Muistan, että takavuosina USA:n esiintyminen jalkapallon MM-kisoissa kismitti lähes joka kerta. Kyse ei ollut Yhdysvaltojen politiikasta, vaan lähinnä maan jalkapallokulttuurin ohuudesta ja CONCACAF:n huumorikarsinnoista, joista turnaukseen pääsi mukaan usein erittäin heikolla joukkueella.
Aiemmin futis oli täysin marginaalilaji ison veden takana. Amerikkalainen jalkapallo, baseball, koripallo ja jopa jääkiekko ajoivat täysin erikokoisilla vankkureilla kuningaslajiin verrattuna, jos mittarina pidetään suuren yleisön kiinnostusta. USA oli viimeinen villi länsi, jota jalkapallo ei ollut vielä valloittanut.
Nyt tilanne on muuttunut. Alkulohkon ottelua Portugalia vastaan seurasi USA:ssa enemmän ihmisiä kuin NBA:n finaaleja. Lisäksi kisaturisteja Brasiliaan on tullut ylivoimaisesti eniten Yhdysvalloista. Jopa futishullut lattarimaat ovat jääneet taakse. Kiima on ollut valtavaa myös kotikatsomoissa eri puolilla maata. Tälläinen oli tunnelma esimerkiksi Kansas Cityssä Ghana-ottelun ulkoilmakisastudiossa.
Kun tilannetta tarkastellaan lähempää, buumi ei ole oikeastaan edes suuri yllätys. Wikipedian mukaan peräti kolmessakymmenessä prosentissa amerikkalaisista perheistä pelataan futista. Ainoastaan baseball on tällä listalla suurempi laji. Lisenssipelaajia on 4,2 miljoonaa.
Myös pohjoisamerikkalaisessa katsomokulttuurissa on otettu viimeisen vuosikymmenen aikana valtavia harppauksia eteenpäin. Jenkkiliiga Major League Soccerissa eli MLS:ssa on nykyisin verraten hyvä meininki lutuuriniilojen mittarein tarkasteltuna. Tämä on jäänyt Euroopassa suurelta osin huomaamatta.
USA on monien erilaisten kulttuurien sulatusuuni ja jalkapallo on maassa leimallisesti maahanmuuttajien ja etnisten vähemmistöjen laji. Esimerkiksi Chigaco Firen kannattajista iso osa on kaupungin amerikanpuolalaisia.
Tämä on varmasti yksi syy sille, että soccer on leimattu Amerikassa puhtaasti liberaalien lajiksi. Aika ajoin maan konservatiiviosasto turauttelee ilmoille koomista aivoripulia, jossa lajia pidetään uhkana kansalliselle yhtenäisyydelle.
Tyyppiesimerkki konservatiivipierusta on tämä tuore Ann Coulterin kolumni. Coulterille ”ulkomaalainen” laji soccer on kansakunnan syöpä ja hänen mukaansa ”oikeat” amerikkalaiset eli englantia äidinkielenään puhuvat valkoiset eivät sitä seuraa saatika pelaa. Teksti on täynnä hullunkurisia sovinistisia ja rasistisia väitteitä. Sitä on kuitenkin jaettu Facebookissa lähes 400 000 kertaa, joten amerikkalaisella futisväellä riittää vielä töitä omituisten stereotypioiden murtamisessa.
Lopuksi takaisin kisatapahtumiin. Yhdysvallat kohtaa hetken kuluttua neljännesvälieräottelussa Belgian. Joukkueen menestysmahdollisuudet teilattiin hyvissä ajoin jo ennen turnauksen alkua, mutta niin vain Jürgen Klinsmannin joukot raivasivat tiensä kuolemanlohkota jatkopeleihin Clint Dempseyn johdolla.
Itse pidin lohkoennakossa suurena ongelmana Landon Donovanin jättämistä rannalle joukkueesta, mutta Dempsey on vastannut hienosti huutoon toimimalla USA:n kiistattomana pelillisenä ja henkisenä päällikkönä.
Viimeisessä alkulohko-ottelussa Saksaa vastaan USA puolusti keskustan tiiviisti ja otti saksalaisten pelinrakentajat kohtuullisen hyvin pois pelistä. Belgiaa vastaan sama voi toimia jälleen, koska myös belgeiltä puuttuvat kunnolliset laitapuolustajat. Eden Hazard ja Dries Mertens ovat kuitenkin ylempänä erittäin vaarallisia. Laitojen kautta tulevien hyökkäysten torjunta on ottelun avainkysymys, sillä USA on ollut keskityspalloissa ongelmissa.
Odotettavissa on pienien marginaalien peli. Kaikki neljännesvälieräottelut ovat olleet erittäin tasaisia ja tämä pari on kaiken kukkuraksi ennakolta kaikkein tiukin. Jatkoajalle mennään ja se voittaa, kenen kasetti kestää parhaiten kovissa paineissa.