Miksi tämä sota?
Käynnissä olevasta Ukrainan tuhoisasta sodasta annetaan kaksi lähes vastakaista vastausta, kun kysytään: miksi tämä sota?
Suorasukaisin ja paljon käytetty vastaus on, että kysymys on Putinin ’täysin järjettömästä pahuudesta’, jonka kasvot on nyt näytetty. Yhtä suorasukainen vastaus on, että puolella jos toisellakin on pyhä käsitys Ukrainan asemasta kansakuntien joukossa.
Toisaalta, sodanrealismiin viitaten, todetaan, että kysymyksessä on suurvallan reaktio sen itse määrittelemään eksistentiaaliseen uhkaan, jonka aiheuttanut elävä ja aineellinen voima tuhotaan käytettävissä olevalla omilla voimavaroilla. On siis löydettävä uusi voimatasapaino kansallisvaltioiden vastakkaisten intressien välillä. Kun sitä ei löytynyt sopimalla, niin voimasuhteet mitataan sotimalla.
Kysymyksessä ei siis ole Putinin pahuudesta, ei järjettömyydestä, eikä ensisijaisesti lainkaan Putinista, vaan suurvallan järkiperäisestä toiminnasta. Liikkeellepanija on siis suurvalta itse määrittämineen etuineen, intresseineen, uhkineen, joita Putin kasvoillaan edustaa.
… mutta onko tämä sodanrealismi järkevää?
Jos olemme – kuten minä – sitä mieltä, että kyseessä on todella järjetön sota, meitä ei auta paljonkaan sen toteaminen ’järjettömäksi’, ’ihmisen luontoon liittyväksi’ tai yksittäisen ihmisen ’pahuuden’ ilmentymäksi.
Pikemminkin meidän olisi löydettävä uusi järki. Itseasiassa sitä on etsitty jo pitkään.
Yksi viimeisimmistä on Kevin Rudd:in* kirjassa Vältettävä sota: Yhdysvaltain ja Xi Jinpingin Kiinan välisen katastrofaalisen konfliktin vaarat (Rudd, 2022) ehdotettu ajatus strategisen kilpailun hallinnasta sopimalla hälytyslinjoista (redlines), kilpailusta ja yhteistyöstä, ei vain luottamukseen vaan myös niiden mitattavuuteen tukeutuen.
Ruddin ajatuksen lähtökohtana on jo muutamaa vuotta aikaisemmin ilmestynyt Graham Allisonin** menestysteos: Sotako kohtalona: Voiko Amerikka ja Kiina paeta Thukydidesin ansasta? (Allison, 2018).
Thukydidesin ansa on ”luonnonvoimainen, väistämätön sekasorto (discombobulation), joka syntyy, kun nouseva valta uhkaa syrjäyttää hallitsevan vallan”. Allison lainaa klassisen kreikkalaisen historioitsijan Thukydideen (kuva yllä) havaintoa, jonka mukaan ”Ateenan nousu ja sen Spartassa synnyttämä pelko tekivät sodasta väistämättömän”.
Onko sota laskevan ja nousevan vallan välillä aina väistämätön vai vain todennäköinen? Allison analysoi kirjassaan kuuttatoista ”historiallista kamppailua nousevien ja vakiintuneiden valtojen välillä viimeisen viidensadan vuoden aikana ja tuli tulokseen, että neljäsosa niistä ei johtanut sotaan.” Sekä klassisista tekstejä uudelleen tulkiten että uudempien, modernien esimerkkien tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, ”sota voi näissä olosuhteissa olla todennäköinen – mutta se ei suinkaan ole väistämätöntä. Historian tulee aina olla oppaamme, mutta ei koskaan mestarimme.” (Rudd, 2022, 28).
Vaikka Allision ja Rudd ansiokkaasti purkavat Thukydideen ansan luonnonvoimaisuutta, osoittaen sen historiallisen ehdollisuuden, he jäävät kuitenkin alueellisen vallanjaon vangiksi: miten uudelleen määritetään vallan rajat (borders), siis ihmisryhmien keskinäiset valtasuhteet. Meidän tuleekin kysyä: kuinka vallanjako tietyllä alueella asuvan ihmisryhmän sisällä vaikuttaa siihen, miten eri alueiden eri väestöryhmien keskinäiset suhteet määritetään?
Kysymys on siis siitä, kuinka olemme historian saatossa perustelleet keskinäiset suhteemme ja suhteemme luontoon, muistaen, että ajallisesti mitattuna lähes koko ihmisen kulttuurievoluutio on tapahtunut mitä moninaisimmissa, pienissä metsästäjäkeräilijäyhteisöissä – maatalonpito, kaupunkilaisuus ja tekniikka ovat kaikki aivan äskettäisiä tulokkaita. (Greaber&Wenrow, 2020).
Perusjako ihmisyhteisöjen sisäisessä vallanjaossa on pitkään ollut jako mies- ja naisvaltaisiin, patri- ja matriarkaarisiin yhteisöihin.
Patriarkaaliset valtasuhteet ”johdettiin alun perin rituaaleista, joiden tarkoituksena oli kanavoida kosmoksesta elämän voimia ihmisyhteisöön”. Ensimmäisten pyhien ”on täytynyt olla kuolleita kuninkaita” ja että ”kunnioitetuista henkilöistä tuli todella pyhiä hallitsijoita vasta hautajaisissaan”. Tuolle puolelle, taivaaseen noussut, isä taivaassa antoi elämälle merkityksen. (Greaber&Wenrow, 2020, 501). Matriarkaateissa elämän lähde on Äiti maa, luonto.
Siten, siinä missä patriarkaatti, siis miesvaltaiset yhteisöt näkivät ulkoisen luonnon valloitettava kohteena, oman elämän ulkoisena ehtona, niin matriarkaatti, siis naisvaltaiset yhteisöt näkivät luonnon liittolaisena, oman elämänsä sisäisenä ehtona. Siinä missä patriarkaatti näki sisäisen luonnon kurissa pidettävänä, niin matriarkaatti näki siinä lähtökohdan yhteisön rakentamiselle.
Siinä missä ulkoisen luonnon hallinta edellytti niin lajilähtöisten, endogeenisten (kädet, jalat, silmät, korvat …) kuin kulttuuristen, eksogeenisten (keihäs, aura, kirves, ase …) välineiden käytön oppimista ja kehittämistä, siinä sisäisen luonnon työstäminen edellytti vuorovaikutustaitojen hiomista (empaattisuus, huolenpito, kieli …).
Ja ongelma on tässä: olemme eristäneet ulkoisen luonnon hallinnan ja sisäisen luonnon työstämisen toisistaan, eri ihmisryhmille ja eri yhteiskunnallisiin tiloihin klassisen kreikkalaisen maailman tavoin: teoria/vapaa-aika, käytäntö/politiikka, talous/tuotanto, markkinat/vaihto (Theoria/Schole, Polis/Praxis, Oikos/Poiesis, Agora/Chrematia).
Emme voi siis – enää – ajatella, että Isä jumalan tai itsemme valtuuttamana (Theoria), kaupunkilaisina, keskenään politiikasta (Praxis) ja vaihdosta (Agora) sopien, raiskaisimme Äiti Maan (Oikos). Päinvastoin meidän on otettava suhteemme Äiti maahan (Oikos) – jonka osakas olemme – lähtökohdaksi sille miten rakennamme itsemme (Theoria) ja keskinäisuhteemme (Praxis) reilulla tavalla (Agora). Olen nimennyt tämän järjen ekorealismiksi. (ks. laajemmin, Volanen, 2021, 2022).
Maan elämä …
Kun siis toteamme Putinin mielisairaaksi, järjettömäksi, pahuuden ilmentymäksi, jäämme ilman vastausta kysymykseen miksi? Toteamus ei ole vastaus. Meidän on siis ymmärrettävä, että järjellisyys, joka on liitetty sodanrealismiin, ei ole enää, jos koskaan, reaalista elämän suojaamisen ja edistämisen kannalta.
Mikä pahinta, pelkkä maailman tilan toteaminen ’järjettömäksi’, ’pahuudeksi’, jättää meidät järjettömän sodanrealismin ja sen toimintalogiikan vangiksi emmekä edes esitä kysymyksiä sen ylittämisestä ja siten kysymyksiä ekologisen katastrofin hallinnasta, ekorealismin kohtaamisesta. Suhteemme Äiti maahan on nyt ratkaistava, Isä taivaan johtaa meidät kadotukseen. Elämä ei ole pyhitettävissä, eristettävissä, yksityistettävissä (pyhä < aidattu, eristetty; piha?) vaan se on luotava (luoda < saada aikaan, luoda karvansa, maata) yhteisestä maasta kuten Universaali julistus Äiti Maan oikeuksista sen ilmaisee.
Sotamme luontoa vastaan on täysin järjetöntä, sotarealismilla pyhitettyä pahuutta Äiti maata kohtaan. Sotamme toisiamme vastaan ovat tämän seurausta, eivät syy.
Kun nyt on edessä kohtuutalouden (degrowth) edellyttämien yhteisöjen rakentaminen (reconvivialization), jotta saisimme puretuksi sotateollisia, uuskolonialistisia ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuvan energiatalouden rakenteita, on meidän avattava polku tuotannon uudelleen paikallistamiselle (relocatization) ja kaiken tieteellisen ja teknisen tiedon avoimelle, julkiselle, yleismaailmalliselle yhteiskäytölle ekosfäärin pelastamiseksi.
Meidän olisi siis varustauduttava rauhaan voidaksemme tehdä sovinnon luonnon kanssa.
Kirjailijat
*Kevin Rudd on Asia Society:n presidentti ja toimitusjohtaja, Asia Society Policy Institute:n puheenjohtajana 2015-. Hän toimi Australian pääministerinä vuosina 2007–2010 ja 2013, ulkoministerinä vuosina 2010–2012. Ruddin lähtökohtana on seuraava tilannearvio: ”Washingtonissa ei siis enää ole kysymys siitä, voidaanko … vastakkainasettelu välttää, vaan siitä, milloin se tapahtuu ja missä olosuhteissa. Ja tämä heijastelee suurelta osin myös Pekingin omaksumaa asennetta.” (Rudd, 2022, 22). Hän yrittää löytää järjellistä polkua tämän vastakkaisasettelun purkamiseksi.
**Graham Allison on ollut Douglas Dillonin professori, Harvardin yliopistossa, Belfer Center for Science and International Affairs, johtajana, Harvard Kennedy Schoolin perustajadekaani. Klassisen tapaustutkimuksen Essence of Decision: Explining the Cuban Missile Crisis kirjoittaja; Reaganin, Clintonin ja Obaman puolustusministereiden neuvonantaja.
Käsiteselvennys (https://www.etymonline.com)
Patriarkaatti < patriarke, yksi Vanhan testamentin isistä, israelilaisten esivanhemmat; vanha ranskankiel. patriarcha; suoraan myöhäislatinan sanasta patriarcha, ja se kreikan sanasta patriarkhēs perheen päämies tai pää, sanasta patria perhe, klaani, pater isä + arkhein hallita.
Matriarkaatti äiti tai nainen, joka johtaa perhettä tai heimoa, sanoista matri– ”äiti, nainen” + –arch, arkhein hallita.
Universaali julistus Äiti Maan oikeuksista, ks. esim:
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/isa-taivaan-vai-aiti-maa-mutta-miksi-3-osa/
Viitteet
Allison, G. 2018. Destined for War: Can America and China Escape Thucydides’s Trap? HMH Books. Kindle Edition.
Graeber, D., Wenrow, D. 2020. The Dawn of Everything. Farrar, Straus and Giroux. New York. Kindle Edition.
Itkonen, E. (et. al) 2012. Suomen sanojen alkuperä Etymologinen sanakirja. Suomen Kirjallisuudenseura Seura, Kotimaisten kielten tutkimuslaitos. Vantaa: Hansaprint.
Rudd, K. 2022. The Avoidable War: The Dangers of a Catastrophic Conflict between the US and Xi Jinping’s China (p. 2). PublicAffairs. Kindle Edition.
Volanen, M. V. 2021. Olenko ämmä vai äijä? KU blogi 3.11.2019.
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/olenko-amma-vai-aija/
Volanen, M. V. 2022. Sotarealismista ekorealismiin. KU blogi 09.02.2022.
https://blogit.kansanuutiset.fi/volanen-vasemmalta/sotarealismista-ekorealismiin/
Kuva
https://en.wikipedia.org/wiki/Thucydides_Trap#/media/File:Thucydides_pushkin02.jpg
