Bardi, pasifisti ja prosaisti
Runoilija ja lauluntekijä Bulat Okudzhava (1924-1997) tunnetaan naapurimaassamme Venäjällä kantaaottavana lyyrisenä bardina, omien runojensa tulkitsijana. Hän oli varhainen toisinajattelija, joka kulki kitaransa kanssa pienissä juhlissa ja ystäväpiirissä kunnes saavutti viimeistään 1960-luvulla samanlaista mainetta kuin (aivan toista laulutyyliä edustava) häntä paljon tunnetumpi bardi, laulava runoilija ja näyttelijä Vladimir Vysotski (1938-1980).
Tänä keväänä tuli kuluneeksi 100-vuotta Bulat Okudzhavan syntymästä. Hänen vanhempansa olivat kommunistisen puolueen aktiiveja, äiti armenialainen, isä georgialainen, jotka tekivät 1920-luvulla työuraa Moskovassa. Pojasta kasvoi kuitenkin aikuisena pasifisti ja ja lyyristen kantaaottavien runojen ja laulujen tekijä. Vähitellen – ja erityisesti 1980-luvun lopulta lähtien Okudzhavasta on tullut melkein hiljaisen vastarinnan ikoni neuvostosysteemin sisällä, jonka laluja on levitetty ja esitetty monenlaisina tulkintoina eri maissakin.
Paperisotilaan tarina: Bulat Okudzhavan pienoiselämäkerta
Suomessa Bulat Okudzhava tunnetaan yhä huonosti, mutta tamperelainen “alakulttuurin monitoimihiihtäjä” Tomi Leppänen (s.1984) on vastikään julkaissut hänestä laulujen ja runojen tarinoihin keskittyneen pienoiselämäkerran “Paperisotilaan tarina “ (Tampere 2024). Leppänen, taiteilinimeltään “Kalevi Suopursu” on itse esittänyt Okudzhavan lauluja venäjäksi jo 15 vuoden ajan. Kielitaito on peräisin Leningradissa syntyneen äidin suvun puolelta ja ääntäminen täysin virheetöntä, sykähdyttävästi Okudzhavan omaa esitystyyliä ja kitararytmitystä kunnioittava ja muistuttava.
Tomi Leppänen esiintyi Joensuussa, pääkirjaston Muikku-salissa 21.9. esittäen kymmenkunta laulua, välillä tarinoiden ja kertoen vaiheita ihailemansa Bulat Okudzhavan värikkäästä elämästä ja matkasta kommunalka-asunnoista ja Moskovan Arbat-kadulta suuremmillekin estradeille ja lopulta “virallisesti” Melodia-yhtiön levytysstudioon. Muusikkona, toimittajana ja kääntäjänä työtä tehnyt Leppänen ei todellakaan ole turhaan Suomen parhaan Okudzhava-tulkitsijan maineessa. Hän sai jokaisen laulun jälkeen raikuvat aplodit myös Joensuussa, Muikku-salin suomalais-venäläiseltä yleisöltä! Itse jäin ihmettelemään Leppäsen täydellistä venäjää – ja upean yleisönsä huomioivan tarinankertojan lahjoja…
Bulat Okudzhava tulee iholle ja jättää muistijäljen sieluun ja sydämeen
Kuulin ensi kertaa Bulat Odudzhavaa kasettinauhalta Leningradin yössä, olisiko ollut keväällä 1977. Se tapahtui Vasilinsaaren kommunalka-asunnon pikkuriikkisessä nurkkahuoneessa…, Gavanin kaljakapakkaillan päätteeksi. Muistan hyvin laulut Arbatista, Mozartista ja Sinisestä ilmapallosta, jotka vaikuttivat ensi kuulemalta vähän vaisuilta. En osannut vielä arvostaa niiden lyyrisyyttä, saati vaivihkaista yhteiskuntakritiikkiä. Onneksi sentään hankin sittemmin monta Okudzhava-levyä, vinyylejä tietenkin, joita nyt kuuntelemme hartaasti venäjää ymmärtävän vaimonikin kanssa useamman kerran vuodessa.
Arbat-katu oli tuttu jo 1970-luvun alun Moskovasta, jossa vietin vuoden ns. valmistavassa tiedekunnassa kieltä opiskellen. Katu on muistaakseni vajaan kilometrin mittainen ja tuolloin siinä oli vielä muisto oikeasta vanhasta kirjailijoiden ja boheemitaiteilijoiden Arbatista – kunnes se modernisoitiin ja tuhottiin mafiamaisilla ravintolakomplekseilla ja modernilla arkkitehtuurilla Neuvostoliiton hajottua. Bulat Okudzhava näki ja koki tuonkin tuhon kotikadullaan ja kärsi siitä kovasti, vaikka sai jo matkustella vapaasti ulkomailla. Hänen suosionsa esimerkiksi Pariisin venäläisemigranttien keskuudessa oli ollut vankkumaton jo 1970-luvulta…
Kuten Tomi Leppänen kirjoittaa Okudzhava-elämäkerrassa:
“Okudzhavassa kiehtoo hänen monietnisyytensä, yleishumaanit arvot ja epävirallinen runous, joka ajasta ja paikasta riippumatta versoo sanoittamaan ihmisen syvimpiä tuntoja… Okudzhava on suuri runoilija, sillä hän laulaa hiljaa. Okudzhava on myös suuri pasifistinen runoilija, koska hän antaa lelusotilaille anteeksi – he ovat vain suurten poliittisten aaltojen pelinappuloita”
Sekä Vysotski että Okudzhava ovat tänäkin päivänä äärimmäisen ajankohtaisia runoilijoita ja toisinajattelijoita. Vladimir Vysotskille Bulat Okudzhava oli “henkinen isä”. Jotakin samaa runoilijoiden teksteistä löytyykin, vaikka bardi-tyyli olisikin aivan erilainen: Vysotski kähisee ja huutaa suoraan, Okudzhava kuiskaa ja on lyyrisesti moniselitteisempi. Kuunnelkaapa vain: Paperisotilas, Keskiyön trolleybussi, Näkemiin pojat, Rukous.
Susirajan Öisinajattelija