Historioitsija Eric Hobsbawn saattoi sittenkin olla väärässä (?). Hän nimitti 1900-luvun kansanmurhia, fasismin, stalinismin ja maailmansotien historiaa ”äärimmäisyyksien ajaksi”. Nyt 2000-luvun alussa tuntuu, että olemme vasta tulossa niihin äärimmäisyyksiin, joiden seurauksena koko maapallo ja sen ekosysteemi on vaarassa tuhoutua niin kerskalulutuksen, energiavarojen ehtymisen, ydinvoima(la)onnettomuuksien, nationalismin, rasismin ja terrorin – kuin ”terrorismin vastaisen sodan” ja paikallissodista suuriksi globaaleiksi konflikteiksi kasvavien taistelutantereiden vuoksi.
Rauhan puolesta.
2000-luvulla ei ole muodikasta esiintyä rauhanomaisten ratkaisujen puolesta eikä vaatia esimerkiksi rauhankasvatusta oppilaitoksiin. Mihinköhän rauhankasvatus muuten kouluista hävisi? Muistelen, että se oli yleinen puheenaihe vielä 1980-luvulla.
Luin uutta Rauhan puolesta -lehteä (2 / 2011), jota julkaisee Suomen Rauhanpuolustajat ja päätoimittaa Teemu Matinpuro. Järjestö, jonka puheenjohtaja on tätä nykyä Aleksanteri-instituutissa vaikuttava tohtori Markku Kangaspuro, on kokenut melkoisen evoluution sitten kaksinapaisen maailman ja Neuvostoliiton romahduksen. Se asennoituu täysin puolueettomasti sekä Kiinan, USAn ja Venäjän – että muidenkin (super) valtojen aseiden kalisteluun, sotiin, konflikteihin ja erilaisiin interventioihin. Toisaalta, myös piilossa olevat konfliktit, rasismi ja etninen sorto tuodaan esiin entistä selkeämmin ja tasapuolisemmin.
Rasismi teemana Varparannan rauhanakatemiassa
Uusi Rauhan puolesta -lehti sisältää monta mielenkiintoista juttua. Esimerkiksi Jouko Jokisalo arvioi tohtori Anne-Mari Souton tutkimusta ”Arkipäivän rasismi kouluissa”. Souto (ent. Keskisalo) aloitti opintonsa Joensuun yliopistossa, dosentti Vesa Puurosen rasismi-projekteissa, ja teki joensuulaiskoulun maahanmuuuttajaluokilla useamman vuoden haastattelu- ja havainnointitutkimusta. Tulokset ovat hälyttäviä: esimerkiksi venäjänkieliset oppilaat saatetaan eristää luokkayhteisöstä lähes totaalisesti. Nuoret eivät useinkaan näe mitään arveluttavaa sellaisten termien kuin ”nekru” ja ”ryssä” käytössä.
Sekä huhtikuussa väitellyt Souto että Puuronen ovat mukana perinteisessä Varparannan rauhanakatemiassa, joka järjestetään Joensuussa 29.-31.7. (ilmoittautumiset kirsti.era@gmail.com -tai puh. 041-4370 890). ”Akatemian” teemana 2011 on ”Kriisit, konfliktit ja rasismi”. Venäläisistä alustajista mainittakoon päätoimittaja Eilina Gusatinsky (Hki) ja tutkija-toimittaja Anatoli Tsygankov (Petroskoi).
Noam Chomsky toistaa perusasiat
Rauhan puolesta -lehti (2 / 2011) on julkaissut myös lyhennetyn suomennoksen amerikkalaisen toisinajattelun gurulta. Noam Chomskyn verkkohaastattelu ”Libya ja arabimaailman kriisi” toistaa perusasiat, jotka on aina hyvä kerratakin. Chomsky on vahvasti sitä mieltä, että USAn II maailmansodan jälkeen kehittelemä ”suuralue”-strategia toimii yhä. Se on sotilaspoliittista ja taloudellista ylivaltaa ja siihen pyrkiviä toimia niin Länsi-Euroopassa kuin entisten siirtomaaisäntien (Englanti, Ranska) hallitsemilla alueilla arabimaissa, Lähi-idässä, Kaukoidässä, osassa Euraasiaa ja koko Afrikkaa.
”Suuralue” tarkoittaa siis Amerikan hegemoniaa suurella osalla maapalloa. Öljyn, kaasun ja muiden luonnonrikkauksien hallinta ei ole ainut tavoite, mutta keskeinen osa maailmanraaka-aineiden haltuunottoa. Saudi-Arabia tai esimerkiksi Bahrai nähdään muussakin strategisessa valossa: juuri Bahrai on amerikkalaislaivaston keskeinen tukikohta ja sitä kautta avain aluekontrolliin.
Chomskyn mukaan yleinen puhe ”demokratiasta” ja ”ihmisoikeuksista” alkaa juuri silloin kun USA on menettämäisillään strategisia sotilaspoliittisia tai raaka-aine-etujaan. Mistään hyväsydämisestä lähimmäisrakkaudesta, ihmisoikeuksien puolustamisesta tai demokraattisten uudistusten tukemisesta on peräti harvoin kysymys. Libyan vielä tutkimattomat öljykentät ja mahdolliset esiintymät ovat Chomskyn mielestä USAn Gaddafin vastaisen sotilastoiminnan tukemisen peruspilari.
Joensuun virallinen Öisinajattelija