Suomi on harvaan asuttu maa, jossa on paljon lääniä ja vähän ihmisiä. Maata on nykyään paljon talouskäytössä, mutta se ei silti tunnu riittävän.

Historiallisesti Pohjoismaissa on ollut yhteismaita, erämaita ja metsiä mutta myös niittyjä ja laitumia, jotka on vähitellen aitaamisten prosesseissa purettu, kun omistussuhteista on tehty kollektiivisten sijaan yksilöllisiä. Jokaisen oikeus retkeillä metsissä, marjastaa ja sienestää on nykypäivänä tuntemamme esimerkki yhteisestä.

Nyt hallitus on ehdottanut muutoksia valtion metsien järjestelyä kohti tuotto-ohjautuvampaa hallintaa koskien myös virkistyskäytössä, luontaistaloudessa ja mahdollisesti myös luonnonsuojelussa olevia metsiä. Se on myös tehnyt muutoksia kaavoitusta koskeviin lakeihin, jotka rajoittavat oikeutta valittaa ja siten kaventavat demokratiaa sekä suunnitellut kattoa sähkön siirron hinnan nostamiselle, kun suurin sähkönsiirtoa toteuttava yritys päätti hintojen suurista korotuksista, joita sittemmin porrastettiin. Nämä voidaan nähdä esimerkkeinä yhteisen yksityistämisestä tai tällaisten prosessien osina.

Metsät, vedet ja maat – Metsähallitus paljon vartijana

Metsähallitusta koskevaa lainsäädäntöä on yritetty uudistaa jo vuosikausia. Nykyinen hallitus piiloutuu EU:n selän taakse ja väittää, että metsätalousliiketoiminta on pakko yhtiöittää ja että muutos täytyy tehdä nopeasti ennen kuin hankintadirektiivi astuu voimaan huhtikuussa. Osakeyhtiön muodostamisen lisäksi hallitus on päättänyt tehdä samassa rytäkässä muita isoja muutoksia Metsähallituksen organisaatioon. Tietoa ja esityksiä on tullut vähitellen eri tahoilta, joten on vaikeaa olla varma, mitkä asiat ovat toteutumassa. Riskit demokratian kaventumisesta ja virkistys- ja retkeilyalueiden sekä jopa vesien siirtymisestä voitontavoittelun piiriin ovat todellisia. Viimeisimpien tietojen mukaan luonnonsuojelun edellytyksiä ollaan myös heikentämässä.

Valtion metsiin liittyy kysymys ympäristön kantokyvyn puitteissa toimimisesta. Valtio pyrkii tekemään yhä enemmän rahaa myymällä luonnonvaroja. Se pyrkii määrittelemään uudestaan tuottomahdollisuuksien alaa, jotta paitsi talousmetsällä, myös virkistysalueilla ja muilla mahdollisesti suojelua tarvitsevilla kohteilla voisi tehdä rahaa. Voimme halutessamme myös ajatella, että valtiolla on velvoite hoitaa yhteistä biodiversiteettiä kestävällä tavalla ja pitää pääsy metsiin mahdollisimman avoimena. Vain silloin kun yhteistä ei voida turvata yhtä hyvin ilman sen valvovaa silmää kuin sen kanssa, voisi se puuttua peliin.

Kepulainen luontosuhde näyttää todelliset kasvonsa

Sipilän hallitus on tehnyt ja suunnittelee lukuisia pienempiä ja isompia muutoksia kaavoitukseen. Eduskunnassa on jo saatu läpi kaavavalitusten kevennykset, joissa esimerkiksi yksittäisten ihmisten oikeuksia valittaa on heikennetty ja maakuntakaavoista päättäminen siirretty ympäristöministeriöstä maakuntiin. Parhaillaan on käsittelyssä rantarakentamisen helpottaminen ja liito-oravan suojelun heikentäminen.

Kaavoituslainsäädännössä on kyse demokratiasta. Mahdollisuus valittaa huonosta tai puutteellisesta valmistelusta ja yksityisten intressien asettamisesta etusijalle muihin seikkoihin nähden tulee turvata. On siis kyse siitä millä pelisäännöillä suunnittelu ja hallinta tehdään.

Tässä annetaan ei vain suomalaisten maanomistajien vapaammin ja ympäristöstä välittämättä järjestää tiluksiaan ja liiketoimiaan, vaan avataan päätä ylikansalliselle pääomalle. Globaalit sijoittajat saavat entistä enemmän mahdollisuuksia kokeilla kaivostoimintaa ja mellastaa laajoilla alueilla jättäen lopullisen laskun esimerkiksi vesien pilaantumisesta paikallisille ihmisille. Maaseudun tulevaisuutta ei tosiasiassa rakenneta paikallisten yhteisöjen ehdoilla ja kestävästi, vaan sääntelyä löysentäessä oikeuksia heikennetään, julkisista tehtävistä piittaamatta. Pelkkä paikallinen hallinta ei takaa ympäristöllistä kestävyyttä. Valta on maksajalla kun lakiin on yhä vaikeampi enää vedota.

Esimerkki yhteisen yksityistämisestä – sähköverkot

Edellinen hallitus päätti myydä valtio-omisteisen Fortumin sähkönsiirtoverkot laajalta alueelta ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki oli ainoa, joka vastusti kauppaa. Tänä vuonna asukkaat noilla alueilla hieraisivat silmiään kahdesti: sähkönsiirron hintoihin ilmoitettiin jopa 30 % nousu. Nousupaineita aiheuttaa muutama vuosi sitten laadittu sähköverkon toimivuutta parantava sähkömarkkinalaki investointivaatimuksineen, jota Caruna oy noudatti hyvin innokkaasti ja etupainotteisesti. Kuluttaja-asiamies puuttui hinnankorotuksiin ja ne jaksotettiin pidemmälle ajanjaksolle.

Monopolin antaminen yksityiselle yritykselle on paitsi rahantekokoneen antamista poikkikansallisille kapitalisteille, myös vallan luovuttamista julkisista palveluista ja niiden hallinnasta. Samalla siinä on kyse myös tuotannonvälineistä. Miksi emme pitäisi keskeistä infrastruktuuria omissa käsissämme? Miksi ulkomainen sijoitusyhtiö varsinaisesti haluaisi säilyttää verkon toimivuuden tunturin juuren pitäjässä, jollei siitä synny voittoa? Verkkoon pääsy on myös olennainen osa siirtymää uusiutuviin energialähteisiin ja energian tuottamiseen pienissä hajautetuissa yksiköissä ja myös kotitalouksissa. Jos pientuotanto uhkaisi suuren sähköyhtiön tuottavuutta, olisiko sillä intressiä taata siirtoverkkoon pääsyä kaikelle kansalle? Energiantuotanto voi olla tulevaisuudessa enemmän julkista tai yhteistä kuin nykyään.

Yhteinen vahvistuu jakamalla

Tällaiset esimerkit lähes muitta mutkitta tapahtuvasta yksityistämisestä ovat vasemmistolle tuhannen taalan kysymyksiä ja poliittisen kamppailun paikkoja. Valtio avokätisesti jakaa välineet yhteisten varojen hallintaan yksityisille yrityksille. Kun globaali pääoma määrittää yhä enemmän myös valtioiden toimintaa esimerkiksi erilaisten yksityistämistendenssien kautta, vasemmiston tulee puuttua erityisesti näiden kehityskulkujen juuriin. Samalla tulee olla avoimella mielellä tutkimassa vaihtoehtoja myös julkiselle ja valtion hallinnalle. Yhteisen haltuunotto tapahtuu jatkuvasti myös valtioiden kautta.

Esitykset ja prosessit on siis pilkottava osiinsa. Kritiikki esimerkiksi pelkästään metsien tuottovaatimuksia tai sähkönsiirtoverkon hinnan korotuksia kohtaan ei riitä, sillä tällöin jäävät huomiotta rakenteet, omistus ja hallinta ja mihin nämä ennen pitkää johtavat. On pidettävä kirkkaana mielessä, mitä kohti ja millä keinoin itse pyrimme. Yhteinen vahvistuu kierrossa, voimme jakaa suunnitteluvastuuta, metsien käyttöä ja energiaa. Pääoman edustajat sanovat pyrkivänsä kasvattamaan tuottoa ja näin taloutta. Kuitenkin vain pääoma pyrkii tekemään yhteisestä niukkaa ihmisille ja estämään siihen pääsyn.