Eduskuntatyö

Viime eduskuntavaalien aikoihin, jo sitä ennen, ja yllättäen vieläkin, moni ajattelee että Suomea voi ja tulisi johtaa kuin yritystä. Tämä ajatus on radikaalisti virheellinen. Miksi?

Eduskunnalla on kaksi päätehtävää. Ensimmäinen on lakien säätäminen. Toinen on päättää Suomen valtion budjetista ja siihen liittyvistä muista asioista, kuten verotuksesta. Voidaan katsoa myös, että ne ovat suvereenin valtion tunnusmerkit. Itsenäinen lainsäädäntövalta ja oikeus päättää omasta budjetista.

Sivuhuomiona voidaan todeta, että lainsäädännön osalta Suomella ei ole enää täyttää itsenäisyyttä Euroopan unionin jäsenenä ja Euroopan unionin jäsenvaltiot joutuvat hyväksyttämään budjettinsa Euroopan komissiolla. Tämä valta komissiolla on ollut vuodesta 2013. Näistä seikoista huolimatta, Suomen eduskunnan päätehtävät ovat yhä lainsäätäminen ja Suomen valtion budjetista päättäminen. Päättäminen siis siitä, miten me elämme. Yritysten toiminta ja toimintamallit ovat tästä kaukana.

Usein näyttää siltä, että esimerkiksi median edustajat eivät tuo tätä esiin. Tai sitten median edustajat eivät täysin hahmota näitä ydintehtäviä. Kansalaisille annetaan asiaa enempää tarkentamatta kuva, että ”eduskunnassa tehdään politiikkaa”. Valtaosa kansanedustajien työstä ja ajasta menee valiokunnissa lakien valmistelussa. Näitä eri valiokuntia on yhteensä 16. Jokaisella kansanedustajalla on vastuullaan yksi tai useampi valiokunta.

Nykyisen Sipilän hallituksen pääongelmat ovat tuntuneet konkretisoituvan juuri näihin päätehtäviin, erityisesti hyvän lainsäädäntyön hoitamiseen ja lainsäädäntötyön organisoimiseen. Vaikka hallitus on eduskunnan alainen toimielin eikä siis johda Suomea, se päättää ja järjestää sen, mitä lakeja valmistellaan ja millä tavalla eduskunnassa.

Tällä hetkellä lakiesitykset ovat huonosti valmisteltuja. Ne on tehty kiireellä, niitä perutaan ja kompromisseina tehdään paniikkiratkaisuja. Lakiesityksien vaikutuksia ja toimivuutta on usein heti alussa arvioitu huonosti. Toimeenpano vaikuttaa vaikealta, eikä loppuvaikutuksiakaan ole arvioitu kunnolla. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi huomautti tästä vasta toissa viikolla.

Hyvään lainsäädäntöön kuuluu olennaisena osana niiden osapuolten kuuleminen, joihin lait ensisijaisesti vaikuttavat ja lisäksi asiantuntijoita on syytä kuulla ja kuunnella. Tämä on tuntunut Sipilän hallituksen aikana vaikealta, jopa ylivoimaiselta. En tiedä, onko kyse arvovallasta vai jostain muusta. Näin toimien saadaan hyvin vähän aikaiseksi. Kerta toisensa jälkeen eduskunta ja mm. perustuslakivaliokunta saa torsoja lakiesityksiä.

Sipilän hallituksen päivät alkavat olla luetut. Aivan lähikuukausina nykyisestä hallituksesta aletaan puhumaan ns. ”rampana ankkana”. Tällä tarkoitetaan hallitusta, jonka toimikausi on loppumassa eikä sillä ole enää todellista päätöksentekokykyä. Irtisanomislaki oli luultavasti viimeinen yritys hallitukselta näyttää valtaansa. Lopputuloksena se heikensi omaa uskottavuuttansa, joutui perääntymään ja jos julkisesta keskustelusta teen oikeat päätökset, rikkoi se myös Elinkeinoelämän ja Suomen Yrittäjien välit.

Mikä tahansa seuraava hallituskokoonpano onkaan ja kuka tahansa seuraava pääministeri on, on sen syytä ottaa opiksi Sipilän hallituksen virheistä. Poliittiselle teatterille tulee antaa pienempi rooli ja keskityttävä ydintehtäviin, eli hyvää lainsäädännön valmisteluun ja valmisteltava valtionbudjetit selittelemättä niitä muuksi kuin mitä ne ovat. Olen optimisti. Tästä suunta ei voi olla kuin parempaan.