Joensuussa pidettiin viime viikonloppuna (17. – 19. 9.) perinteinen kirjallisuustapahtuma – aiheena ”Minä kirjallisuudessa”.
Teemaa käsiteltiin yliopiston luentosalissa ja kirjailijahaastatteluissa, joissa esimerkiksi Heikki Turusta ja Kari Hotakaista puhutti Tuula-Liina Varis. Varis on roolissaan pätevä – antaa kirjailijoiden puhua ja tekee kysymyksiä aina yhtä asiantuntevalla tyylillään.
Kirjallisuustapahtuman ainut miinuspuoli on yleisölle varattu vähäinen rooli. Joensuu on yliopisto- ja kirjallisuuskaupunki, jossa on vahvat perinteet lukemiselle. Kirjastot hyvässä kunnossa, vaikka elävätkin jatkuvan uhan ja supistuvien määrärahojen kurimuksessa. Niinpä kirjallisuustapahtuman yleisökin on pääosin ns. valveutunutta ja haluaisi – ”käytäväpuheiden perusteella” – enemmän dialogia, mitä tapahtuma tarjoaa.
Heikki Turunen, maakunnan ääni.
Heikki Turunen on Pohjois-Karjalassa käsite. Hän ja edesmennyt veistotaiteilija Eeva Ryynänen sattuvat olemaan kotoisin vielä samalta pikkukylältä, Lieksan Vuonislahdesta. Turunen on antanut maakunnan kulttuurille kasvot, unohdetulle kansalle tekstin ja omaa murretta kunnioittavan äänen. Ja tietenkin Turusen nykyisessä shamaanihahmossa lymyää Helsingin näkökulmasta se vastarannan kiiski, jota ei saa hiljaiseksi arvonimillä tai palkinnoilla. Mies on eläkeiässä, mutta naputtelee tekstiä yhtä ahkerasti kuin hakkaa halkojakin. Murre on hallussa, Heikki aidoimillaan pikku hiprakassa – kun vuorossa oleva kirja on saatettu painokuntoon.
Kun Heikki Turunen aloitteli kirjoittelijauraansa kepulaisessa Karjalan Maassa journalistina, maakunta oli toisennäköinen kuin nyt. Mediakin moniarvoisempi. Muuttoaalto alkoi 1960-70-lukujen vaihteessa verottaa väestöä etelään ja Ruotsiin kiihtyvällä vauhdilla. Sotaevakkojen takametsien pientilat eivät enää seuraavaa sukupolvea elättäneet. Suomen Maaseudun puolue, SMP ja pientilallisten ainoat tukimiehet Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen keräsivät maalaisköyhälistön protestin hedelmät. Ja kas kummaa – ympyrä on nyt sulkeutunut. Perussuomalaiset tulevat rytinällä läpi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Vasemmisto kutistuu olemattomiin, vaikka sille pitäisi olla juuri täällä sosiaalinen tilaus.
Turunen kattaa kirjailijatyössään hyvin rajaseudun historian raameissa myös tuon evakkosukupolven kituliaan elämän vuosikymmenet. Evakko-Suomesta on edetty EU-Suomeen ja Turunen elänyt, kokenut ja kasvanut kirjailijana kotiseudulleen uskollisena, sitä kuvaten. Täällä pysyen. Turusessa on jotakin samaa kuin Pentti Haanpäässä Piippolan ja Lamujärven maisemissa.
Vaikka käytän omissa teksteissäni usein pilkallista ilmausta ”Pers-Arjala” – millä viittaan 1) periferiseen rajaseutuun ja 2) skini-ilmiöön – olen oppinut arvostamaan tämänkin maakunnan omaleimaisuutta, unohdettua pientä ihmistä. Se Ihminen on Heikki Turusen kirjojen keskiössä, pääsääntöisesti.
Ja lopuksi kirjallisuushistoriaan liittyvä kilpailukysymys. Mikä ESIKOISkirja oli 1900-luvun Suomessa myydyin? Voin avittaa sen verran, että kirjailijan etukirjaimet ovat H.T.
Joensuun virallinen Öisinajattelija