Joensuun kansankuppila eli kansalaistalo Soroppi natisi tänään (=15.1. 2012) liitoksissaan kun Paavo ”yhdeksikkö” Arhinmäki marssi sisään huopatossuissaan. Harvoinpa olen nähnyt vastaavan yleisömäärän Soropissa. Pääsin laskuissani lähes sataan. Ja joukossa oli nuorta väkeä enemmän kuin Pohjois-Karjalan vasurien tilaisuuksissa maailman aikoihin! Paikalla oli myös virkeä joukko eläkeläisaktivisteja ja melkoinen siivu joensuulaista kulttuuriväkeä – yliopistoporukkaa, teatterin ja elokuvankin ystäviä.
Arhinmäki on selkeästi nuorten suosiossa, mikä kävi hyvin ilmi Järvenpään koululaisten TV-vaalitentissä menneellä viikolla. Kaasuputkiyrittäjä eli Lippos-Paavo on jäänyt taakse gallupeissa (joihin nyt aina ei ole luottaminen…). Voi vain ihmetellä, miksi tämä tuskin himmeästi punertava EU- ja Natoparooni ja valtiomiesten aatelinen kaivettiin naftaliinista demarien ehdokkaaksi. Selkeä virhearviointi. Olisi jo sinänsä jymy-yllätys mikäli vasurien Arhinmäki saisi enemmän ääniä kuin demarien Lipponen. Viikon kuluttua olemme viisaampia, mutta tuota kaksinkamppailua seuraan erityisesti.
Arhinmäki oli Joensuussa hyvässä vedossa eikä väsymys näyttänyt painavan. Päinvastoin, vaikka matka jatkui kohti pohjoisempaa Karjalaa eli Nurmeksen kaupunkia heti Soroppi-tilaisuuden jälkeen. Paavon avauspuhe oli selkeä vasemmistolainen julistus ja pika-analyysi Suomen tilasta ja öykkärikapitalismista. Siinä asetuttiin pienen ihmisen puolelle ja ehdokkaalla riitti kärsivällisyyttä kuunnella myös eläkeläisten huolia. Keskustelu oli niin vilkkasta, että moni puheenvuoron pyytäjä sai nuolla näppejään…
Kun Paavo ei ole vielä ihan presidentti, Öisinajattelija päätti kysyä häneltä kulttuuriministerin toimialasta. Ensiksi kehuin Guggenheim-kannanottoa ja sitten utelin ehdokkaan näkemystä kotimaisesta elokuvasta ja teatterista. Mielipiteet tulivat kuin apteekin hyllyltä. Pistimme takarivissä tyytyväisinä merkille, että Paavohan on hyvin läksynsä lukenut, vaikka ministeriys on vielä aika tuore viitta nuorekkaan jalkapallomiehen harteilla. Suomi tarvitsee oman kansallisesti rahoitetun elokuvatuotantonsa, teatterinsa ja orkesterinsa – eikä mitään ylikansallista Guggenheim-hömppää. Myös ilmainen kirjastolaitos sai suitsutusta ja tukea jatkossakin.
Yllätys oli, että vaikka oltiin rajan pinnassa ja itäisessä Suomessa, kukaan ei kysynyt mitään Venäjästä. Itse olisin kysynyt, mutta toiselle kierrokselle en päässyt, koska muita halukkaita keskustelijoita riitti kasapäin.
Olisin kysynyt Presidentti Paavo Arhinmäen
1)Venäjä-suhteiden hoidosta,
2)venäjän kielen taidosta (= ”Aiotko presidenttinä opiskella…?”) ja
3)venäjän kielen (erityis) asemasta itäsuomalaisissa kouluissa
Öisinajattelija