…laulun arvoinen…” , nimenomaan siksi että jokainen meistä on erityinen ihmiskunnan jäsen. Silti lauluja tai runoja aivan tavallisista ihmisistä ei ole liikaa – ei myöskään Tavallisen Ihmisen tarinoita.

Tavallisen Ihmisen kuolemakin jää nopeasti varjoon ja unohduksiin ellei hänellä ole meriittejä politiikassa, tieteessä, taiteessa elinkeino- tai kulttuurielämässä. Silti läheiset muistavat, ikävöivät, tarinoivat vainajan elämänvaiheista yhtä ja toista. Kuollut elää vähintään niin kauan kuin hänet muistetaan!

Hyvällä syyllä voi kysyä, mikä on se kriteeri, jonka varjolla muistokirjoituksia kirjoitetaan, kuolemasta uutisoidaan…tai yleensä edes julkaistaan tai tarjotaan jotakin julkaistavaksi.

 

Kun joensuulainen Arto Järvinen kuoli, aika yllättäen tammikuussa 2020, päätimme hänen veljensä Askon, ja Arton hyvin tunteneen Tapani Telkin kanssa laatia muistokirjoituksen. Yllykkeenä oli se, että vainaja oli mielestämme hyvin tunnettu persoona, ainakin muutamassa kaupunginosassa ja katutasolla – tarinankertoja ja huumorimies vailla vertaa.

 

Hautajaiset

Omaiset järjestivät Artolle ortodoksiset hautajaiset, minulle kolmannet siinä uskontokunnassa… ja olin jo unohtanut käyttäytymissäännöt. Pappi ja seremoniamestarit Joensuun hautausmaan tsasounassa olivat kuitenkin prosessin tasalla, selostivat aluksi mitä tulee tapahtumaan ja kömmähdyksiä ei sattunut. Suitsukkeet tuoksuivat miellyttävästi, tuohus kirkkoon kuulumattomankin käsissä herkisti ja Arton avoin arkku silmien edessä pisti miettimään elämän lyhyyttä, kuoleman lopullisuutta.

Tunsin Arton neljännesvuosisadan ajan. Kuuntelin hänen huikeita tarinoitaan monissa yhteyksissä – mutta pyynnöistäni huolimatta hän ei koskaan suostunut julkisuuteeen, lähtemään kilpailemaan tarinaniskennästä. Hänelle tarina, juttu, huumori ja vitsi kuuluivat sisäpiiriin. Arto oli maailmantapahtumiin perehtynyt, tilannekomiikan ja sanaleikkien ammattilainen; hän osasi ottaa yleisönsä ja tosi harvoin loukkasi ketään…Hänen ympärillään oli melkein aina uskollinen kuulijapiiri, oli sitten kysymys Mäntylän baarista, metsikön kivistä, puistonpenkistä, toriparlamentista tai venepoukamasta. Hän, tavallinen kuolevainen ansaitsi oheisen muistokirjoituksen…

 

MUISTOKIRJOITUS Arto Jouko Kalervo Järvinen (1952 – 2020) / Karjalainen 13.2.2020

Arto Järvinen kuoli sairauskohtaukseen kotonaan JoensuunNiinivaaralla, paria päivää vaille 68-vuotiaana. Hän syntyi ja eli lähes koko elämänsä Joensuun Vehkalahdessa, perinteisessä Repolan/Penttilän sahan työläistalossa.

Arto kävi kansakoulun jälkeen Joensuun ammattikoulun koneistajalinjan ja teki pitkän työuran Repolan sahan Talotehtaalla ja kaupungin muissa rakennustöissä. Hänellä oli neljä sisarta ja yksi veli. Äiti Helvi oli torpparin tytär ja isä Leo (alunperin Filippov) sahatyöläinen Repolan / Penttilän sahalla. Isän suku tuli Suomeen evakkoina Impilahdelta ja karjalainen lupsakkuus ja sanataituruus ehkä periytyi Artoon sitäkin kautta. Samoin suvun perintönä saatu periaatteellinen työväenluokkaisuus.

Arto Järvinen sai avioiduttuaan lapset, Mikon ja Outin ja perusti appiukkonsa kanssa myös rakennusfirman. Hän teki töitä Joensuun seudulla, Saksassa ja joensuulaisessa Mikko-ravintolassakin. Avioeron ja firman konkurssin jälkeen tulivat kuvaan sitten rahahuolet ja muut henkilökohtaiset ongelmat. Arto oli kuitenkin nuorena urheilullinen seuraihminen, lempinimiltään “Uti” tai “Aku”. Hän harrasti yleisurheilulajeja, jalkapalloa, kaukalopalloa, jääpalloa (Champion, JMP), lentopalloa mm. Prihat – ja Mutalan Riento -seuroissa. Kalastus ja veneily Pyhäselällä olivat Vehkalahden rantatalossa asuneen mieliharrastuksia niin pitkään kuin terveyttä riitti.

Arto oli ehdottomasti Penttilässä, Mäntylässä ja Vehkalahdessa tunnetuimpia joensuulaisia sanaseppoja ja tarinankertojia. Ystäväpiiri oli mitä laajin. Hänestä voi hyvällä syyllä sanoa, että mies oli “vitsi suussa syntynyt”. Pikainen reagointi, sanaleikit ja tilannehuumori oli luontaista ja sai usein yleisön hörähtämään, niin Mäntylän baarissa, “kivillä”, venesatamassa kuin torilla ja Ison Myyn katuparlamentin keskuudessa.

Arto ei luovuttanut terveyden horjuessa, vaan jatkoi liikkumista kaupungilla ensin työnnettävällä rollaattorilla ja viimeiset kuukaudet sähköpelillä ajellen. Mies oli kiitollinen siitä, että terveydenhoito ja -huolto vielä toimivat omalla kohdalla ja hän sai myös ystäviltään tarvittaessa apua, asuessaan viimeisen vuotensa Niinivaaran vuokrayksiössä. Kepeät mullat, Arto!

Öisinajattelija

Asko Järvinen

Pentti Stranius

Tapani Telkki

 

(Kirjoittajat ovat Arto Järvisen veli sekä ystävät)