Ruoka on nyt poliittisessa pöydässä. Eduskunta keskusteli eilen 1.3. tuoreesta ruokapoliittisesta selonteosta, Ruoka 2030. Se korvaa useita aiempia ruokaan ja elintarviketurvallisuuteen liittyviä strategioita ja selontekoja. Hallitus vähentää näin ruokajärjestelmää ohjaavien strategioiden määrää ja yrittää pysyä maailman nopeiden muutosten vauhdissa.

Selonteko visioi: ”Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät kestävästi ja eettisesti tuotettua kotimaista, maukasta, terveellistä ja turvallista ruokaa. Kuluttajilla on kyky ja mahdollisuus tehdä tietoisia valintoja. Kysyntään vastaa läpinäkyvä, osaava, joustava sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen ja kannattava ruokajärjestelmä. Alan kasvua ja kehitystä tukee hyvin koordinoitu korkean tason tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö.”

Strategian toimet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen, joilla toimia tarvitaan:

  1. alkutuotannossa
  2. elintarviketeollisuudessa, vähittäiskaupassa ja jakelukanavien järjestelyissä
  3. tutkimuksessa, neuvonnassa ja osaamisen kehittämisessä
  4. ruokakulttuurissa ja ruuan arvostuksessa
  5. ruoan ja kansanterveyden yhteydessä
  6. elintarviketurvallisuudessa
  7. huoltovarmuudessa
  8. kilpailukyvyn parantamisessa.

Selonteko puhuu ruokajärjestelmästä, ei ruokaketjusta, koska näin tehdään näkyviksi erilaiset linkit ja kytkennät eri toimijoiden kesken sekä sivuvirtojen kierrättämisen järjestelmän sisällä. Tämä sanavalinta on hyvä, sillä ruokajärjestelmä-tarkastelu huomioi taloutemme globaalin kohtalonyhteyden sekä järjestelmää ohjaavat eri tasoiset politiikat. Suomi tarvitsee itsenäisen ja menestyvän ruokajärjestelmän voidakseen turvata kansalaisille ruokaturvan kaikissa olosuhteissa.

Selonteko liikkuu kovin yleisellä tasolla, mutta konkreettisempi toimeenpanosuunnitelma on luvassa myöhemmin tänä keväänä.

 

Häiriöille herkkä globaali ruokajärjestelmä

Kauppojen uutuuksia pursuvien elintarvikehyllyjen äärellä meidän on vaikea nähdä, kuinka haavoittuva ja häiriöille altis globaali ruokajärjestelmä on. Meidän on rakennettava politiikkamme nykytilanteen kriittiseen arviointiin, peilattava sitä maapallon väestönkehitykseen ja ekologisten järjestelmien tuotantokykyyn vuosikymmenien aikajänteellä.

Laskennallisesti, koko ihmiskunta voitaisiin ruokkia nykyisellä elintarviketuotannolla. Näin ei kuitenkaan tapahdu nyt, ja tulevaisuus näyttää vielä pahemmalta. Kolmannes maapallon maapinta-alasta on maatalouskäytössä. Hyvää maatalousmaata on siirtynyt kaupungistumisen, pilaantumisen, eroosion ja suolaantumisen myötä pois viljelykäytöstä. Ruokahuollon turvaamiseksi on raivattu metsiä ja yhä huonolaatuisempaa maata pelloksi vaikeakulkuisilta alueilta. Sademetsät ovat saaneet väistyä pihvikarjan tieltä.

Nyt maapallon maapinta-alasta olisi otettavissa enää 3 prosenttia lisämaata viljelykäyttöön kestävällä tavalla. YK:n ympäristöohjelman UNEP:n arvion mukaan maapallon väestön ruoansaannin takaamiseksi tulee vuoteen 2030 mennessä ruoantuotantoa lisätä 50 prosenttia nykyiseen verrattuna, mikä puolestaan edellyttää ruoantuotantoon liittyvän vedenkulutuksen lisääntymistä 30 prosentilla ja energiankulutuksen lisääntymistä 45 prosentilla. Kaiken tämän tapahtuneen ja tulevan muutosprosessin tuloksena maapallon luonnon monimuotoisuus vähenee hälyttävällä vauhdilla.

Suomalaisten on vaikeaa havaita tätä muutosta, koska vähäinen väkilukumme kasvaa hitaasti ja tilaa riittää kaupungistumiselle. Silti, myöskään Suomessa peltoja ei tulisi enää käyttää rakennusmaaksi, vaan pitää ne viljelykäytössä tai helposti otettavissa takaisin viljelykäyttöön.

Kaupunkiviljely- ja kumppanuusmaatalous ovat uusia keinoja yhdistää kestävän kulutuksen ja tuotannon tavoitteet. Ruokakansalaisuus on melko uusi käsite ja se tarkoittaa muun muassa ihmisten osallistumista ja mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millaista ruokaa on tarjolla ja syödään. Tavoitteena on siis siirtyä ”kuluttajuudesta osallisuuteen”. Uudet kanavat tuottajien ja kuluttajien välillä sekä lähiruokakiinnostus ovat osa ruokakansalaisuutta. Glokalisaatio puolestaan tarkoittaa globaaleihin haasteisiin vastaamista paikallisin keinoin.

 

Tarvitaan ISO MUUTOS!

Muutokset eri tasoilla ovat välttämättömiä, jos väestö halutaan ruokkia turvallisella planeetalla. Ruokajärjestelmässä on palattava planetaarisiin turvarajoihin, siihen mitä maapallo kestää. Ruuantuotannon resurssit on jaettava globaalisti uudelleen ja siirryttävä oikeudenmukaiseen kierto- ja jakamistalouteen. Ruokaketjuun pitää saada läpinäkyvyyttä ja tasaveroiset neuvotteluasemat eri toimijoille.

Talouden yleiset pelisäännöt on saatava kestävyystavoitteita toteuttaviksi. Maailman kaikilla kansalaisilla pitää olla ääni ja vaikutusmahdollisuudet, sekä kannustimet kestävyyteen. Tämä kaikki on mahdollista, jos vain löytyy tahtoa. Muutoksen perustaksi maailma tarvitsee moninäkökulmaisen arvioinnin ruokaturvasta, samaan tapaan kuin hallitustenvälinen ilmastopaneeli tekee arvioita ilmastonmuutoksesta.

Kansallista ruokapolitiikkaa linjattaessa pitää ensin päättää, mitä politiikalla tavoitellaan. Hallituksen strategian visio kuulostaa hyvältä, mutta käytäntö vie eri suuntaan. Paraikaa on käynnissä monta yhtäaikaista kriisiä: maatilojen kannattavuuskriisi, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen ympäristökriisi, eläinten oikeuksien kriisi ja ilmastokriisi. Hallituksen selonteon vision mukaan näitä jokaista kriisiä halutaan ratkaista samanaikaisesti, mutta hallituksen valinnoissa se ei näy.

Suomessa on varauduttava huolehtimaan omasta kestävästä ruokajärjestelmästä. Nyt viljelijät ovat kestävyyden rajalla, pulassa ja uupuneita. Ruoantuottajien neuvotteluasemaa pitää parantaa. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja vesistöjen rehevöitymisen korjaamiseksi on tarkasteltava ruokajärjestelmän päästöjä. Kasvihuonekaasuja syntyy erityisesti turve- ja multamailla sekä eläintuotannossa. Turve- ja multamaiden multavuuden parantamiseksi tulisi etsiä parhaat tilakohtaiset keinot yhdessä viljelijöiden kanssa. Esimerkiksi monivuotinen nurmi tai laidun ja pohjaveden tason nostaminen olisivat hyviä keinoja. Maatalouden vesistövaikutuksia voidaan vähentää huolehtimalla suojakaistoista ja sopivasta lannoituksesta. Eläintuotannon päästöt johtuvat rehun kasvattamisesta ja karjan luontaisesta metaanituotannosta.

Konkreettinen keino vahvistaa ruokajärjestelmää on suosia joukkoruokailuissa kasvispainotteista lähi- ja luomuruokaa. Lähiruuan suosimisesta kouluruuassa on hyviä kokemuksia esimerkiksi Sodankylästä ja Kiuruvedeltä. Kasvisruuan osuuden lisääminen on ilmastoteko sekä parantaisi kansanterveyttä.

Eilisessä eduskuntakeskustelussa esiin nousivat erityisesti eläinten oikeudet ja ruokahävikki. On itsestään selvää, että tuotantoeläimille on taattava mahdollisimman lajityypillinen elämä ja olosuhteet. Eläinsuojeluasiamiehen virka on perustettava ja vakinaistettava. Ruokahävikkiä pitää vähentää kaikilla tasoilla, mm. monipuolistamalla pakkauskokoja, lisäämällä tietoutta, kieltämällä kaupalta syömäkelpoisen ruuan hävittämisen ja helpottamalla ylijäämäruuan jakelua.