Olin alkukesästä Sodankylän elokuvajuhlilla. Siellä olen usein, töissä tai nauttimassa maailman parhaista elokuvista, ohjaajista ja Peter von Baghin mainioista keskusteluista elokuvantekijöiden kanssa. Tänä kesänä tehtävänä oli – vuosia odoteltu – Gleb Panfilov & Inna Tshurikova -vierailu, joka peruuntui viime metreillä. Pettymys oli (meikäläisen piti olla tulkki ja pariskunnan isäntä) suuri ja tiedän kuinka se koski myös Petteriä, joka oli tehnyt kaikkensa, jotta nämä venäläisvieraat, elokuvan keskeiset veteraanit Venäjältä, olisi saatu Sodankylään.
Itkin Panfilov-peruutusta…ja ryyppäsin murheeseeni…, mutta onneksi oli muutakin ohjelmaa huipputasolla.
Opin paljon elokuvakerholiikkeen historiasta, ranskalaisesta elovakasvatuksesta. Ohessa muutama miete.
Elokuvakerholiike
Elokuvakerhot olivat 1970-80 luvun Suomessa vilkasta kansalaistoimintaa. Laatuelokuvia esittäviä kerhoja nousi kuin sieniä sateella – eikä vain isommissa kaupungeissa, vaan aina Lappia ja itäistä Suomea myöten. Myös elokuvatapahtumat ja seminaarit olivat suosittuja. Elokuvakerhojen liitto , ETTK, SEKL ja elokuva-arkisto SEA olivat aktiivisia toimijoita ja kerhojen innoittajia. Myös kouluihin vaadittiin taide- ja elokuvakasvatusta ja ensimmäiset akateemiset väitöskirjatkin elokuvasta valmistuivat jo 1980-luvulla. Peter von Bagh oli tuolloin vielä kiistanalainen hahmo, jonka tietämys sai kunniaa vasta paljon myöhemmin, siis virallisesti kun mies itsekin väitteli tohtoriksi 2000-luvulla ja elokuvakirjansa niitivät mainetta. Ilman niitä elokuvasivistys tässä maassa olisi vielä alkutekijöissä.
Elokuvakerhot ovat myös kansalaistoimintaa
Nyt tilanne on paljon huonompi. Vain kaupallisesti kannattava Hollywood-tuotanto leviää digimuodossa ja jyrää alleen laatuelokuvan. Vain suuret teatterikompleksit menestyvät, vaikka levittäminen on helppoa eikä vaadi enää edes raskaiden filmikelojen liikuttelua ja pakkaamista. Mutta kuinka on käynyt elokuvataiteen? Elokuva on muuttunut tai palautunut yhä enemmän kulutustavaraksi ja pääosin pelkäksi viihteeksi, jolla ei ole taiteen kanssa tekemistä. Arkiston organisoimia kerhoja pyörii toki vielä – tietääkseni ainakin Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa – mutta varsinaista kerhotoiminnan kasvua, saati aitoa elokuvakasvatusta ei ole esimerkiksi kouluihin saatu vieläkään!
Elokuvakerhot ovat myös kansalaistoimintaa, jonka organisoiminen on uusien haasteiden edessä. Sain idean tämän artikkelin laatimiseen elokuvakasvattaja ja esseisti Alain Bergalan luennolta Sodankylässä 11.6. – jonka Bergalan suomentaja Kaisa Kukkola loistavasti tulkkasi.
Kun olen pitänyt jonkun elokuvakerhon Sörkän vankilassa, Kannuksen vanhustentalolla ja esim huostaanotettujen nuorten parissa Helsingin Aurorassa, tulee mieleen, miksi tätä toimintaa ei voisi laajentaa (?(). Paikkoja ja yleisöjä löytyy! Asukas- ja kansalaistaloja esim on ympäri Suomea ja ne kokoavat siipiensä suojiin monenkirjavaa väkeä: yhdistyksiä, harrastuskerhoja, keskusteluryhmiä, seminaareja, kulttuurista kiinnostuneita ja muuten vain yksinäisiä seuraa ja toimintaa kaipaavia kanslaisia. Taloilla toimii usein vapaaehtoisia aktiiveja tai pienellä palkalla työllistettyjä ammattilaisia, jotka osaavat monenlaista. Myös tietokoneita ja tekniikkaa on useimmiten käytössä. Tavallisilla asukasyhdistyksilläkin on monin paikoin tiloja ja tekniikkaa hallussaan.
Tällaiset asukastalojen ja -yhdistysten tilat voisivat hyvin toimia myös uudenlaisen elokuvakerholiikkeen syntysijoina – semminkin kun ikääntyvässä väestössä on paljon 60- ja 70-lukulaisia filmihulluja. Ehkäpä jotkut heistä innostuisivat paikallisella tasolla organisoimaan toimintaa? Itä-Suomen eläkeläisillä on muutamilla paikkakunnilla omia ”Hopeatähti” -elokuvakerhojaan. Tiedän myös, että varsin monissa vanhusten palvelutaloissa juuri laatuelokuva ja esimerkiksi kotimaiset filmit kiinnostavat.
Mutta tietenkin elokuvataiteen ja kerholiikkeen tulevaisuus on nuorissa. Myös opiskelijat ja tutkijat eri yliopistoissa ovat järjestäneet jonkin verran elokuvallista kerhotoimintaa ja seminaareja. Esimerkiksi Joensuussa on jo pian 10 vuoden ajan esitetty Kino Lokakuun puitteissa uudemman venäläisen elokuvan sarjoja ja syys- ja kevätkaudella valikoiden venäläisiä laatuelokuvia yliopiston kampuksella. Nämä aloitteet vaatisivat kehittelyä ja säännöllisempää organisaatiotakin – ei sentään mitään ”valtiollista” työryhmää tyrmäämään hyviä toiminnallisa ituja!
Elokuvakasvatuksen paikka on koulu
Audiovisuuaalinen ”kulttuuri” on tätä nykyä ylilyöntiasemassa, erityisesti populaariviihteessä. Videoklippejä, mainoksia ja popmusiikin ”kuvitusta” pidetään lähimain ”elokuvana”. Myös täydellinen roska, ylikansalliset formaattisarjat, surkea porno ja itsetarkoituksellinen kauhu nostetaan usein taiteeksi, jota analysoidaan sivukaupalla.
Kaikki liikkuva kuva ei ole kuitenkaan elokuvaa. Ja toisaalta: laadulla ja sanomalla on sijansa elokuvan sisälläkin. Kaikkea ei kannata eikä ehdi katsoa – ei edes roskaa sillä varjolla, että siitäkin jotakin oppisi. Aidon elokuvan voi oppia erottamaan roskasta ja elokuvakasvatusta voi myös opettaa. Ranska on siitä hyvä esimerkki, koska siellä on jo kymmenkunta vuotta sisällytetty elokuva kouluopetukseen. Hyvällä menestyksellä. Ei ole sattuma, että juuri Ranskassa osataan arvostaa omaa elokuvataidetta ja torjua, ainakin välistä, täyskaupallinen Hollywood-roska.
Sodankylän elokuvajuhlat avattiin tänä vuonna 11.6. ajankohtaisella seminaarilla ”Luovuus elokuvapedagogiikassa. Kuinka oppia näkemään ja tekemään elokuvaa.”
Ranskalainen elokuvakasvattaja Alain Bergala saapui jo toistamiseen Sodankylään, puhumaan elokuvakasvatuksesta ja filmin käytöstä taidekasvatuksessa. Bergalan mukaan koulu on se ensisijainen paikka, missä elokuvakasvatusta voidaan antaa kattavasti – koulu on se paikka, missä elokuvakasvatus ja -opetus voivat kuulua monen aineen yhteyteen. Sen jälkeen seuraavat filmihullujen ikiomat elokuvakerhot ja laajempi tietoisuus laatuelokuvasta. Hänen mielestään on väärin, että elokuva on yhä vielä kouluissa triviaali ”lisuke”, jolla kuvitetaan vaikkapa historianopetusta. Elokuva on taidetta ja sillä tulisi olla aivan itsenäinen paikkansa taidekasvatuksessa. Tästä Bergala on puhunut vuosikymmeniä – ja kirjoittanut lukuisia artikkeleita aiheesta, osallistunut seminaareihin ja ennen kaikkea Ranskan koulujen elokuvakasvatuksen suunnitteluun. Suomessa lähinnä Peter von Bagh ja Aki Kaurismäki ovat esittäneet huolensä laatuelokuvan puolesta, siitä miten elokuvataide hukkuu populaariviihteen aaltoihin – sinne missä ei enää eroteta laatua roskaviihteestä eikä elokuvakasvatusta ole.
Alain Bergalan mielestä elokuvakasvatuksen pitää alkaa jo varhaisvaiheessa. Opettajien ja kasvattajien olisi opastettava lapsia ja nuoria kohtaamaan laadukkaita elokuvia jo kolulujen alaluokilla, ja luotava sillä tavalla pohja intomieliselle, luovalle ja kokemukselliselle suhteelle elokuvaan. Kysymyksessä on kasvatustyö, jonka tulee sisältyä moneen oppiaineeseen kouluissa. On käsittämätön vääryys, että elokuva alistetaan kaupallisuuden ja viihteen alttarille sen sijaan , että se nähtäisiin taiteena ja myös kasvatusprojektina.
Sodankylän seminaari pohjautui Alain Bergalan viime vuonna suomennettuun ja Nuorisotutkimusverkoston julkaisemaan teokseen Kokemuksia elokuvakasvatuksesta. (suom. Kaisa Kukkola ja Sampsa Laurinen). Suomentaja Kaisa Kukkola oli nytkin Bergalan loistava tulkki, jonka ansiosta seminaarin sanoma suomentui sujuvasti jokaiselle kuulijalle. Bergala tunnetaan legendaarisen Cahiers du Cinéma-lehden pitkäaikaisena kriitikkona. Hän on aiemmin kirjoittanut Abbas Kiarostamista, Jean-Luc Godardista, Wim Wendersistä, Robert Bressonista, Luis Buñuelista ja elokuvan estetiikasta. Hän on luennoinut aiheesta ympäri maailmaa ja myös koonnut useita elokuva-aiheisia näyttelyitä, viimeisimpänä Eurooppaa edelleen kiertävän kokonaisuuden Pasolini – Roma.
”Koulu on kenties paras ja ainoa taho, joka voi tarjota vastalääkettä siihen epidemian tavoin levinneeseen dementiaan, johon kaupallisen elokuvan kulutustottumukset meitä tuudittavat” (Alain Bergala)
(osa artikkelia ilmestynyt kahdessa osassa: TA 8.8. ja 15.8.=)
Öisinajattelija