Suomalaiset ihmettelevät oikeutetusti, että tähän maahan muuttaneita, nimenomaan pakolaisstatusta hakevia, asutetaan vuosikausia erilaisissa ghetoissa ja keskuksissa ilman että he osallistuvat työelämään, yhteiskunnallisiin ja yhteishyödyllisiin askareisiin. Se maksaa, vaikka rahaa virtaisikin kotouttamisen varjolla kuntiin. Mutta: tiedän varsin hyvin Lieksan kokemukseni perusteella, että työtä myös ulkomaalaiset haluavat tehdä. Tämä on fakta ja turha sitä on vääristellä somessa!

 

Ymmärrän oikein hyvin, että Suomeen tulijoiden taustat pitää selvittää ja erilaisia traumoja sodassa ja vainoissa saaneet maahanmuuttajat pitää hoitaa ja kotouttaa ajan kanssa ja rauhallisesti ja kaikkien lakien mukaisesti. Se on YK-yleisinhimillisyyttä ja se velvoittaa meitä kaikkia.

Mutta: eikö lakeja voisi muuttaa? Eivätkös EU-pönäkät bryssät sitä salli? Nytkin hallitus pohtii, kuinka muuttaa esim lomaltapaluurahaa sitovia säädöksiä, jotta lomarahoja voisi leikata. Tottakai voi. Lomarahat ovat jäänne jostakin, mistä pitääkin leikata kriisiaikana. Myös kilometrikorvauksista joutaisi leikata reippaasti; lisääntyisi ehkä jopa julkinen liikenne(?).

Eikö siis myös ulkomaalaisten töiden saantia voisi helpottaa? Säätämällä uusia lakeja, jotka poistavat erilaisia aikarajoituksia. Kysytään vaikka näin: eikö ole mitään mahdollisuutta, että turvapaikkaa odottava voisi tehdä esim vapaaehtoistyötä pientä korvausta / perustuloa/ minimipalkkaa vastaan jo odotusaikana? Eikö työlupakäytäntöjä voisi muuttaa?

Olen sitä mieltä, että juuri suomalaiseen arkeen, kansalaistoimintaan ja työelämään sitouttaminen kotouttaa kaikista parhaiten vastikään maahanmuuttanutta. Myös kielitaito lisääntyy hetkessä… eikä kaikissa duuneissa sujuva suomen kieli ole ollenkaan tärkeä. Työ ja toimeentulo vahvistaa identiteettiä, lisää sosiaalisia siteitä, ystävyyssuhteita. Samalla lähiympäristö oppii ja näkee, että ulkomaalainen / musta mies tai nainen on osa yhteisöä: tekee työtä, maksaa veroja, NÄKYY muuallakin kuin kela- tai kassajonossa tai pakolaiskeskuksen liepeillä! Tekemätöntä työtä kyllä riittää.

 

KOKEMUKSENI MUKAAN

…lähimain jokainen ulkomaalainen esim Lieksassa haluaisi tehdä työtä, jota vain harva hänelle tarjoaa edes oleskelu- ja turvapaikkaluvan jälkeen. Hän lähtee enenpitkää etelään. Meillä on kyllä iso joukko omia työttömiä ja kurjalistoa, mutta sitä joukkoa ei pidä lisätä ulkomaalaisten kohdalla yhtään enää. Maahanmuuttajissa on monia eri alojen nuoria spesialisteja, jotka vain odottavat työtä ja vähän leveämpää leipää. Miksi estämme sen typerillä ulkomaalaislailla?

Niinpä ulkomaalaisten työllistäminen vaatii a) lakimuutoksia ja b) osaavaa henkilökuntaa ohjaamaan heidät kansalaistoimintaan, arkeen ja työelämään mahdollisimman pikaisesti.

Öisinajattelija