Toimittaja Jussi Korhonen kirjoitti reilu vuosi sitten Isän pikajuna –blogissaan viranomaisten levittämästä disinformaatiosta. Korhonen nosti esiin sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin, joka levitti väärää tietoa ruotsalaisista no go -alueista. Sisäministeriön kansainvälisten ja EU-asioiden vastuualueen esimies Kalle Kekomäki taas paheksui väärän tiedon levittämistä hallituksen pakolaispolitiikasta, jonka on julkisuudessa useaan kertaan todistettu olevan jopa pääministerin oikeustajun vastaista. Paljon on vettä virrannut Mätäjoessa, mutta samat, johtavat virkamiehet jatkavat edelleen informaatio-operaatioitaan varsinkin sosiaalisessa mediassa.

Päivi Nerg pääsi pesemään kätensä pakolaisasioista, kun hänet nimitettiin valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi johtamaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua. Kovin siistiin sisätyöhön ei Nerg edelleenkään päässyt, kun katsoo koko uudistuksen valmistelua ja sitä kohtaan osoitettua kritiikiä; viimeksi perjantaina perustuslakivaliokunta antoi hallitukselle vakavat moitteet mm.vielä säätämättömiin lakeihin perustuvan toimeenpanovallan käyttämisestä sekä valmistelun liiallisesta kiirehtimisestä. Vielä reilu viikko sitten käytiin kädenvääntöä mm. maakuntavaalien ajankohdasta, vaikka oikeuskanslerinvirasto oli jo todennut, että vaaleja ei voida pitää hallituksen suunnitelmien mukaisesti ensi lokakuussa. Projektijohtaja Nergille ei hallituksen ylimmän laillisuusvalvojan sana kuitenkaan kelvannut.

Muutaman päivän päästä, kun sekä pääministeri Juha Sipilä, sekä valtiovarainministeri Petteri Orpo olivat myöntäneet, että oikeuskanslerin mielipiteen yli ei ole sopivaa kävellä ja että maakuntavaaleja joudutaan siirtämään, projektijohtaja Päivi Nerg surkutteli asemaansa.

Perustuslakivaliokunnan perjantainen lausunto antaa kuvan, että valmistelutyötä ei ole tehty kovinkaan vastuullisesti, vaan vielä säätämättömiin lakeihin nojaten. Nergin aika sisäministeriön kansliapäällikkönä osoittautui monelle turvapaikanhakijalle kohtalokkaaksi; poliittinen ohjaus otti Maahanmuuttovirastossa vallan ja se näkyi myönteisten turvapaikkapäätösten jyrkkänä laskuna. Näyttää siltä, että uudessa huippuvirassaan sote -projektijohtajana, Nerg jatkaa siitä mihin jäi sisäministeriössä, eli tekee niin kuin käsketään, välittämättä viranomaisia koskevista laillisuusvelvoitteista.

 

*********

 

Sisäministeriön kansainvälisten ja EU-asioiden vastuualueen esimies Kalle Kekomäki on myös ollut ahkera somettaja. Kekomäki myöntää Päivi Nergin tapaan olevansa avoimesti hallituksen asialla.

Hallituksen laulut ovatkin käyneet selviksi. Maahanmuuttoviraston linjaukset ovat lyhyen ajan sisällä muuttuneet merkittävästi, eikä niitä voida selittää asiaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan pelkästään ulkomaalaislain muutoksilla. Verkkojulkaisu Long Play kertoi vuosi sitten Maahanmuuttoviraston erikoisista työskentelytavoista. Perustuslain 2. § sanoo seuraavasti: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” Eli, jos virkamies laulaa hallituksen lauluja, niiden täytyy olla sopusoinnussa lain kanssa. Virkamies joka tekee hallituksen painostamana lainvastaisia tekoja, rikkoo lakia. Poliittinen ohjaus lakeja muuttamalla on laillista, mutta poliittinen ohjaus hämärätempuilla ja laeilla jotka eivät ole vielä voimassa, on laitonta.

Kalle Kekomäki puhuu twitterissä ahkerasti laittomuuksista. Ilman matkustusasiakirjoja liikkuvat ihmiset syyllistyvät Kekomäen mukaan valtiorajarikoksiin, joka pitää toki teknisesti ottaen paikkansa. Kekomäen käyttämä terminologia turvapaikanhakijoista tukee hallituksen valitsemaa linjaa; Ihminen, jolla ei ole voimassa olevaa oleskelulupaa, on laiton. Kekomäki kuitenkin tietää myös, että turvapaikanhakuoikeus on sopimuksiin kirjattu ihmisoikeus, jolloin ilman matkustusasiakirjaa liikkuva ihminen ei riko lakia, jos hänen aikeenaan on hakea suojelua kyseisestä maasta. Koska turvapaikkaa ei voi hakea etänä, vaan suoraan kohdemaan viranomaisilta, ei turvapaikanhakijalle jää muuta mahdollista kuin matkustaa kyseiseen maahan. Se, että EU ja Schengen -alue ovat epäonnistuneet turvapaikkapolitiikassaan, ei tee yksittäisestä, ilman matkustusasiakirjaa liikkuvasta turvapaikanhakijasta rikollista. Koska Kalle Kekomäki tietää asioiden tilan, hänen toimintansa somessa näyttäytyy lähinnä tarkoitushakuiselta trollaukselta.

Nostin esimerkeiksi Jussi Korhosen aiemmin esiin nostamat virkamiehet siksi, että heidän toimintansa sosiaalisessa mediassa on näkyvää ja jatkuvaa, sekä liikkuu viranomaisten virkavastuuseen nähden selvästi harmaalla alueella. Olemme tottuneet, varsinkin nykyisen hallituksen aikana siihen, että poliitikot sanovat mitä haluavat. Viranomaisten viestinnältä meillä on kuitenkin lupa odottaa sitä, että sanoma pohjautuu tosiasioihin, eikä pyri leimaamaan ketään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että varsinkin ne hallinnonalat joilla Päivi Nerg liikkuu, joutuvat myös jatkuvasti epäillyttävään valoon poliittisen ohjauksen suhteen. Se mikä näyttää poliitikolta, puhuu kuin poliitikko ja twiittaa kuin poliitikko, saattaa nykyään olla myös virkamies. Ja se ei ole hyvä juttu.