Tunturin Tulikettu-pohdinta

Noin vuosikymmen sitten (2004) pohdiskelin leikkimielellä ajatusta, miksi revontulten syntytarinan päähenkilöä Tunturin Tulikettua itseään ei kukaan ole nähnyt. Päädyin fysikaalisesti mahdottomalta tuntuvaan ajatukseen: tuon ketun liikenopeuden täytyy ylittää valonnopeus. Toisin sanoen Tulikettu on valoakin nopeampi ja elää siten meidän reaalimaailmamme näkökulmasta katsottuna imaginaari-maailmassa. Mutta noinhan itse asiassa kaikki satujen ja vastaavien tarinoiden oliot yleensäkin elävät: vain mielikuvituksissamme.

Mutta sitten tarkastellessani noita revontulien syntyyn liittyviä tarinoita takemmin, huomasin erään mielestäni varsin kiintoisan seikan, Tunturin Tulikettu heilauttaessaan häntäänsä luo tuntureita valaisevat revontulet. Eli siis Tulikettu toimillaan valaisee maiseman revontulivalolla, erityisesti se valaisee pinnat, joista valo sitten heijastuu silmiimme. Niinpä aloin miettiä tarinaan jotain fysikaalista mallia matemaattisine analogioineen.

Aloitin ajatuksella pistemäisestä, monokromaattisesta (yksivärisestä) valonlähteestä ja seinäpinnasta. Kun valonlähde sytytetään se synnyttää ympäristöönsä valonnopeudella laajenevan pallomaisen aaltorintaman. Tämän aaltorintaman kohdatessa pinnan, se leviää tietyllä nopeudella pinnan yli. Ensin kohdatessaan on kysymyksessä vain piste valopallon ja seinäpinnan yhtymäkohdassa, mutta aaltorintama peittää vähin erin (tosin huikean nopeasti) pinnan niin laajalti kuin se valonkulun fysikaalisten ominaisuuksien mukaan on mahdollista. Piirsin asiaan liittyvän kuvan ja huomasin välittömästi, että pinnan on valaistuttava valonnopeutta suuremmalla nopeudella. Tein myös tuosta fysikaalisesta mallista matemaattisen analogian ja sain senkin avulla vastaavan tuloksen. Siinä ajassa, kun valoaaltorintama eri kohdissaan kohtaa pinnan, on valaistunut osa ehtinyt edetä reilusti pidemmän matkan.

Tämä tulos mielessäni päättelin, että Tunturin Tulikettu on se perustekijä, joka saa tunturit valaistumaan revontulivalolla. Niinpä tuon ketun täytyy jatkuvasti olla liikkeessä, jonka vauhti on suurempi kuin valolla. On siis fysikaalisesti ja matemaattisesti mallintaen osoitettu, että Tunturin Tulikettu on aina valoakin nopeampi, eikä sitä itseään siten voida koskaan nähdä. Vain ketun aiheuttamat ilmiöt näkyvät meille. Onneksi näkymät ovat yleensä erityisen viehättävät ja helpottavat meitä lappilaisia kestämään kaamoksen syvimmänkin päivättömän päivän hämärät.

Nyttemmin olen miettinyt tuota saamaani tulosta toiseltakin kantilta: olisiko mahdollista havaita jokin informaatio, yksikin sellainen, tuosta pinnan valaistumisen liikkeestä? Tulo- ja laajentumissuunta tai jotain muutakin? Alustavasti näyttää siltä, että näin on. Teknisesti asian tutkiminen ja jonkinlaisten mittausten toteuttaminen vaatii kuitenkin mitä ilmeisimmin valosähköisen ilmiön mukaan ottoa eli kvanttimekaniikan sitä alkujuurta, josta Einstein aikoinaan nappasi nobelin. Kun (tai jos) voidaan havaita (mitata) pinnan valaistumisen liikesuunta ja jollain tarkkuudella myös valaistumisen keskimääräinen nopeus (laskennallisestihan asiat näyttävät helpoilta), voidaan tuota teknologiaa hyödyntää ilmiöiden hyvin suuria liikenopeuksia vaativissa ”hilavitkuttimissa”. Voin kysyä kyllä nyt jo, onko ajatus peräti ”keksintö”? Ainakaan se ei ole ikiliikkuja…

Utsjoki 22.06.2016