Käväisin Porissa. Porilaiset Venäjä-seuralaiset järjestivät hienon kulttuuritapahtuman nimeltä KinoVerh (25-27.8.). Asialla mm. Satakunnan Työn päätoimittaja Aimo Ruusunen ja muut Venäjä-seuran puuhamiehet Jukka Kim & Aulis Kaarnio. Kiitokset heille, mukavasta seurasta. Ja varsinkin hyvin organisoidusta tapahtumasta! Elokuvia katseltiin ja niistä keskusteltiin – kuten myös venäläisen elokuvan historiasta ja merkityksestä. Uudempaakin leffaa oli tarjolla…
Hämmästyksekseni huomasin etten ollut käynyt Porin kaupungissa sitten vuoden 1965, jolloin siellä konsertoi muuan maineikas brittibändi – työläisnuorison vastine Beatles-nimiselle orkesterille. Niin, piti käydä tietysti Yyterin hiekatkin katsastamassa. Nostalgisesti. Kalajoen hiekkoihin verrattuna ne kyllä kalpenevat mittasuhteiltaan, mutta ovat mukavan muhkuraiset ja kukkuloita piisaa kuin tissikkäässä rantamaisemassa… Se seksistä.
Porin kaupunginkuvan komistus on jokivarsi ja jazz-maasto – Kirjurinluoto, jonne nyt – pienen kävelyretken tunnelmissa – tekisi kyllä mieli piipahtaa myöhemminkin. Kenties joskus tulevana kesänä? – vaikka en suuri jazz-fani olekaan. Enemmän blues-, rock- ja reggaemies.
Palataan elokuvaan. Venäläistä elokuvaa ei edelleenkään näe Suomessa juuri missään. Ei ainakaan elokuva-arkistosarjan (=KAVA) ulkopuolella. No, toki on Kino Lokakuu, jälleen tulossa, mutta Lokakuu-elokuvia esitetään kovin rajoitetusti ja vain muutamissa kaupungeissa.
En millään voi ymmärtää ettei maineikas itänaapurin LAATUelokuva ole valloittanut kuin harvojen elokuvakerholaisten sydämet? Missä syy? Ainakin yksi syy on tarjonnan vähäisyydessä ja siinä järkyttävässä kaupallisuudessa, millä PELKKÄÄ HOLLYWOOD-leffaa markkinoidaan niin televisiossa kuin teatterilevityksessä. Myös kunnon elokuvakasvatus edelleen puuttuu kouluista ja oppilaitoksista, vaikka visuaalinen kulttuuri on valloittanuyt kaikki areenat. Tarvittaisiin varmaan sata tai tuhat peter von baghia tai aki kaurismäkeä, jotta tilanne korjaantuisi edes vähän!
Uskon, että pienellä(kin) panostuksella saadaan …tai saataisiin aikaan suunnanmuutos. Eivät kaikki suomalaiset elokuvaharrastajat, edes nuoret, ole ollenkaan typerien action-filmien ystäviä. Heidät on vain totutettu näkemään / katsomaan / kokemaan elokuvissa toimintaa, vilskettä, hurttia huumoria tai seksiä. Välistä tuntuu, että teatterien elokuvatarjonta on tarkoitettu pelkästään murrosikäisille (?). Ja silti löytyy väkeä, joka on sivussa elokuvakulttuurista juuri siitä syystä ettei kunnon vakavia, sanoisinko ”korkeakulttuurisia” leffoja näe paljon missään! Tai niitä katsoa tihrustellaan kotona tietokoneruudusta tai television marginaalikanavilta.
Kunnon LAATUelokuva kuuluu teatteriin! Laajakankaalle. Se on elämys, joka tulee nauttia hyvässä seurassa, teatterin hiljaisuudesassa kunnon kuva- ja äänimaisemana – mieluusti ilman popcorniakin!
Joensuun virallinen Öisinajattelija