Pohjois-Karjala ja erityisesti Joensuu on lopultakin ryhtynyt sanoista tekoihin paikallisen rasismin kitkemiseksi. Pari vuotta sitten perustettiin JoMoni ry, Joensuun Monikultturinen yhdistys,
jonka puuhamies Alain Minguet on ollut huikean aktiivi kaikissa ulkomaalaisia koskettavissa kysymyksissä. Yhdistys on saanut aikaan harrastustoimintaa, liikuntaa, konsertteja, teatteria, keskustelutilaisuuksia ja vaikka mitä.

http://jomoni.wordpress.com/

Ja tärkeintä: Alain Minguetin johdolla ulkomaalaiset itse ovat aktivoituneet osoittamaan joensuulaisille: ME OLEMME OLEMASSA!

Joensuussa 17 vuotta asuneena voin vakuuttaa, että esimerkiksi kaupungin ”virallinen” media ja erityisesti lehdistö Karjalaisen ja Heili-lehden johdolla on aivan selkeästi tuominnut kaikki rasistiset rikokset ja skiniporukan säälittävät tempaukset susirajalla. Journalistit ovat valinneet puolensa, mikä ei ollut itsestäänselvyys vielä 15 vuotta sitten.

Meille saa tulla

www.meillesaatulla.net

Meille saa tulla on uusi kampanja, jolla ulkomaalaiset tuodaan näkyviksi.

Tänään 18.11. olin mukana kampanjan hienossa yleisötilaisuudessa elokuvateatteri Tapiossa. (Tähän väliin mainos: juuri TAPIO ja kulttuurikapakka JOKELA ovat niitä mestoja Joensuussa, joissa ulkomaalainenkin viihtyy. Myös Joensuun kaupunginkirjasto, teatteri ja Ahjo ovat tehneet tilansa mukaviksi kaikille ulkomaalaisillekin…)

Erityisesti Öisinajattelijaa ilahduttaa ulkomaalaisten oma aktiivisuus.

Esimerkiksi Tapiossa tänään pidetyn tilaisuuden järjestäjät olivat pääsääntöisesti ulkomaalaisia Muuten, vierastan termiä MAAHANMUUTTAJA – kuten JoMonin aktivisti Olga Davydova myös…. Kuinka kauan sitä maahanmuuttajan stigmaa pitää kantaa, että olisi ansainnut vaikka ”joensuulainen” -tittelin?

Mutta vielä korostan. Kun aloite lähtee sieltä, ULKOMAALAISTEN OMISTA PPIIREISTÄ!, missä ongelma koetaan kipeimmäksi, se myös tulee useimmiten näkyväksi ja, ainakin periaatteessa, hoidetuksi!

Kuuntelin tänään turkkilaisen, jo pitkään Suomessa asuneen kurdi-maahanmuuttajan tarinan, vastikään Paiholan vastaanottokeskukseen (Kontiolahti) muuttaneen kongolaisen naisen kertomuksen ja myös aitoa karjalan murretta puhuneen somalin sopeutumis-optimistisen henkilöhistorian.

Periaatteessa kaikki henkilöhistoriat olivat äärimmäisen positiivisia, vaikka jokainen Pohjois-Karjalaan muuttanut, turvapaikan saanut oli jonkun asteen rasismiakin kohdannut. Se ei ollut heitä lannistanut. Kun sujuvaa suomea käyttävä kurdi tai somali erittelee henkilöhistoriaansa, yleisö yleensä mykistyy. Väärän väriseltä ei odoteta kielitaitoa. Minulle oli hämmästys huomata juuri se, kuinka hyvin kurdinainen tai somali oli ottanut omakseen paitsi suomen kielen myös sen perifeerisen karjalan murteen, paikallisvärin.

Tervetuloa Suomeen ja Pohjois-Karjalaan, Celestine, Mahad & co!

Joensuun virallinen Öisinajattelija