Onko sopivaa aloittaa vappupuhe sanomalla, etten ole koskaan pitänyt vapusta? Vappu on ollut niin paksusti kuorrutettu muovikrääsällä ja alkoholilla, että taustalla oleva aate ja henki ovat tuntuneet jäävän rihkaman peittoon. Naamiaiset esikoulussa oli huikean hauskat, mutta sen jälkeen en ole osannut nauttia kaaoksesta ja roskaamisesta. Olen lapsesta asti ollut siinäkin mielessä tosikko.
Tänä vuonna vappu on kuitenkin ollut minulle erityinen. On ollut aikaa asettua tutkimaan työväenjuhlan alkuperäistä merkitystä. Vuosi on rakennettu yhteiskuntaa yhdessä ja vappuna juhlitaan aikaansaatuja tuloksia, tehtyä työtä. Vapun ajatus on ollut voimauttava juhla raskaan työn raatajille, huomionosoitus, vapaapäivä, palkinto.
Tämä vappujuhla, josta on nyt puuttunut ylimääräinen kaoottisuus, on ollut harkitsemisen, asettumisen ja miettimisen vappu. Varmasti jokaisessa puheessa toistuu tämänhetkinen kriisi, joka on hetkeksi muuttanut yhteiskunnan – lentokoneet eivät lennä, ihmiset ovat kodeissaan, lapsiperheen harrastusrumba on pysähtynyt.
Työväen merkitys korostuu tänään muun muassa terveydenhuollon, lastenhoidon, koulutuksen ja ruokaketjun toiminnoissa. Näiden nyky-yhteiskunnan tärkeimpien toimintojen arvostus on noussut esiin puheissa, mutta vähemmän teoissa. Olemmeko valmiit tekemään osamme työstä, jotta saamme yhteiskunnalliset toiminnot pyörimään? Olemmeko valmiit kaventamaan omaa toimeentuloamme, jotta lähihoitajien palkkapussi kasvaisi?
Vapun ollessa työväen juhla, haluan nähdä sen myös tasavertaisuuden juhlana. Tuloeroja tarkastellessa on tärkeää muistaa niitä, jotka ovat tyhjän päällä, ilman työtä, terveyden tai mielenterveyden ongelmista kärsiviä, velkaloukussa, menettäneet läheisiään, voimattomia. Köyhyys ei ole itse aiheutettua, vaan se kertoo yhteiskunnan epäonnistumisesta huolenpidossa. Tuloerot ovat kasvaneet viime vuodet ja se on huolestuttava suunta. Vahvempien velvollisuus ja oikeus yhteiskunnassa on tukea heikompia.
On työtä, josta ei palkita rahallisesti, kuten lasten kasvattaminen. On työntekijöitä, joilla ei ole terveydellisesti resursseja kilpailla tulostavoitteiden prässissä. Katteet eri aloilla eivät ole vertailukelpoiset ja työnteon hintaa on tasattava. Terveydenhoidon pitäisi olla perusoikeus, eikä lääkkeiden tai terveydenhoitopalveluiden ostoa saa rajoittaa tulotaso.
Pari vuotta sitten keräsin yön yli Turun Vartiovuorenmäellä ja keskustassa 300 euron edestä tölkkejä ja pulloja. Aloitin aattona, tein töitä läpi yön ja yli vappupäivän piknikin. Aina välillä sain myös kuulla todella halveksivia kommentteja pulloja kerätessäni. Siinä kohtaa nämä vapun viettäjien almut neljän pienen lapsen äidille tuntuivat hetken raskaammilta kantaa jätesäkkiin, mutta tällaiset kokemukset ovat muokanneet minusta sen mitä olen, puolustan heikompaa, sillä tiedän mitä on elää köyhänä, kun pitää pärjätä keskituloon tottuneiden menossa ja itsellä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, ei aina edes ruokaan. Se vappu oli vain hetkellinen pelastus yksinhuoltajan velkakierteeseen. Todellinen pelastus ovat olleet ystävät, vertaisuus ja yhteisöllisyys.
Tämän koronakevään tärkeimpiä oppeja on yhteisöllisyys. Toisiamme tukemalla ja auttamalla selviämme tästäkin kriisistä. Yhteisöllisyyden merkitys kasvaa, kun maailman rakenteet horjuvat. Jälleenrakennuksen aika on yhteisöjen tukemisen aikaa. Todellinen hyvinvointi on yhteistyötä, jolloin naapuri tervehtii toista ja avunannossa ei vaihdu raha kädestä toiseen, vaan avunanto tulee sydämestä.
Kriisi on mahdollisuus myös suureen yhteiskunnalliseen muutokseen. Nyt jos koskaan on aika miettiä, mikä on sellainen utopia, jossa kaikki ihmiset ja luonto voisivat mahdollisimman hyvin. Ja sitten lähteä rakentamaan tulevaisuutta kohti parempaa.
Nyt on aika tasata puntteja. Yhteiskunta on suuri vene, jossa me kaikki matkaamme, yhdessä. Jos kaikki varallisuus kasaantuu yhteen laitaan, vene kaatuu. Pitää katsoa, missä on liikaa ja missä liian vähän. Sen lisäksi on tarpeen tukkia veneen vuotokohdat ja varmistaa, että varallisuus ei valu suurten ylikansallisten yhtiöiden kautta ulkomaille.
Työuupumus on ollut viime vuosien kasvava kansantauti. Sen aiheuttaa jatkuva tarve laajentua, kiertää maailmaa, olla enemmän. Jos hidastamme elämää, mihin korona on nyt monet pakottanut, voimme huomata, että meillä on kaikki. Emme me tarvitse laajempaa kaistaa tai nopeampaa verkkoa, emme lisää sotakoneita tuhoamaan maailmaa, emmekä jatkuvaa halpaa matkustelua. Sen sijaan tarvitsemme ruokaa ja suojaa kaikille, todellista hyvinvointia, jonka mittari on hymy.
Miten voisin olla ihmettelemättä maailman kauneutta joka päiväni jokainen hetki. Se heijastuu jopa poliittisiin kylmiin kapulakielisiin puheisiini. Ihmisen täytyy ymmärtää, että maailma on valmis. Emme tarvitse enää teknologian kehitystä eteenpäin uusiin hulluuksiin. Meillä on kaikki mitä tarvitaan, nyt on aika tehdä siitä kestävää.
Utopia on elämää tässä hetkessä kivuttomasti, yhteydessä muihin ihmisiin. Utopia on luonnon hyvinvointia – josta lähdimme, johon palaamme.