Toveri Alavuotunki tuli pukeneeksi Twitterissä melko hyvin sanoiksi allekirjoittaneen fiilikset ennen eilistä myöhäispeliä. Tuntui, että koko jalkapalloa seuraava maailma asettui ottelussa pienen, sympaattisen ja alkulohkossa kaikki yllättäneen Costa Rican puolelle – ellei muuten, niin viimeistään siksi, että vastassa oli Kreikka. Jollain täysin perverssillä tavalla aloin pikku hiljaa jopa toivoa jorgosten voittoa, ja tasoitusmaalin syntyessä tuuletin. Olisihan tavallaan ollut nautinnollista seurata oikeinkannattajien ja lutuurilassejen kitinää väärin voittamisesta.
Kreikka on ollut koko futismaailman musta lammas ainakin voittoisista EM-kisoista 2004 asti. Otto Rehhagelin luotsaama joukkue teki vähän maaleja, puolusti yhtenäisesti ja ratkaisi ottelut tavanomaisesti toisella puolikkaalla tai jatkoajalla. ”Kreikkalaisesta bussista” tuli käsite, ja monet jalkapallon ystävät pitävät kisoja häpeällisinä koko lajille.
Mikä sitten ihmisiä vielä kymmenen vuoden jälkeenkin helleenien joukkueessa närästää? Siinä yhdistyvät kaikki nykyjalkapallon huonot puolet, vastasi eräs toveri asiaa kysyessäni. Busseilu on tylsää katsottavaa, sanoi toinen. Joukkuetta pidetään persoonattomana, pelaajat ovat tuntemattomia ja onhan niillä ihan hirveän pitkät nimetkin, joita ei pysty opettelemaan. Silmäniloakin on ikääntyvässä ryhmässä niukanlaisesti, ellei nyt satu tykkäämään Conchita Wurstin näköisistä miehistä silleen. Muistaapa joku mainita senkin, että kreikkalaiset nyt ovat lähtökohtaisesti epäilyttäviä huijareita ja mahdollinen menestys vieläpä antaisi Kultaisen aamunkoiton nationalistiurpoille lisää vettä fasistiseen myllyyn.
Mutta ihan oikeasti, onko Kreikka vuonna 2014 ansainnut kaiken tämän inhon? Kreikkahan on ajoittain näissä kisoissa hyökännyt jopa ihan viihdyttävästi, tosin viimeistely on usein jäänyt puutteelliseksi. Puolustuksen kautta toki pelataan, mutta miksi juuri Kreikan ollessa kyseessä tämä muuttuu ihailtavasta Daavidin taistosta Goljatia vastaan joksikin vastenmieliseksi ja lajiin kuulumattomaksi vässyköinniksi? Mika Nurmela sai runsaasti kritiikkiä tässäkin blogissa kutsuttuaan Iranin persialaista bussia antijalkapalloksi. Kreikka on pelannut näissä kisoissa huomattavasti hyökkäävämmin, mutta silti sitä saa aivan vapaasti soimata. Muuttuuko taktiikka automaattisesti tuomittavaksi, jos sillä joskus sattuu saavuttamaan menestystä?
Tottahan tietenkin on, että jos kreikkalainen maajoukkuefutis olisi seksiä, se olisi luultavasti äärimmäisen geneeristä ja esileikitöntä heterohommaa peiton alla pimeässä, kun lapset ovat menneet nukkumaan eikä naapureitakaan haluta häiritä. Kuitenkin näissäkin skaboissa Samarasin ja kumppanien palloilua on ollut huomattavasti viihdyttävämpää seurata kuin esimerkiksi Uruguayn nihilististä rottafutista tai Espanjan ja Italian intohimotonta virkamiespalloa.
Kun lohkovaiheesta jatkoon edenneet joukkueet olivat selvillä, lähti Facebookin hassuttelusivustoilla kiertämään kuva, jossa jokaista jatkoonpäässyttä joukkuetta symboloi jokin meemeistä tuttu hahmo. Oivaltavinta läpässä oli ehdottomasti Kreikkaa edustamaan valikoitunut trollface. Kreikkahan tavallaan onkin futiskisoissa trollaamassa: se ärsyttää ärsyttämästä päästyäänkin, mutta tuppaa silti jäämään voitolle ihan muiden kiusaksi. Ja ehkäpä juuri sen ”kaunista taitofutista” ja näyttäviä yksilösuorituksia arvostavat ylimieliset lajiniilot ansaitsevatkin.
