On monta tapaa tukea kulttuuria. Esitän tässä yhden, ns. kierän koivun kautta tapahtuvan tukemistavan: kulttuurilehdet.

Kun kulttuurilehti saa tukea, se pystyy informoimaan kulttuurielämän eri puolista yhä paremmin, laadukkaammin, yhä laajemmalle joukolle. Myös kritisoimaan eri ilmiöitä. Lukijajoukon laajuus ei voi olla kriteeri lehtituelle (vrt. oopperan tuki / per kävijä), vaan kriteeri on se, että lehti voi edustaa marginaalia, jolla on suuri merkitys tämän ”kansakunnan” kultttuuriharrastusten värikirjon kehittämisessä, myös kulttuuripalvelujen maksamisessa.

Ajatuskulkuni voi olla virtuaali- ja nettiyhteiskunnassa vanhakantainen, mutta viimeksi tänään loikoillessani Joensuun Vehkalammen uimarannalla, lueskelin ihan oikeaa paperista lehteä eikä taskussa ollut edes kännykkää… Sain lehdestä hyviä vinkkejä tämän kesän kulttuuritapahtumista.

Olen jäävi, myönnän. Olen kirjoittanut kaikkiin kohta mainitsemiini lehtiin artikkeleita, olen jopa päätoimittanut Elämäntarina-lehteä 2010 hetken aikaa… Korostan kuitenkin, että minulla ei ole minkään valtakunnan omistussuhteita mihinkään julkaisuun. Niin, en omista muutenkaan yhtäkään osaketta missään firmassa, en edes asuntoa. (Kallein yksityisomistukseni on tämä tietokone, jolla nyt kirjoitan – ja olen ylpeä siitä. Ei, en siis ole ylpeä välillä kaatuvasta tietokoneesta, vaan siitä, että minulla ei ole mainittavaa omaisuutta ja olen siinä mielessä riippumaton…).

Esitän silti ja ehkäpä siksi härskisti lisätukea kulttuurilehdille, esimerkiksi seuraaville (aakkosjärjestys):

Elämäntarina
Filmihullu
Kaltio
Kulttuurivihkot

Niiden painosmäärät eivät ole suuren suuret, mutta jokaisella lehdellä on intohimoisen innokas tekijä- ja lukijajoukko. Tekijät, suurelta osin freelancerit, elävät nälkärajalla. Esimerkiksi Elämäntarina ei maksa minkäänlaisia kirjoituspalkkioita. Sillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen. Edes päätoimittaja ei nosta palkkaa. Silti juttuja virtaa…

Lukijat, suurelta osin kulttuurin suurkuluttajat muutenkin, käyvät lehtien lukemisen ohella jatkuvasti eri kulttuuritilaisuuksissa. Kulttuurilehdistä he saavat osviittaa, infoa ja arvioita niistä mahdollisista kulttuurituotteista, joita ovat aikeissa ”kuluttaa”. He ovat paitsi lukijoita, useimmiten myös maksavia asiakkaita… Tätä ei moni kulttuurivaikuttaja tule ajatelleeksi…
Ja minkähän takia minä tästä kaupallisesta puolesta jauhan: kulttuuri on itsestäänselvä arvo ja sillä hyvä.

Kulttuurivihkot, jota olen lueskellut aika ajoin jo kohta 40 vuotta, on julkaissut monta komeata teemanumeroa Elias Krohnin päätoimittajakaudella. Lehti keskittyy uusimmassa numerossaan (KV 3 / 2011) kahteen hyvin toisiinsa nivoutuvaan teemaan: hitaaseen elämäntyyliin eli ”leppoistamiseen” ja ihmisyksilöiden erikoisempaan seksielämään – ”vaihtoehtoiseen seksiin”.

Kannattaa katsastaa uusi numero. Vaikkapa vain siksi, että kun elelee hitaammin, on enemmän aikaa haaveilla, tutustua itseen ja siihen kumppaniinkin. Voi nauttia kaikesta siitä minkä kiireessä ohittaa: toisen läheisen ihmisen, kesäisen luonnon, saunavihdan tuoksun, omat syvemmät tuntemukset ja aistien koko kirjon.

Joensuun virallinen Öisinajattelija