Pääministeri Boris Johnson ilmoitti lomauttavansa Ison-Britannian parlamentin kuukaudeksi, eli käytännössä siihen asti kunnes No Deal -Brexit on ajettu läpi. Ratkaisu tuntuu läpeensä epädemokraattiselta, vaikka se on teknisesti ottaen laillinen. Myös Donald Trump on useaan otteeseen käyttänyt valtaa tavalla, jollaista emme ole tottuneet näkemään modernissa länsimaisessa demokratiassa.
Onko demokratia siis jotenkin rikki? Ongelmana on ehkä se, että vaikka kumpikin johtaja on laillisesti vallassa, heidän tapansa puhua ja hallita on filosofialtaan ennemminkin totalitaarinen kuin demokraattinen.
Ero käy selvemmäksi, jos tarkastellaan johtajan asemaa monarkiassa, totalitarismissa ja demokratiassa. (Jaottelu ja lainaukset ovat Slavoj Žižekin kirjasta “Ideologian ylevä objekti”.)
Monarkia
Monarkiassa kuninkaan asema on ylhäältä annettu, esimerkiksi Jumalan tai kansallisen mytologian legitimoima, ja kaikki muut ovat hänen alamaisiaan. “Monarkiassa ihminen on kuningas, koska ihmiset ovat alamaisia suhteessa häneen. Mutta he puolestaan kuvittelevat olevansa alamaisia, koska hän on kuningas.”
Viisas kuningas tietää olevansa kuningas ainoastaan siksi, että muut kuvittelevat näin olevan. “Hullu, joka uskoo olevansa kuningas, ei ole sen enempää hullu kuin kuningas, joka uskoo olevansa kuningas.”
Totalitarismi
Totalitaarisille liikkeille, kuten nationalisteille, on tärkeää luoda mielikuva kansasta yhtenäisenä, yksimielisenä joukkona. Tiedättehän: “Kansa on puhunut, pulinat pois.” Totalitaarinen johtaja ilmoittaa olevansa johtaja kansan tahdosta; oli kannatusprosentti mikä tahansa, totalitaarinen puolue ja sen johtaja edustavat kansaa kokonaisuudessaan, ja “koko kansa” kannattaa totalitaarista puoluetta. Jos et kannata puoluetta, et näin ollen voi kuulua kansaan, vaan olet juonitteleva kommunisti, suvakki, juutalainen, maahanmuuttaja tai muu kansan vihollinen – ja totalitaristeille kansan vihollisia on kaikkialla.
Demokratia
Ristiriitaisesti voikin sanoa, että “demokratiassa kansaa ei ole olemassa” – siis jos kansalla tarkoitetaan yksimielistä alamaisten joukkoa. Kansa ei nimittäin demokratiassa koostu alamaisista siinä mielessä kuin monarkiassa tai totalitarismissa; jotta kansalaiset voisivat todella hallita, demokratiassa johtajan paikka on oltava pysyvästi tyhjä. Vaalit ovat puhtaasti kvantitatiivinen prosessi, jossa äänioikeutettujen yksilöiden senhetkiset mielipiteet mitataan, ja niiden pohjalta määritetään politiikan suunta seuraaviksi vuosiksi.
Demokratian kuuluu olla moniääninen‚ erimielinen ja jossain määrin arvaamaton. Ihanteellinen demokraattinen poliitikko olisikin sellainen, joka ei itse halua johtajan positioon, vaan edustaa kansaa ainoastaan siksi ettei kukaan muukaan ole hoitamassa hommaa.
Demokratiassa on aina riskinsä; vaalien tuloksena valtaan on ennenkin päässyt fasistisia johtajia. Yksinvaltiaat johtajat ja ajatus kansasta geneettisesti tai ideologisesti yhtenäisenä massana ovat kuitenkin demokratian perusluonteen vastaisia.