Suomen Suurin musiikkielokuvafestivaali ROKUMENTTI käynnistyy ensi keskiviikkona 11.11. Joensuussa. Pari Rokumentin dokumenttielokuvaa esitettiin ennakkoon ilmaisnäytöksinä Lieksassa viikonloppuna 7. ja 8.11. Valitettavasti yleisö ei elokuvia ”löytänyt”. Lauantaina katsojia oli Brahe-salissa 5 kappaletta, sunnuntaina 13….

 

Wacken – The Movie

Wacken on pelkkä uinuva pikkukylä Pohjois-Saksassa, mutta kerran kesässä, elokuussa, sinne kokoontuu lähes satatuhatta metallimusiikin ystävää eri puolilta maailmaa.
WACKEN OPEN AIR on musiikkifanien keskuudessa samanlainen käsite kuin Sodankylän MIDNIGHT SUN FILMFESTIVAL filmihullujen parissa.

Lauantaina 7.11. Lieksassa esitetty Wacken -dokumentti taltioi vuoden 2013 festarin atmosfäärin ja muutamat päävieraat. Nightwishkin oli tuona vuonna paikalla, mutta se ei dokumenttiin päässyt. Liian kevyttä metallia kenties(?). Sen sijaan päälavalla nähtiin muun muassa DEEP PURPLE, MOTÖRHEAD, RAMMSTEIN ja ALICE COOPER. Oli liikuttavaa katsoa 3D-versiona Purplen vanhojen setien esittämä ”Smoke on the Water” ja nähdä miten innolla kymmentuhantinen yleisö lauloi mukana. Parikymmentä vuotta sitten raitistunut Alice Cooper oli hyvässä vedossa ja entisellään. Huikea showmeiningi ”Schools out” -biisissä muuntui loppupuolella Pink Floydiksi eli ”We don´t need no education…”.

Wacken on perinteitä kunnioittava festaritaltiointi Woodstock-malliin. Siinä mennään kronologisesti areenan ja telttojen pystyttämisestä lavashow´n temmellyksiin, yleisön riehaantumiseen, juopotteluun ja hillittömään kuralammikko-ilotteluun, kunnes koittaa se ankea viimeinen aamu. Myös haastattelut ovat tasokkaita. Koko festari nähdään niin artistien kuin yleisön näkökulmasta ja kun kyseessä on 3D-taltiointi, taidokkaista syväkuvista nauttii todella. Wacken kuuluu festarielokuvien kärkeen, joten vielä enemmän harmittaa lieksalaisyleisön ja nuorten poissaolo ilmaisnäytöksestä!

 

PMMP – Tässä elämä on

Wacken ja PMMP ovat dokumentteina kuin yö ja päivä…tai päinvastoin, sillä  Wacken oli aitoa ja taidokasta elokuvakieltä, johon kolmiulotteisuus sopi loistavasti. Metallimusiikki puri siis Öisinajattelijaan tällä kertaa syvemmältä kuin hieman kaihoisa PMMP-duon parin viimeisen keikkavuoden taltiointi ”PMMP – Tässä elämä on”. Dokumentissa on paljon sijaa puheelle ja muistoille, mutta myös vähän turhan silppuiseksi leikattua materiaalia keikkakiertueelta – Provinssirokissa, Ilosaaressa, Tavastialla, levykaupoissa, turuilla ja toreilla jne.

PMMP eli Suomen ”Abbaksi” tähdännyt duo Paula Vesala ja Mira Luoti keikkaili ja menestyi vuosina 2002-2013. Öisinajattelijalle jäi mielen ainakin alkuvuosien kesäbiisi ”Rusketusraidat”, vaikka en koskaan konsertteihin rynnännytkään…

Ks. myös: http://www.rokumentti.com/2015/

Öisinajattelija