Mäkelänkadulla hehkuu juhannusviikon orastava helleaalto. Notkumme suositun boheemiravintolan ovella. Kourassani riippuu kangaskassi, jonka sisällä pullottaa Fifty Shades of Grey -seurapeli.

Magneetti on kiinni.

Vielä hetki sitten meillä ja kahdella puuttuvalla ystävällämme oli vakaa aikomus istua alas ottamaan erä, mutta nyt tilanne näyttää vakavalta. Eivätkö kuppilan yrittäjät halua palvella ydinasiakassegmenttiään mittumaarin alla?

Vaihdamme lopulta paikkaa parin korttelin päässä piilottelevaan Pikku-Vallilaan, joka ei ole yhtään Magneettia vähemmän hipsteriuskottava. Seurueen eksyneet lampaat ilmestyvät myös yksi kerrallaan paikalle.

Otamme haltuun pöydän itäisen kantakaupungin pienimmän kapakan ahtaudessa. Olen kutsunut seurakseni hyvät ja valitettavan anonyymit ystäväni Tutkijan, Henkilöstökonsultin, Vaatesuunnittelijan ja Viestintäpäällikön. Heistä kukaan ei ole lukenut koko Fifty Shades -trilogiaa.

Minä olen.

Noudamme juomat. Kapakoitsija täyttelee tuoppeja jopa liioitellun rauhallisesti. Vaatesuunnittelijan GT:n ainekset hän käy noutamassa luultavasti Intiasta asti. Mutta pakko mikä pakko, peli vaikuttaa sellaiselta, ettei sitä aivan ajokunnossa uskalla yrittää.

Ensimmäinen yllättävä huomio pelipakkauksessa on sen sisältö: kyseessä ei olekaan lautapeli. Kotelo on valtavan suuri, mutta enimmän osan tilasta vievät kysymyskorttien lisäksi lukuisat pahviarkit täynnä sisäisiä jumalattaria. Rivakasti alamme paukuttaa pelimerkkejä irti kehyksistään.

Sääntöpaperi paljastaa, että sisäiset jumalattaret tarkoittavat yksinkertaisesti vain pisteitä.

Vaikein tehtävä on keksiä kahdeksan nimeä listaan, jota julmassa ihmiskokeessa käytetään spekuloinnin kohteena. Kaikille yhteisiä ystäviä meillä ei loppujen lopuksi ole juuri ketään. Keksimme yhden. Viisi nimeä lisää saamme panemalla likoon itsemme. Puuttuvien kahden kohdalla emme voi muuta kuin lainata julkkiksia: paperiin ilmestyvät Mitro Revon ja Matti Nykäsen nimet.

Allekirjoitamme vitsikkään salassapitosopimuksen. Samalla itse kukin kynäilee yhden oman kysymyksen, joita voidaan käyttää yhdessä pelin painettujen ”Vanilja”-kysymysten kanssa. Tirskunnasta päätellen jokainen keksii huomattavasti tylymmät kysymykset kuin pelin suunnittelija.

Niin, kysymyksiä. Pelissä pitäisi pystyä arvaamaan, kenet listatuista kahdeksasta kysymyksen esittäjä on valinnut vastauksekseen. Lisäksi vastaukset pitäisi perustella. Liian myöhään ymmärrämme, että jokaiseen kysymykseen voi vastata ”Isä Mitro” ja jokainen perustelu on sekä totta että jotenkin niljakas. Aivan siitä riippumatta, miten viattomalta kysymys ensilukemalta vaikuttaa.

Viralliset kysymykset ovat toisinaan niin tolkuttoman tylsiä, että ne on pakko ohittaa. Sovimme sääntölisäyksestä, jonka mukaan kaksi korttia saa ohittaa, mikäli ne ovat unettavia, mutta kolmannen jälkeen on pakko esittää kysymys. Viestintäpäällikkö valjastaa käyttöön erityisosaamisensa ja ryhtyy pippuroimaan kysymyksiä.

”Mä luen vain, mitä nää oikeasti tarkoittaa”, hän selittää.

Peliin alkaa hiipiä riemastuttavaa tunnustuksellisuutta sanavalintojen painuessa yhä tarkoitushakuisemmin navan alle. Romantikot ja realistit alkavat siilautua esiin. Alkoholijuomia kannetaan pöytään tasaiseen tahtiin.

Itse laaditut kysymykset herättävät voimakkainta vastakaikua. Yritämme kilpaa olla ajattelematta, voisiko Mitro Revolla olla Prince Albert.

Peli etenee vaihtelevalla sykkeellä, mutta hiljalleen jumalatarpinot kaikkien edessä kasvavat. Tutkija ottaa aluksi vakuuttavan johdon, mutta pian Henkilöstökonsultti ohittaa hänetkin. Ehkä oivallinen ihmistuntemus sisältyy ammatinvalintaan.

Kiri on liikaa kaikille. Henkilöstökonsultti nappaa kahdennenkymmenennen jumalattaren yli kolmen tunnin pelaamisen jälkeen ja voittaa Fifty Shades -turnauksen.

Pelin jälkeen jäämme märehtimään toviksi kokemusta. Kaikesta päätellen Fifty Shades of Grey -peli yllätti jokaisen enemmän tai vähemmän myönteisesti. Tiukasti ottaen pelin säännöillä pelattuna ei yrityksestä olisi tullut mitään – viisi pelaajaa on sittenkin liian vähän. Lisäksi säännöt eivät oikeasti sallisi julkkisnimiä.

Loppuillan keskustelemme Matti Nykäsen urasta stripparina ja Twilight-näyttelijöiden siviilielämän suhdekiemuroista.

Kaasuputken arvio

Fifty Shades of Grey -kirjasarja on eräs lähivuosien suurimmista myyntihiteistä. Itse teokset eivät ole kaiken kohun arvoisia elämyksiä. Lyhyesti sanottuna ne kertovat uskomattoman kömpelösti kahden melko nuoren vastakkaista sukupuolta edustavan ihmisen rakkaudesta, joka kasvaa ja kehittyy viiden kappalevaihdon välein toistuvien yhdyntöjen siivittämänä.

Päähenkilö, Anastasia Steele, on impeytensä kukan kuin ihmeen kaupalla säilyttänyt kirjallisuutta opiskellut neitokainen. Christian Grey on rikkonaisen lapsuuden kokenut monimiljardööri, joka on teini-iän kokemustensa myötä oppinut rakastamaan ruumiillista kuritusta. He selvittävät kaiken tarvittavan toistensa seksuaalipreferensseistä ensimmäisen kirjan puoliväliin päästessä; loput 1500 sivua pariskunta harrastaa hyvin kaavamaista seksiä, jonka katkaisee vain vähän väliä toistuva eroaminen ja yhteen palaaminen.

Kirjatrilogiaa ei ole aivan pakko lukea ymmärtääkseen, mistä on kyse samannimisessä bilepelissä. Tosin muutamissa kysymyksissä on välttämätöntä, että paikalla on joku romaaneihin perehtynyt asiantuntija. Esimerkiksi edes Miehuuskoe-elokuvan nähneet eivät osaa ilman apua oivaltaa, mitä kaikkea tarkoitetaan useissa kohdissa esiin pulpahtavalla viittauksella ”Rouva Robinsoniin”. Vain kirjat lukeneena voi tietää, että Robinsonilla viitataan keski-iän ylittäneeseen rouva Elena Lincolniin, joka aikoinaan piti 15-vuotiasta Christian Greytä seksiorjanaan.

Tämä mielessä pitäen on mainittava, että lukukokemus auttaa myös säätämään aivot oikealle vaihteelle.

Vappuna 2013 ilmestyneessä pelissä on melko yksinkertainen idea: siinä esitetään hivenen tungettelevia kysymyksiä, joihin vastataan henkilönnimellä. Pelaajien mieltymyksistä riippuen sitä voidaan siis pitää joko juoru- tai tunnustuspelinä. Toisin sanoen kyseessä ei ole räsypokka, vaan eräänlainen pullonpyörityksen ja Tuttu Jutun hybridi.

Toimiakseen pelisessio edellyttää vähintään kolmea pelaajaa, mutta kuta useampi osallistuja, sitä paremmin homma sujuu. Turnauksen aluksi seurue laatii listan kahdeksasta kaikkien tuntemasta ystävästä, jotka ovat tämän jälkeen erilaisten pikkutuhmien arvailujen kohteena. Ei ole mitenkään vaikea kuvitella Fifty Shadesia vaikkapa työtovereiden baari-illan ohjelmanumeroksi.

Koska turnaukseen sisältyy vahva poissaolevista ystävistä juoruamisen elementti, mukana oleva vitsikäs salassapitosopimus ei ole aivan turha kapistus sekään. Kaikki pelaajat sitoutuvat pitämään lärvinsä kiinni pelin tiimellyksessä kuulluista salaisuuksista.

Mikäli pelaajat ovat halukkaampia pohtimaan toistensa yksityisasioita ja tunnustamaan omiaan, he voivat myös ilmoittaa itsensä listalle. Ovela sääntöpykälä kuitenkin täsmentää, että tällöin kaikkien pelaajien tulee osallistua vertaisarviointiin.

Peli etenee ringissä. Pelaajat lukevat vuorotellen jonkin pelin mukana tulleista kysymyskorteista, jonka jälkeen kaikki kirjoittavat vastauksen sen mukaan, kehen uskovat kysymyksen parhaimmin sopivan. Vastaus poimitaan edellä määrätyistä kahdeksasta nimestä. Pisteitä ropisee sen mukaan, miten vastaukset stemmaavat kysymyksen esittäneen henkilön oman vastauksen kanssa. Bonuksena mukana on jokaisen pelaajan itse laatima kysymys.

Outoa kyllä, Fifty Shades of Grey toimii melko hyvin. Toki aivan välttämätön edellytys hyvälle pelihengelle on, että jokainen osanottaja tuntee edes jossain määrin toisensa.

Mikä parasta, pelilautaa tai muita hankalia virityksiä ei ole. Vain pisteet annetaan pieninä pahvisina pelimerkkeinä, jotka ovat E. L. Jamesin luovaa otetta huokuen ”sisäisiä jumalattaria”. Näin pelipöytä pysyy pääosin tyhjänä – mitä nyt täyteen tuhrattuja vastauslappuja kasautuu pelin edetessä kaikkialle – eli pelaajilla verrattoman paljon tilaa monipuolisille alkoholijuomille, vesipiipuille ja muille tykötarpeille, joita tarvitaan ehdottoman välttämättömästi tunnelman kohottamiseksi loppua kohti.

Fifty Shades of Grey -peli on toimitettu melko hyvin suomeksi, jos pientä kirjoitusvirhettä kysymyskorttien painoasussa ei oteta huomioon.

Maahantuoja, turkulainen Martinex, on myös luvannut syksyllä peliin uuden Red Room -lisäosan. Peli on kielletty alle 18-vuotiailta.