Suomen kommunistisen puolueen perustamisesta on kulunut sata vuotta. Olen sen johdosta kirjoittanut artikkelin puolueen historiasta. Artikkelin nimi on ”Over the Border”. Se on julkaistu Jacobin-lehdessä (jossa olen julkaissut aiemminkin). Nimi on kuvaava, liittyyhän niin paljon SKP:n historiasta kyseiseen rajaan. Sen toisella puolella oleminen oli avainasemassa puolueen perustamisessa, sen yli tunkeutumiset toisessa maailmansodassa puolin ja toisin loivat perustaa sen laillistamisen jälkeiselle kasvulle, erottautuminen toisella puolella olevasta valtiosta taas pohjaa kahtiajaolle ja romahdukselle ja lopulta kyseisen valtion oma romahdus oli roolissa siinä, että perustettiin vasemmistoliitto.
Silti, onko tämä riittävä syy käsitellä aihetta? Tuntuisi, että siitä on jauhettu ainakin aivan tarpeeksi, niin vasemmistoliiton ja muiden vasemmistopuolueiden ulkopuolella ja sisäpuolella. Minä en ole kommunisti, vasemmistoliitto ei ole kommunistinen puolue, joten eikö tämä aihe voitaisi siirtää jo sivuun? No ei. Kyseessä on osa vasemmiston historiaa, joten se ansaitsee arvonsa mukaisen käsittelyn. Ja arvonsa mukainen käsittely tarkoittaa tässä kriittistä.
Näin tiivistettynä, artikkeli alkaa ajalta ennen SKP:ta – kun SDP perustettiin ja jakaantui vallankumouksellisiin ja reformisteihin. Kansalaissodan jälkeen kuvataan SKP:n satavuotista taivalta maanalaisiin vuosiin, laillistamiseen, suurena puolueena olemiseen (ja siihen, mitä SKP sai aikaan suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän rakentamisessa, sekä hallituksessa että sen ulkopuolella), hajoamiseen ja enemmistöläisen SKP:n lopettamiseen ja vähemmistöläisen SKPy:n jatkamiseen nykyisenä SKP:nä. Mukana kuvataan mm. SDP:n eri fraktioita, taistolaisia ja uusvasemmistolaisia sekä muita eri vaiheissa pinnalla olleita liikkeitä.
Yhteenvetona voisi sanoa, että asiat, jotka johtuvat SKP:n lopulliseen hajoamiseen ja romahdukseen, olivat jo puolueen DNA:ssa. Tiukka yhteys Neuvostoliittoon aiheutti liekanarun, joka johti väärien linjojen ottamiseen ja jopa hirmutöihin Stalinin vainojen tappaessa tuhansia suomalaisia kommunisteja ja sosialisteja. SKP vetosi köyhään kansaan, mutta melkein tahtomattaan rakensi hyvinvointivaltion joka vähensi vallankumoushaluja ja loi yhä enemmän ristiriitaa dogmaattisen ideologisen linjan ja reaalipolitiikan välille. Näistä kysymyksistä aiheutunut kahtiajako korosti lopulta kummankin osapuolen huonoja puolia.
Jäljelle kommunismin lipunkantajina Suomessa on enää pari pienpuoluetta ja muuta järjestöä. Onneksi vasemmistoliiton toiminnassa nämä historian ongelmallisuudet näkyvät yhä vähenevässä määrin. Meidän tehtävämme on oppia historiasta, mutta lopulta tehdä jotain aivan muuta.