Ennen laulettiin ja julistettiin, että TOVEREISSAMME MEILLÄ ON VOIMAA, mutta vähitellen olen oppinut viime vuosikymmenten aikana, että voimaa ei ole ainakaan vihervasemmiston johtoportaan tovereissa: solidaarisuus ja toveruus ovat menneen maailman käsitteitä, ja aina voi pettää porukan heikoimmat ja väärinajattelijat jos vähänkin valtaa saa ja sitä muualta kuin toveripiireistä tarjotaan. Siis johtotasolla, sillä ystäviä onneksi pienissä porukoissa piisaa. Juuri siksi ihmiset vielä jotenkin pärjäävät omissa yhteisöissään, työpaikoilla, työttöminäkin, toisiaan tukemalla, auttamalla ja ymmärtämällä.
Olen määritellyt itseni joskus “geneettiseksi vaemmistolaiseksi”, ryysyköyhäliston sukupolvessa kasvaneeksi. Sen verran moraalikasvatustakin olen lapsena saanut, että ei minusta ole ketään henkilöä ristiinnaulitsemaan. Mutta: perinteisen, osin kristillis-kommunistisen ja hyvinkin traditionaalisen oppipolun kulkeneena, itänaapurissa vuosia viettäneenä, monta venäläistä perusintelligenttä tunteneena ja arvostaneena olen tullut tulokseen:
valta turmelee aina, absoluuttinen valta absoluuttisesti, mistä syystä ajattelevan ihmisen on hyvä pysyä vallankäytöstä kaukana, riippumattomana, lahjomattomana.
Oman totuutensa laukaisi jo 1970-luvulla pietarilainen vuokraisäntäni, juutalainen pöytälaatikkokirjailija Solomon Abramovits: Ainut vakavasti otettava ihminen on se joka ei ole myytävänä.
Olen yrittänyt noudattaa tuota periaatetta ja myös usein siteerannut erään elokuvaohjaajan puolihuolimatonta lausetta: Elämässä kannattaa hankkia joku maailmankatsomus ja yrittää elää sen mukaan.
Minä en ole tietenkään siinä onnistunut, jälkikasvuni onneksi kyllä – osittain, ja ainakin toivon, että niin sanottuja ”havumetsän lapsia” (viittaan taas elokuvataiteeseen) kasvaisi jatkossa enemmänkin.
Viimeiset valitukset
Tämä on tässä. Öisinajattelija-blogini ei kiinnosta ”tovereitamme”, koska olen menneen maailman kasvatti ja poistun nöyränä porukkaan, missä rakkautta piisaa ja ystäväni sentään ovat silloin tällöin läsnä.
Olen ollut Öisinajattelija-bloggarina KU:n palstoilla alusta lähtie , siis 15 vuotta, minä aikana on tullut aamuöisin ajateltua reippaat 1000 blogia. Eritasoisia arvioita on siis melkoinen määrä, samalla eritasoista puurtamista, kulttuurista, kirjallisuudesta, elokuvasta ja silloin tällöin mieliaiheestani eli Venäjästä.
Olen yrittänyt kirjoitella , siis reklamoida KU-blogien merkityksestä myös lehden päätoimittajalle ja toimituksen muillekin jäsenille, jotta blogeja voisi joskus mainostaa, jopa siiterata, kuten muuallakin mediassa, olen huomannut. Mitään reaktiota ei ole ollut, ei vastausta,saati infoa. Outo lehti, jossa blogi-palsta ei ole näkynyt lehteä markkinoidessa koskaan (ainakaan viimeisten 10 vuoden aikana), vaikka hyvin tiedän, että meidän blogiporukalla kyllä lukijoitakin jostakin kumman syystä on. Palautekin sen kertoo – joko blogeissa tai sitten yksityinen, omaan s-postiin tullut palaute. On helppo luopua siitä ns. julkisuudesta, mitä ei ole ollut! Kiitos siitä, emme ole ainakaan päässeet paistattelemaan.
Venäläiset ystäväni kysyvät tässä tapauksessa yleensä että:”mitä tehdä ja kuka on syyllinen” eli po-russki: Shto delat, kto vinovat? No, en usko lehden talousselitykseen, mutta enpä syytä ketään, ilmeisesti palstamme arvostus on KU:n johdon kannalta nollassa, joten silloin kannattaakin luopua , lähteä ja lyödä hanskat tiskiin sekä vaihtaa maisemaa. KU muuttunee digilehdeksi aivan lähitulevaisuudessa ellei lopeteta koko julkaisua (?). Tiedonvälitys kehittyy, siis yksituumaistuu.
Olen kuullut huhuja, että Öisinajajttelia-blogeilla on kysyntää muualla – kuten on ollut jossakin määrin myös uusimmilla kirjallisilla tuotteillani (Unohdettu valkokangas & Olemattoman kokeneet ) Tietokirjailijana jatkan ja vappuun mennessä ilmestynee seuraava Venäjä-aiheinen teokseni, kulttuuripitoinen esseekokoelma HÄIVÄHDYS VENÄJÄÄ.
Perästä kuuluu, mutta luultavasti muualla kuin KU:n sivuilla, minne kirjalliset tuotoksenikaan eivät ole viime vuosina kelvanneet…
Öisinajattelija, susirajalla Joensuussa 14.2.2025