Esittelin jokin aika sitten Jussi Marttisen kirjan Mikä perussuomalaisia vaivaa? Kirja ja sen analyysi nousivat vahvasti mieleeni kun kuuntelin tänään Yleradio 1:ssä Maija Elonheimon ohjelman Brysselin kone. Haastateltavana oli Perussuomalaiset-puolueen uusi puheenjohtaja Riikka Purra. Kiitin mielessäni Maija Elonheimoa siitä, että hän oli ottanut Riikka Purran puhumaan kanssaan Euroopan unionista.
Marttinen, joka on toiminut yritysten liikkeenjohdon konsulttina, vertasi kirjassaan oivaltavalla tavalla perusuomalaisten yleistä asennetta muutosvastarintaan, johon yrityksissä törmätään helposti silloin, kun toiminnan tehostamiseksi halutaan muuttaa totuttuja rakenteita. Purran puheet tulivat erittäin käsitettäviksi, kun kuuntelin niitä Marttisen tarjoama tulkinta-avain mielessäni. Purra toisti moneen kertaan, että hänen puolueensa vastustaa liittovaltiokehitystä, tulonsiirto-unionia ja lisääntyvää integraatiota.
Euroopan unionin perustaminen ja sen kehittämisen historia ovat perustuneet tiivistyvän ja lisääntyvän integraation tarjoamien kaikille yhteisten etujen oivaltamiseen. Tämä on koskenut lähtökohtaisesti unionia kaupallisena sisämarkkinana, mutta se on koskenut myös sellaisten yhteisten politiikka-ongelmien kohtaamista kuin luonnon biodiversiteetin kuihtuminen, ilman ja vesien saastuminen ja nyt viimeksi kouriin tuntuvalla tavalla pandemiat. Yhteistyö on voimaa.
Varsin monien ihmisten mielestä Euroopan unioni on ollut ja on myös demokraattisen elämänmuodon ja kulttuurin kehittymisen kannalta menestystarina, jonka tulevaisuudesta ei missään tapauksessa kannata luopua. Euroopan unioni on sitoutunut demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja YK:n määrittämään kansainvälisen järjestyksen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Siinä maailmassa, jossa falskisti demokratian nimissä rakennetaan vahvoja autoritaarisia hallintoja, Euroopan unionin arvo korostuu.
Tuo Marttisen tarjoama näkökulma perussuomalaisuuteen on lempeä. Sitä ei pidä kuitenkaan käsittää sillä tavalla väärin, että se ikäänkuin oikeuttaisi paremmin sen politiikan, jota Perussuomalaiset pyrkii puolueena edistämään. Päinvastoin, se tarjoaa vain näkökulman ymmärtämään paremmin sitä irrationaalisuutta ja pelokkuutta, josta perussuomalaisuus nousee; ja torjumaan sitä tehokkaammin.
Sanat keskinäis-riippuvuus ja yhteisvastuu ovat sellaisten käsitteiden nimiä, jotka auttava ymmärtämään ihan kaikkea ihmiselämää. Ne ovat korostuneen viisaita käsitteitä pyrittäessä ymmärtämään sitä modernia ja jatkuvasti modernisoituvaa elämää, joka alkoi Euroopassa teollisesta vallankumouksesta 1800-luvun alussa ja demokratia-ajatusten vähittäisestä läpimurrosta 1900-luvulla. Perussuomalaiset ja sen sisarpuolueet Euroopassa eivät ole vain konservatiivisia, ne ovat taantumuksellisia. Modernisoitumisen pakko koskee nyt koko maailmaa. Jos Euroopassa ollaan viisaita, meidän maanosamme voi antaa positiivisen panoksen koko maailman modernisoitumisen kivuliaassa prosessissa.
En voinut Riikka Purraa kuunnellessani olla muistelematta myös Jussi Halla-ahoa. Halla-ahon puheenvuorot, kommentit ja vastaukset median kysymyksiin olivat aina apokryyfisiä, hämäriä ja vihjailevia antaen samalla ymmärtää, että hänessä on jotakin sellaista viisautta, jota hän ei vain kykene pukemaan lyhyesti sanoiksi. Hän oli peloista kasvaneelle vihapuhe-puolueelle aivan oivallinen keulakuva juuri hämäryytensä takia.
Purra on puhujana paljon tavallisempi, arkisempi ja vähemmän mystinen. Se voi joitakin puolueen kannattajia miellyttääkin, mutta voi myös olla, että nyt yhä useammalle paljastuu, kuinka tyhjä ja tarpeeton koko puolue itse asiassa on. Sekin kysymys kävi mielessä, miten (eliittiin, ulkomaalaisiin ja melkein kaikkeen kohdistuvaa aitoa) vihaa pursuavat puolueen kannattajat tulevat suhtautumaan siihen, että Purra vaatii siistiä käytöstä ja sivistyneitä puhetapoja. Perustavatko he uuden Suomen sisu-puolueen ja jättävät Purran perussuomalaiset kuihtumaan poliittisesti korrektina konservatiivi-puolueena omaan mahdottomuuteensa.