Tämä on väärin myös yhteiskunnan näkökulmasta. On valtavaa inhimillisten resurssien tuhlaamista estää ihmisiä kouluttamasta itseään ja hyödyntämästä täyttä potentiaaliaan. Laadukkaassa koulutusjärjestelmässä yksilön valinnat eivät saisi johtaa ovien sulkeutumiseen. Ammattikoulustakin voi ponnistaa yliopistoon tai yliopistosta takaisin ammattikouluun, mikä on erittäin tärkeää. Ministeriön ehdotuksen seurauksena voi käydä niin, että älykäs ja motivoitunut potentiaalinen valtiotieteilijä, fyysikko, diplomi-insinööri, erityisopettaja tai vaikka arkkitehti jää ikuisesti esimerkiksi nuoruuden urheiluvimmassa hankitun liikunnanohjaajatutkintonsa (AMK) vangiksi vaikka mitään suuntaa eteenpäin.
Lisäksi, on merkillepantavaa, kuinka voimakkaasti meille painotetaan tulevaisuuden työelämän pirstoutumista. Jo vuosia on hoettu, kuinka vanhempiemme sukupolven malli, jossa hankitaan yksi elinikäinen työpaikka, on käytännössä ohitse. Yhteiskunta muuttuu ja pirstaloituu kiihtyvää tahtia, ja paras tapa pysyä muutoksen tahdissa on koulutus. Koulutusmahdollisuuksien kaventaminen on räikeässä ristiriidassa tämän kaiken kanssa.
Korkeakoulutuksen muuttamista maksulliseksi tulee nykyisen tavoin vastustaa. Malli, jossa maksuttomana saa vain yhden kertaluontoisen kapean uran, ei kuitenkaan ole riittävä. Yhtä lailla on kuitenkin vastustettava kehitystä, jossa jo yhden tutkinnon suorittaneilta suljetaan kaikki muut ovet, paitsi ”erilaiset maksulliset vaihtoehdot avoimen yliopiston puolella”. Se on valtavaa älyllisen potentiaalin haaskausta.
Minä itse olen hyvä esimerkki tapauksesta, jonka uusi järjestelmä murskaisi jalkoihinsa. Olen akateemisesti lahjakas ajattelija ja tuleva tutkija. Olen myös autismin kirjolla, ja ollut pitkään epävarma itsestäni. Minä olisin yksi niistä, jotka olisivat jääneet vangiksi teini-iässä tapahtuneisiin monisyisiin epäonnistumisiin. En olisi koskaan päässyt toteuttamaan potentiaaliani akateemisella uralla ja kehittämään itseäni sellaisena, kuin se minulle parhaiten sopii. Sen sijaan olisin ikuisesti yliopiston suljettujen ovien taakse jäänyt Haaga-Helian alumni.
Maija Raasakka
Kirjoittaja on liikunnanohjaaja (AMK), filosofian ja yhteiskuntatieteiden opiskelija Jyväskylän yliopistossa sekä Jyväskylän Vasemmisto-opiskelijoiden hallituksen jäsen