Poliitikot yrittävät antaa usein vaikutelman, että he tekevät päätöksensä järjellä. Ajatellaan, että sellainen ihminen tekee parempia päätöksiä, joka harkitsee ensin ja päättää vasta sitten. Politiikassa ei katsota olevan sijaa tunteilulle, sillä tunteiden nähdään olevan vähemmän järkeviä; tunteet tulevat ja menevät, järjen uhmatessa maailman tuulia pysyvyydellään. Mutta mistä se järki sitten muodostuu? No tietenkin faktoista, luvuista ja kaikesta minkä voi silmillään nähdä. Järki asuu useimmiten valkoisen, keski-ikäisen insinöörismiehen päässä.
Poliitikon järkevyys on vahvimmin esillä silloin, kun hän joutuu tekemään niin sanottuja ”kovia päätöksiä”. Tällaiset päätökset ovat usein järjen nimissä tehtyjä talouden leikkauksia tai heikennyksiä perusoikeuksiin. Kovat päätökset esitellään kansalle vakavalla naamalla, viimeisenä vaihtoehtona, pyrkien vaikutelmaan, että poliitikolla on loppujen lopuksi kuitenkin tunteet, koska hänellä on juuri nyt niin kovaa. Poliitikon kuuluu olla hiukan surullinen kovan päätöksen jälkeen, jotta kansalainen voi olla vakuuttunut, että hänen etunsa on painanut vaakakupissa päätöstä tehtäessä. Kun kova päätös on tehty, poliitikko vetoaa usein kansaan, ettei annettaisi tunteille valtaa.
Kovana päätöksenä voidaan pitää vaikka ns. aktiivimallia, jossa työttömän toimeentuloa leikataan käytännössä mielivaltaisesti; joltakin leikataan ja joltakin ei, riippuen ihan siitä mistä roikkuu. Hallitus on esittänyt mallinsa järkiperusteisena, vaikka siihen ei ole kukaan esittänyt vielä yhtäkään järkevää perustetta. On puhuttu paineesta ja kurinpalautuksesta, jotka antavat järjen sijaan kuvan tunnereaktiosta. Oma lukunsa ovat sitten erilaiset omantunnonkysymykset, joiden perustelut ovat järkeviä, mutta niitä käsitellään tunteella. Yleensä nämä asiat kiertyvät jollakin tasolla sukupuolielimiin, jotka ovat joillekin poliitikoille huuruinen mystiikan lähde ja toisille ihmisruumiin osa. Tavallisen ihmisen on usein vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi perusoikeuksien heikentäminen ei ole omantunnonkysymys, mutta kahden aikuisen ihmisen parisuhteen laatu taas on.
Useimmiten järkeen vedotaan oikeistossa. sillä oikeistolaiseen ideologiaan kuuluu keskeisesti yksilön vastuu. Oikeistossa katsotaan, että jokaisella on vastuu omasta elämästään ja vastuullinen ihminen on aina järkevä. Ja kun ihminen on järkevä, hän myös menestyy elämässään. Aika järkevää. Paitsi sitten tulee paikalle tulee liivipukuinen konsultti, joka kertoo menestyksen pohjautuvan tunteisiin. Vasemmiston keskiössä taas on yleisesti yhteisöllisyys ja sen hyväksyminen, että kaikki eivät ole aina niin järkeviä. Vasemmistolaisessa ideologiassa nähdään, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään, ihmisen epäonnesta tai järjettömyydestä huolimatta. Vasemmiston näkemyksiä kutsutaan usein tunnepitoisiksi. Kun vasemmisto haluaa tasa-arvoistaa yhteiskunnan tulonjakoa, alkaa naureskelu taikaseinistä. Kun oikeisto haluaa antaa rikkaille enemmän, se sama raha tulee siitä samasta seinästä, mutta nostoa itsessään kutsutaan järkeväksi taloudenhoidoksi.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että politiikassa ei ole mitään järkeä. Jos ihmiset olisivat oikeasti järkeviä, emme tarvitsisi poliitikkoja, poliisia tai armeijoita. Ihmiset ovat tunteellisia ja reagoivat elämään tunnepohjaisesti. Yksikään ideologia ei perustu järkeen, vaan pelkistää maailmaa epärealistiseksi. Kun ihminen valitsee itselleen ideologian, se perustuu ideologian herättämään tunteeseen ja omaan elämäntilanteeseen. Ja ne faktat, luvut ja kaikki mitä voi silmillään nähdä? Ne valehtelevat ja taipuvat näkijänsä tahdon mukaisiksi. Valoa voi kantaa säkillä pimeyteen, jos siihen oikein uskoo.
Kansalaisen tulisi ymmärtää, että vallankäyttäjät eivät ole järkeviä. Valta on puhdasta tunnetta, jonka käyttö perustuu tunteella valittuun ideologiaan tai vallasta saatavaan hyötyyn. Kun Amerikan nykyinen presidentti sanoo olevansa erityisen tasapainoinen ja sillai nerokas, kehuttuaan juuri oman ydinasenappulansa kokoa ja toimivuutta, jokainen ymmärtää, että sanoja ei ole erityisen tasapainoinen, saati nerokas. Kun pääministeri zoomauttaa itsensä tv:n kautta suomalaisten olohuoneisiin kertomaan mikä on järkevää, järkevää ja järkevää, tulisi jokaisen ymmärtää, ettei sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa, vaan kyse on tunteen luomisesta. Poliitikko tarvisee tunteitamme, kunhan ne ovat hänelle myönteisiä.
Antti Rinne mainitsi kansalaisen tuntevan olevansa polvillaan, niskalaukausta odottaen. Tästähän poliitikot, jotka kansalaisen mielestä pitävät asetta hänen takaraivollaan, pöyristyivät ja alkoivat tulittaa viestintuojaa. Ei saa kuulemma lietsoa vihaa, sillä on tehty vain järkeviä, vaikkakin kovia, päätöksiä. Antti Rinne teki vakavan virheen: Niskalaukauksista ei saa puhua, ellei sitä puhetta kohdista maahanmuuttajiin. Silloin poliitikot olisivat presidentti Niinistöä myöten vaatineet Antti Rinteen sanoman kuuntelemista maltilla ja dialogiin pyrkien. Työttömien ja muiden kuritettavien kanssa kukaan ei kuitenkaan vaadi vuoropuhelua, vaan paineistamista, joka saa purkautua vain ilmaistyönä hyvää tahtovien yrittäjien talkoissa. Kun joku puhuu natsin puolesta, hiljennytään sananvapauden nimissä. Työttömän puolestapuhuja revitään kappaleiksi mediassa.
Meidän yhteiset asiamme eivät ole hyvissä käsissä. Hallituksemme yrittää vakuutella jatkuvasti perustuslakiin tai yleiseen oikeustajuun törmäilevien päätöstensä perustuvan järkeen, mutta kun on perustelujen aikan, ne nojaavat järjen sijasta ideologiaan. Meidän tilanteemme ei ole yhtään amerikkalaisia parempi, paitsi siltä osin, ettei kokoomuslaisilla ole tuhonappia jolla tehostaa raivokkuuttaan. Ja siitä on ollut kyse viime aikoina; valkoisesta, hyväosaisesta raivosta, jota tunnetaan heikompiosaisia kohtaan. Sadan vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään. Suomalainen on edelleen valmis tappamaan toisensa. Jos ei niskalaukauksella, niin sitten hiljaa riuduttaen. Silleen järkiperusteisesti.