Näillä KU-verkkosivuilla ruokareseptejä jakaa ammattitaitoinen ”Lähi (ö)ruokaa” -bloggari, jonka kanssa en yritäkään kilpailla tällä hernekeitto-blogillani. Pistänpä vaan kevennykseksi oman Öisinajattelijan reseptini.

 

Torstai on aina toivoa täynnä, jos silloin saa hyvää, halpaa ja ravitsevaa suomalaista perusruokaa, hernekeittoa. Enkä tarkoita sitä vihertävää inhottavanlimaista mössöä, mitä myydään marketeissa säilykepurkeissa ihan väärällä nimellä! Onneksi hyvinvarustetuista elintarvikeliikkeistä saa vielä suomalaisia irtoherneitä kuivattuina
ja halvalla: 500 grammaa herneitä maksaa euron tai pari.

 

Öisinajattelijan perushernekeitto (kahdelle tai kolmelle) tehdään ja nautitaan näin:

  • 250 gr kuivattuja herneitä pestään ja liotetaan yön yli litrassa kylmää vettä
    – pehmenneitä herneitä keitetään kasviskuution kera tunti- puolitoista siinä samassa liotusvedessä. Mukaan voi halutessa pilkkoa 1-2 porkkanaa
  • kun hernekeitto on kypsää ja puoliksi saostunutta, siihen lisätään (ei pakkoa) sopiva määrä suolaa ja 1-2 pieniksi pilkottua sipulia. Sen jälkeen keitto saa kiehua enää pari kolme minuuttia
    – jos haluaa raskaamman aterian, lautaselle (tai kattilaan, keittämisen loppuvaiheessa) voi paloitella myös lihatuotteita, esimerkiksi palvattua possua tai kinkkua tai kanaa pieninä kuutioina. (Jos keittää pitkään herneitä ja lihaa yhdessä, keiton maku muuttuu)
    – syödessä lautaselle lisätään sopiva määrä sinappia (ei pakkoa) ja sitten vain lusikoidaan keittoa hitaasti nautiskellen siihen nenän alla sijaitsevaan aukkoon
    – lopuksi (jos ollaan yksin) röyhtäillään ja piereskellään päälle ja pannaan maate, sulattelemaan juhla-ateriaa (Toki voi lähteä käppäilemään ja kuntosalillekin,missä takuuvarmasti etäisyys kanssakuntoilijoihin säilyy kun teet kunnon vatsa- ja selkäliikkeitä)…
  • HUOM HUOM! Hernekeitto on myös oivallista vegaaniruokaa, koska se ei todellakaan vaadi lihaa – toisin kuin talven toinen herkkuruokani eli lammaskaalikeitto.

 

Ja sitten päivän kysymys: kuka kansanedustajista on hernekeiton himosyöjä?
(Ollut useaan otteeseen ministeri ja käyttää myös sipulia ja sinappia.)

Parasta ruokahalua!
Öisinajattelija