Maailman vaikutusvaltaisimpien päättäjien salaseuran kokous oli hiljattain Sveitsin Davosissa. Seuraan on käsin poimittu yritysmaailman, pankkimaailman, oikeistolaisten poliitikkojen ja oikeistolaisen median ”kerma”. Kokousedustajat eivät saa kertoa keskustelujen sisältöä.

Epävarmuus väritti talousfoorumin kokousta. Maailman talous on niin epävarmassa tilassa, että kokouksesta tihkuneiden tietojen mukaan kenelläkään siellä ei ollut selvää kuvaa maailman tulevasta kehityksestä.

Siellä oltiin huolissaan jopa kehittyneissä maissa tapahtuneesta eriarvoisuuden kasvusta, joka on rikkaiden keskuudessa peräti harvinaista. Yllättäen siellä nousi agendalle myös digitalisaation aiheuttama työttömyys.

Myös EU:n poliitikot ovat yhtä ymmällään. Mitkään talouden elvytyskeinot eivät tahdo saada taloutta nousuun ja EU on muutenkin hajoamistilassa. Kaikki EU:hun asetetut toiveet ovat pettäneet.

Sipilän hallitus ja muutkin edelliset hallitukset ovat yrittäneet elvyttää Suomea nousuun, mutta valmista ei ole syntynyt. Kaikenlaisia konsteja on kokeiltu – tuloksetta. Suljetuissa keskusteluissa yksittäiset ministerit ovat anonyymeinä tunnustaneet, ettei heillä ole mitään viisasten kiveä asioiden ratkaisemiseksi. Kaikkea pitää selvittää vain kokeilujen kautta.

Eikä se ole ihmekään, kun valtakunnan kallispalkkaiset talousprofessorit ovat yhtä epätietoisia talouden elvytystoimenpiteistä. Joka päivä saamme lukea valtamedioista taloustietäjien ja pankkiirien täysin erilaisista diagnooseista ja varsinkin korjausehdotuksista taloustilanteen korjaamiseksi. Ei heistä ole juuri mitään hyötyä poliittiselle päätöksenteolle.

Jopa meidän ainut talousnobelistimme Bengt Holmström on myöntänyt, että taloustieteilijätkin ovat ymmällään, kun mitkään uusklassiset talousteoriat ja laskentakaavat eivät toimi niin kuin niiden on oletettu toimivan.

Globalisaatio, pääomien vapauttaminen, vapaakauppa, ja digitalisaatio on tuonut uusia muuttujia talouden toimijoihin. Talouden ohjailu on karannut käsistä ja poliittisesta ohjauksesta.

Kaikki katselevat maailmantaloutta kuin ajelehtivaa jäälauttaa, ja odottavat kauhuissaan milloin jää sulaa ja kaikki ovat veden varassa, eikä pelastusvenettä näy.

Poliitikoilta on hävinnyt kansakunnan veneen peräsin. Nyt kaikki maat, yritykset ja kansalaiset ovat hiusrajaansa asti veloissa. EU-maiden kokonaisvelka on jo 4,7 kertaa maiden BKT:n nähden.

Valta on siirtynyt pankkiireille ja pääomalle. Investointipankkiirit ovat luoneet kuvitteellista rahaa ”tyhjästä”. Velasta on synnytetty pankeille pääomaa jota on tyrkytetty kaikille (jopa täysin varattomille) niin paljon, että niistä ei voi enää selvitä reaalimaailman tuotoilla. Katastrofia siirretään tulevaisuuteen vain ottamalla lisää velkaa vanhojen velkojen lyhentämiseksi.

Velalliset (myös valtiot) ovat siis velkojien (pankkien) ohjauksessa ja käskyvallassa. Kreikka on hyvä esimerkki, että aivan muut instanssit kuin oman maan poliitikot ovat valtakunnan ruorissa.

Suomenkin kokonaisvelat ovat korkeammalla tasolla kuin Kreikan. Suomenkin poliittisesta vallasta on mennyt noin 80 prosenttia Brysseliin ja taloudellisesta vallasta on yli puolet (pörssin osakkeiden arvo) valtakunnan rajojen ulkopuolella. ”Isänmaalliset” kokoomuslaiset rikkaat ovat myyneet yritystensä määräysvallan isänmaan rajojen ulkopuolelle.

Politico-lehti julkaisi juuri listan vaikutusvaltaisimmista Euroopan parlamentin jäsenistä. Neljänkymmenen vaikutusvaltaisimman joukkoon ei päässyt yksikään Suomen kolmestatoista edustajasta. Ruotsalaisista sentään kaksi. Yhteensä Euroopan parlamentissa on 751 edustajaa joista suomalaisia on 13 kappaletta. Niiden painoarvo on lähes olematon.

Siis poliitikkojen valta ja hiekkalaatikko päättää maan asioista on supistunut postimerkin kokoiseksi. Eduskunnan kansanedustajapaikoista voisi tarpeettomana lopettaa 80 prosenttia ja loput 20 prosenttia (40 paikkaa) eduskunnasta voisi hyvin toimia pelkkänä EU:n toimitusministeriönä.

Jos eduskunta tekee pääoman etujen kannalta ”vääriä” päätöksiä, niin yksityiset luottoluokituslaitokset, IMF, WTO, OECD, EKP ja pankkilaitokset laittavat (kuten Kreikan) heti järjestykseen.

Tästä on oiva esimerkki Perussuomalaisten puolue. Sehän sai vertaseisauttavan ”vaalijytkyn”, kun se esitti ennen vaalia olevansa ”työväen puolue” ja ajavansa vähäväkisten asiaa. Se sai äänet pääasiassa demareilta, jotka olivat tuolloin vallassa.

Hallitusvastuuseen päästyään se joutui Kokoomuksen apupuolueeksi ja syömään lähes kaikki vaalilupauksensa. Timo Soini haukkui tuolloin Vasemmistoliittoa ja Vihreitä ”takiaispuolueiksi” mutta nyt siitä on tulossa itse sama takiaispuolue.

Olen ehdottanut jo vuosia sitten, että kansanedustajille pitäisi antaa optiot sen mukaan, kuinka he ovat onnistuneet ulosmittaamaan talouden kasvusta tuottoja ja veroja TUOTANNON KASVUN SUHTEESSA – siis kansanedustajien peruspalkka puolet pienemmäksi ja toinen puoli palkasta vasta sitten, kun hyvinvointipalveluihin riittäisi rahaa samassa suhteessa kuin tuotanto kasvaa.

Sipilän hallitus, kuten edellisetkin hallitukset, ovat nykyään markkinavoimien pakottamina pääoman edustajia eivätkä kansan edustajia.

Nyt on tulossa kuntavaalit, jossa kansalaisten pitäisi päästä päättämään itseään koskevista asioista demokratian nimikkeen alla. Nyt on kuitenkin (Kataisen hallituksen aloittama) Sipilän hallituksen ajama Sote-uudistus viemässä kuntapäättäjiltä rahat sekä verotusoikeuden.

Kuntapäättäjien hiekkalaatikko on pienenemässä vielä postimerkkiäkin pienemmäksi. Siksi ihmetyttää, että kunnallisvaaleihin riittää vielä ehdokkaita. Ja siksi he ovat TÄMÄN AJAN SANKAREITA, koska he valtuuksien vähenemisestä huolimatta, haluavat uhrata vapaa-aikaansa yhteisten asioiden hoitoon.

Jotkut ilkeämieliset nimittävät heitä pyrkyreiksi tai kiipijöiksi, mutta osallistuminen edes pienten asioiden hoitoon vaatii kuitenkin vastuuntuntoa.

Yhteiskunnallisia muutoksia on turha odottaa Davosin salaseuroilta tai keskuspankkien pankkiireilta. Jos niitä on tullakseen, ne ovat aina lähteneet ruohonjuuritasolta.

Itse tunnen itseni suorastaan rintamakarkuriksi. Edellisten kuntavaalien alla arvostamani kansanedustaja Anna Kontula pyysi minua Tampereen kaupungin kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Taisin pahoittaa hänen mielensä, kun sanoin hänelle muistaakseni puhelimessa, että ”en halua kuluttaa aikaani pelkkien säästölistojen laadinnassa”. Kieltäydyin siitä huolimatta, vaikka sydämeni sykkii nykyisistä vallassa olevista puolueista eniten Vasemmistoliitolle.

Pyydän häneltä näin jälkikäteen anteeksi turhan kärkevää ilmaustani, mutta selitin hänelle, että haluan kunnallispolitiikan sijaan keskittyä siihen, mitenkä poliitikoille saataisiin valta takaisin, mikä heille demokratiassa kuuluisi – ja vähän muihinkin vallan epäkohtiin.

Onneksi Kontula on päässyt vaikuttajana paikallistasolta valtiolliselle tasolle. Hän ja toinen arvostamani kansanedustaja Li Andersson, voivat ehkä yhdessä saada Vasemmistoliiton näkemyksiä paremmin esille eduskunnassa – ja toivottavasti vielä merkittävimmillä ja kansainvälisillä posteilla.

Selitin Kontulalle, että haluan keskittyä kirjoittamiseen ja niihin asioihin, joista valtapoliitikot ja valtamedia kollektiivisesti vaikenevat. Tämän blogin kaikki kirjoitukset käynevät siitä esimerkiksi.

Jos olisin ollut kunnallispolitiikassa, en olisi saanut aikaiseksi viimevuoden loppupuolella ilmestynyttä yli 500 sivua käsittänyttä kirjaa: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”. Toivottavasti se antaa jonkinlaisen synninpäästön vastuuttomuudestani. Uskoisin sillä olevan enemmän merkitystä kun toimimisella Tampereen kaupungin riviedustajana

PS. Osa ohessa olevista graafeista on kirjastani.