Suomalaisen metsäteollisuuden työpaikkojen alasajo tämän vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä oli kansallinen katastrofi, joka kohdistui eri paikkakunnille niin etelässä kuin pohjoisessakin. Perusteina lopettamisille esitettiin taloudellisia syitä, mutta ainakin Kemijärvellä esitettiin perusteena myös epäilyjä puun riittävyydestä, mikä ei kylläkään pitänyt paikkaansa. Metsän huminassa on nyt toisenlainen ääni, ja Sipilän hallitus on pitänyt biotalouden kehittämistä kärkihankkeenaan. Eri puolille nousevat metsäteollisuushankkeet ovat hyvä asia varsinkin syrjäseutujen työllisyyden näkökulmasta. Tuotevalikoimaa olisi varaa monipuolistaa entisestään erityisesti korkean arvonlisän puutuotteisiin. Vuonna 2015 teollisuuden käyttöön hakattiin noin 60 milj. m3 puuta, jossa oli noin 12 % lisäystä edellisen vuosikymmenen vuotuiseen keskiarvoon.

Hyvälläkin asialla voi kuitenkin olla metsien käytön ja suojelun sekä ilmastonmuutoksen torjunnan näkökulmasta myös kääntöpuolensa. Yksi huoli liittyy pitkäjänteisesti tarkastellen puun riittävyyteen, vaikka Suomen metsät kasvavatkin nyt nopeammin kuin koskaan: hieman yli 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kasvu on kaksinkertaistunut 1970-luvun taitteeseen verrattuna. Lisääntynyt kasvu ja kasvua selvästi pienemmät hakkuumäärät ovat vuosikymmenien myötä luoneet merkittäviä hakkuusäästöjä, joista riittää jonkin aikaa ammennettavaa. Puustopääoman lisääntyminen tehostuneen metsänhoidon ansiosta on taannut huomattavan kasvun lisäyksen.

Metsät ovat kuitenkin muutakin kuin puupeltoa. Ne ovat koti noin puolelle maamme 45 000 eliölajista, joiden uhanalaisuus on toistaiseksi arvioitu vain noin 21 000 lajista. Uhanalaisiksi on arvioitu runsaat 2000 lajia, joista 36 %:n ensisijainen elinympäristö on metsä. Luonnontilaisen kaltaisten metsien häviäminen on ollut suurin syy näiden metsälajien uhanalaisuuteen.

Nykyiset suojelualueemme eivät varsinkaan eteläisessä Suomessa kykene vastaamaan lajiston suojelun tarpeisiin, vaan tarvitaan muutoksia myös talousmetsien hoitoon. Tällaisia ovat mm. sellaiset hakkuumenetelmät, jotka turvaavat nykyistä paremmin metsien puustopeiton ja hakkuualueillakin monipuolisen puuston (lehtipuut, lahopuut). Muutama yksittäinen säästetty puuyksilö tai pieni puuryhmä ei juurikaan paranna eliöiden suojelua.

Nykyisistä hakkuumenetelmistä, kuten avo- tai siemenpuuhakkuista ei kuitenkaan voitane luopua, mikäli teollisuuden nykyinen tai hieman lisääntyvä puunsaanti halutaan turvata. Avohakkuille vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten jatkuvaa kasvatusta kannattaisi käyttää nykyistä laajemmin ekologisesti ja muiden metsänkäyttömuotojen kannalta arvokkaimmilla alueilla. Lisäksi pienialaisten avainbiotooppien (esimerkiksi rehevien puronvarsien lähimetsät) jättäminen nykyistä laajempina alueina hakkuiden ulkopuolelle yhdistettynä eliöiden liikkumista turvaaviin metsäkäytäviin parantaisi metsäeliöiden suojelua ja lisäisi myös metsien virkistys- ja matkailuarvoa.

Kiistanalainen asia metsäntutkijoiden ja muiden metsäammattilaisten keskuudessa on, miten vaihtoehtoiset metsänhoitomenetelmät, esim. jatkuva kasvatus, vaikuttavat metsien puuntuottokykyyn. Mikäli ne vähentävät puuntuotosta vaikkapa 10–20 %, jollaisia tuloksia joistakin tutkimuksista on saatu, ei hakkuumäärien nosto nykyisestä esitettyyn 83–86 miljoonaan m3:iin ole pitkällä aikavälillä kovin realistista.

Nykyinen metsien hyvä kasvu perustuu moniin tekijöihin, kuten metsien ikäjakaumaan (paljon nuoria ja keski-ikäisiä metsiä), jalostuksella saavutettuun hyötyyn ja lisääntyneeseen puustopääomaan. Viimeksi mainittu tarkoittaa, että puuta on enemmän kasvamassa kuin aikaisemmin. Lannoituksella voidaan lisätä metsien kasvua nykyisestä huomattavasti. Esimerkiksi joillakin kasvupaikoilla, kuten rehevähköillä soilla kasvu voidaan tuhkalannoituksella jopa kaksinkertaistaa. Lannoitus aiheuttaa kuitenkin myös ympäristöhaittoja, erityisesti vesistöihin kohdistuvia. Vaarana on myös metsien tuhoalttiuden lisääntyminen. Esimerkiksi reheväkasvuiset männiköt ovat alttiita metsissämme huomattavasti yleistyneelle nuorten metsien tervasrosolle.

Mikäli Sipilän hallituksen suunnitelmat metsien käytön lisäämisestä toteutuvat, puolittuu Suomen metsien vuosittainen hiilinielu seuraavien 15 vuoden ajan. Pienempi hiilinielu tarkoittaisi, että Suomen kasvihuonekaasupäästöt kokonaisuudessaan eivät vähenisi. Tämä olisi tuhoisaa tilanteessa, jossa ilmastonmuutoksen torjunnalla on jo kiire.

Kun puolueet nyt hallituksen kaaduttua vastaavat Sipilän hallitustunnusteluihin, pitää yhtenä tavoitteena olla biotalouslinjausten tarkistaminen. Biotalouden kehittämisessä olisi syytä hakata metsiä maltillisemmin ja edistää puuntuotantoa varovammin kasvua lisäämällä, kuin nyt kovimmassa biotaloushuumassa on ajateltu. Sen sijaan voisi edelleen kartuttaa metsien puustopääomaa sekä panostaa enemmän metsien monimuotoisuuteen ja muihin käyttömuotoihin. Voisimme myös kehittää puun jalostamista monipuolisesti ja nykyistä pitemmälle sen sijaan, että polttaisimme sitä taivaan tuuliin.