Keskisuomalaisen nuori toimittaja Heikki Kärki vieraili tänään ( 14.1.2012) sanomalehti Karjalaisen Antenni-palstalla. Hyvä että vieraili. Hänellä oli tähdellistä sanottavaa kärkevässä puheenvuorossaan
”Tämä ohjelma on tuotesijoittelua”
Canal plus
En ole seurannut Canal plus -urheiluviihdettä muuta kuin satunnaisesti, kyläreissuilla. Heikki Kärki suuntaa kritiikkinsä juuri plussa-kanavan urheiluohjelmiin, joista monet alkavat olla täynnä product placementtiä, tuotesijoittelua. Joku Real Madrid TV tai Arsenal World esimerkiksi ovat rikkaiden suurseurojen mainoshömppää, jossa pelaajat ja muu seurakunta pannaan kehumaan itseään ja seuraansa olan takaa ja niin läpinäkyvästi että ällöttää. Pitääkö pelaajavirtuoosienkin todella olla moisessa mukana.
Kauhulla voi odotella milloin samanlainen tuotesijoittelu ja brändäys tulee mukaan kulttuuriin, talouteen ja politiikkaan jne…(?). Ai niin, mutta sehän on jo siellä! Guggis tulee, oletko valmis? Suomalaisetkin Guggenheim-elitistit ovat ajaneet asiaansa viime päivinä yhtä kovilla kierroksilla kuin raharikkaat formulatallit ja kuskit. Myös valtakunnan Pravda on tuotesijoitellut amerikkalaissäätiön rahastusmuseohankkeen monelle aukeamalle. Ihan vain uutisointimielessä, tietty (?)
Elokuva- ja peliteollisuus
Vilkkaampi keskustelu tuotesijoittelusta alkoi elokuvateollisuudessa jo ainakin vuosikymmen sitten. Sitä ennenkin liikkuva kuva, mikä hyvänsä, oli oiva paikka piilomainonnalle ja vaikuttamiselle, vaikka moni tekijä ja tuottaja toista väitti. Nyttemmin jo usein sentään mainitaan, viimeistään lopputeksteissä, tärkeimmät ”sijoittelijat”. Kun elokuva maksaa maltaita, moni ohjaaja hakee rahaa sieltä mistä sattuu saamaan. Joskus punastellen ja omantuntonsa hinnalla, mutta myös alhaisella moraalilla(kin). Pahimmassa tapauksessa laatu kärsii ja yhä nuoremmat katsojat turrutetaan mainos- ja markkinaviihteen vastaanottajiksi. Hyvin harvoin kuulee kritiikkiä, vaikka aivopesu on valtavaa.
Varsinainen rahasampo tuotesijoittelun kannalta ovat jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa erilaiset pelit. Peliteollisuus on tällä hetkellä koko maailman mitassa kapasiteetiltaan valtava viihdeteollisuuden haara. Sen liikevaihto on 60 miljardin euron paikkeilla vuodessa. Pelit ovat maailman tuottavin media, jonka yhteenlaskettu myynti on suurempi kuin elokuvateattereiden, (DVD- ja Blu-Ray) -levyjen ja musiikkiäänitteiden myynti yhteensä. Juuri nuoret ikäluokat ovat puolestaan peliteollisuuden tuotteiden suurkuluttajia. Voi vain arvailla mitä tuotesijoittelu saa aikaan tällä viihteen saralla. Ja kysyä: onko peliteollisuuden suosiminen, uusien pelien ja koneiden hankkiminen esimerkiksi julkisiin kirjastoihin perusteltu ratkaisu?
Ideologinen product placement
Ideologisesta tuotesijoittelusta sain tarpeekseni opiskeluaikoina itänaapurissa. Ei päivää ilman Brezhneviä! (Nykymuodossa: Ei päivää ilman Putinia!). Toisaalta, valtava Brezhnevin kuva esimerkiksi kaljakapakkaa vastapäätä sijaitsevan kerrostalon päädyssä tuotti monenlaista huumoria
kolpakonkallistelijoiden päissä. ( Eikä siitä Siperiaan viety, ei enää 1970-luvun lopulla. )
Yhtä humoristinen oli pietarilaisen Gavan-kaljakapakan seinälle ripustettu iso kyltti, jossa luki: Alkoholijuomien nauttiminen täällä on kielletty. Oluthan oli Neuvostoliitossa ravintoaine, ei alkoholijuoma…ja toisaalta mietoa ohrapirtelöä se usein olikin, koska kapakoitsijat kaatoivat ämpärin vettä vasta tuotuihin sammioihin – ammennettuaan sieltä ensin itselleen vastaavan nestemäärän…
Ideologinen tuotesijoittelu on 2000-luvulla viety äärimmilleen ikuisen auringonnousun itämaassa, Pohjois-Koreassa. Mutta jätetään tällä kertaa Kimin sukuhaara ja juche-aate omaan rauhaansa ja kansakunta suremaan poismennyttä rakastettuaan. Toivoa kuitenkin sopii, että Wilhelm Reichia (mm. Fasismin massapsykologia) vielä jonakin kuuna päivänä luetaan Pohjois-Korean kirjastoissakin…
Öisinajattelija