Koska luen sanomalehtiä usein jälkikäteen, saatan törmätä myöhäsyntyisesti ns. kuumiin tai muuten tärkeisiin aiheisiin, joiden ”aika meni jo”. Kielipeli on kuitenkin niitä ikuisaiheita suomalaisessa (koulu- maahanmuutto- ja varuskunta? ) politiikassa, joiden aika on aina ja erityisesti nyt – puolustuisministeri Stefan Wallinin sotaisan kielipeliohjauksen ansiosta…
”Pieni maa tarvitsee monipuolista kieliosaamista…”,
…kirjoittaa Sofia Suvanto HS:n mielipideosastolla 28.3. Hän jatkaa: ”Viiden prosentin vähemmistön vuoksi loput 95 prosenttia velvoitetaan opiskelemaan kieltä, joka on suurimmalle osalle hyödytön”.
Selvyyden vuoksi totean aluksi: mikään kieli tai kieliopinto ei ole hyödytön. On mahtavaa osata suomen lisäksi vähintäänkin yhtä tai muutamaa kieltä edes välttävästi. Tulevaisuuden ”työmarkkinoilla” (siellä globaaleilla orjamarkkinoilla siis?) se lienee jopa välttämätömyys.
Silti Sofia Suvanto on monessa mielessä ihan oikeassa. Suomessa ei enää osata vieraita kieliä. Suomessa osataan vain kieltä, jota nimittäisin termillä ”jamaican inglish”. Minäkin osaan sitä, jotenkuten. Toki jotkut harvat Cambridgen tai USA-yliopistoiden kasvatit haastavat akateemista tai amerikkalaista englantia. Sitten ovat nuo formula- ja viihdemaailman pellet, jotka luulevat osaavansa kieliä kun puhuvat reteesti katutason englantia… .
Mutta se, että Suomessa oikeasti osattaisiin useampia vieraita kieliä, on pelkkä myytti. Ruotsia pakotetaan lukemaan tänä päivänäkin osaksi siksi, että (näin luulen?) kohtalaisen kielitaitoinen marsalkkamme C.G.E. Mannerheim puhui äidinkielenään ruotsia. Tätä yksisilmäistä kielipolitiikkaa myös Sofia Suvanto kritisoi. Tuloksena on opiskeleva koulunuoriso, jonka
a) on pakko opiskella ruotsia, jota suuri osa nuorista inhoaa eikä halua puhua eikä osaakaan käytännössä
b) jonka ainoaksi vieraaksi kieleksi valikoituu ruotsi-inhon vastapainoksi rock-musiikin, elokuvamaailman ja markkinameiningin tiimellyksessä – ”jamaican inglish”.
Sofia Suvannon eräs peruste ruotsin kritiikkiin, kielipeleihin on hyvä: ” Monet ruotsalaiset, joiden kanssa olen keskustellut kielipolitiikasta, ihmettelevät, miksi Suomessa on yhä pakollista opiskella ruotsia”. Voin sanoa täsmälleen samaa venäläisistä ystävistäni, jotka ihmettelevät pakkoruotsia ja erityisesti sitä, kuinka vaikeaa on löytää sujuvaa venäjää puhuva keskustelukumppani Suomesta.
Mutta annetaan Sofia Suvannon jatkaa – hän esittää varteenotettavan mietteen: ” Suomen kielipolitiikan kritisoiminen tulee osata erottaa suomenruotsalaisten kritisoimisesta”. Todellakin! Ei pakkoruotsin arvostelija ole mikään nationalisti! Minulla ei ole mitään suomenruotsalaisia vastaan. Olen silmät ymmyrkäisinä ajellut joskus länsirannikon pikkuteitä Raahesta Turkuun ja ihaillut sitä omintakeista ruotsalaiskulttuuria, esimerkiksi asumisarkkitehtuuria, muumitaloja, pihoja ja kylärakenteita, mitä niistä monista rannikon ihastuttavista pikkukaupungeista löytyy, joissa suuri prosentti asukkaista puhuu ruotsia. Olen tehnyt poikani kanssa ikimuistoisen pyöräretken Ahvenanmaan ympäri ja nauttinut uskomattomasta luonnosta ja nähtävyyksistä, rauhasta ja hyvästä palvelusta – siitä, että saan ja osaankin puhua vähän ruotsia. Oppikoulupohjalta.
Naapurin kieli -malli kunniaan.
Olen kirjoittanut muistaakseni tästä ennenkin, mutta toisto on propagandan isoäiti:
Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arto Mustajoki esitti joskus 10 vuotta sitten ns. naapurin kieli -mallia suomalaisten koulujen kielivalintoihin. Kannatin sitä jo silloin ja sittemmin eri keskustelulistoilla, myös toimittamassani kirjassa OPPIA RAJALLA, 2007, varauksetta.
Suomi on pieni kielialue ja täällä on hyvä osata isompien – ja joidenkin pienempienkin – maiden murteita. Mustajoen mallissa perusidea on se, että suomalaiskouluissa valittaisiin ns. maailmankielten ja ns. naapurikielten väliltä vähintäänkin pari kieltä, joita opiskeltaisiin pakollisina suomalaiskouluissa. Maailmankielet ovat esimerkiksi englanti, espanja, kiina, venäjä, ranska jne. Naapurien kielet taas löytyvät naapurimaista: venäjä, ruotsi, norja, viro, puola, saksa.
Malli on hyvä ja globaali versio siitä, miten kansat ja kansakunnat yleensä ovat keskenään tekemisissä. Skandinavia on länsinaapurissa ja siellä puhuttuja ”lännen kieliä” (ruotsi, norja, tanska…) on todella hyvä osata. Idässä naapurina on Venäjä ja etelämmässä lähellä meitä Puola, Saksa ja Viro. Ne ovat tärkeitä kielialueita niin kaupankäynnin kuin kulttuurin rajapinnoilla.
PS. Pohjois-Karjalassa on jo vuosia yritetty nostaa venäjää ruotsin rinnalle koulujen ”puolipakollisena” ja vaihtoehtoisena opetuskielenä. Nimenomaan Tohmajärvi ja sen kouluviranomaiset plus valtuutetut ovat olleet tässä kielipelissä aloitteellisia, mutta toistaiseksi etelän sivistynyt eliitti näyttää tietävän meitä itäsuomalaisia paremmin mitä kieliä täällä pitäisi osata (?).
Öisinajattelija