Heräsin jälleen viime joulukuussa karuun todellisuuteen. Olin viimeiset pari kuukautta juossut kuin putkessa opinnoissa, tehtävästä, toimesta ja kulkuneuvosta toiseen. Klassisesti tajusin tämän vasta, kun akuuteimmat deadlinet alkoivat hellittää lukukauden lopulla. Yhtäkkiä pystyin valitsemaan useamman ei niin kiireellisen asian välillä ja käsissäni oli vapaa-aikaa. Mieleeni alkoi tulvia erilaisia uusia ideoita ja oivalluksia. Tunsin halua edistää luovia harrastuksiani, kuten kirjoittamista ja tekstiä myös tuli. Kuinka olinkaan kaivannut sitä tunnetta, että pystyi ajattelemaan vain ihan huvikseen. Ilman mitään välineellistä päämäärää.

Päättelin tästä, että luovuuden lähteeni oli tyrehtynyt liiallisen suorittavan ajatustyön ja keskittymiskykyä vaativien toimien takia. Olin tehnyt syksyllä aineenopettajan pedagogisia opintoja harjoitteluineen ja olin hoitanut myös muutamia luottamustehtäviä. Rasitusta oli selvästi minun mielelleni liikaa, jos mielin luovia aktiviteettejani harrastaa.

Opettaja -lehdessä (14.12.2018) haastateltu opettajan kouluttaja Juha T. Hakala kirjoittaa juuri julkaistussa kirjassaan, että ikävystyminen, eli tylsistyminen, on luovuuden alku. Lapset ilmaisevat usein tylsyyden kokemusta sanoin: ”Minulla ei ole mitään tekemistä”. Itse olisin taipuvainen ajattelemaan, että tylsyys on tilanne, jossa en suorita mitään ja ajatukset voivat virrata vapaana, jos ovat virratakseen. Lapselle tylsyys voi olla eräänlainen epämiellyttävä tyhjiö, mutta minulle se on kertakaikkisen rentouttava tila.

Nykyään päivämme täyttyvät helposti erinäisistä huomiota hakevista ärsykkeistä. Olkoon se sitten älypuhelimen ilmoitukset tai loputon sähköpostivirta. Monien pienten tehtävien suorittaminen vie ihan tuhottomasti aikaa. Tylsyys ei tule itsestään, varsinkaan kun kuvailemani kaltainen ärsyketulva ei anna sen tulla. Tällöin luovuuden tarjoamat uudet alut jäävät myös aukeamatta.

Kun kyse on Vasemmisto-opiskelijoiden -blogista täytynee kysyä, miten tällä nyt on mitään tekemistä valtakunnallisen koulutuspolitiikan kanssa? Loppu pelissä kyse on siitä, että tylsyys ja sen olennainen merkitys luovuudelle tekevät istuvan hallituksen korkeakoulutuspoliittisista linjauksista paradoksaalisia. Hallituksen julkilausuttuna tavoitteena on ollut innovatiivisuuden, eli kekseliäisyyden, tukeminen. Innovatiivisuus on yhtä lailla luovuuden muoto, joka perustuu tylsistymiselle. Hallituksen olisi siis pitänyt johdonmukaisesti tehdä sellaisia päätöksiä, jotka edistäisivät kokonaisvaltaista opiskelijoiden ja jo korkeakoulutettujen kollektiivista tylsistymistä.

Sen sijaan istuva hallitus on Leikannut opintotukea ja lisännyt opintojen rahoittamisen lainapainotteisuutta. Opintotuen leikkaaminen on tarkoittanut konkreettisesti sitä, että jo valmiiksi köyhyysrajan alapuolella elävät opiskelijat joutuvat entistä enemmän käyttämään aikaa tulojensa riittävyydestä huolehtimiseen. Tämä kuormittaa ja stressi vetää mattoa tylsistymisen alta. Tulojen vähenemisen paikkaamiseksi opiskelija voi sitten joko mennä opinnoistaan liikenevällä ajallaan töihin tai nostaa opintolainaa, jonka takaisin maksamiseksi opiskelijan täytyy myös tehdä, vaikkakin myöhemmin, määrällisesti enemmän töitä. Ylimääräinen työnteko joka tapauksessa vähentää opiskelijan ja tulevan korkeakoulutetun osaajan vapaa-aikaa, joka on mitä otollisinta aikaa tylsistymiselle. Luovuuden tyrehdyttäminen ei siis vain koske opiskeluaikaa, vaan jatkuu myös opintojen jälkeen.

Hallitus on myös leikannut yliopistojen perusrahoituksen määrää ja lisännyt suhteessa erikseen jaettavaa strategista rahoitusta, josta tulee kilpailla. Kilpailuun on liitetty myös vaatimus tutkimuksen tuloksellisuudesta. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa tutkijoiden aika kuluu entistä enemmän strategisin perustein myönnetyn rahoituksen vonkaamiseen ja tutkimussuunitelmien laadintaan. Tilanne on stressaava, johtuen sen epävarmuudesta. Tutkijoiden kallista työ- ja vapaa-aikaa valuu hukkaan, heidän yhteiskunnallisen tehtävänsä tekemisen, uutta tietoa luovan tylsistymisen todelliseksi tulemisen sijaan.

Johtopäätöksenä voitanee sanoa, että todellista innovatiivista, eli tylsistymisen kulttuuria viljelevää koulutuspolitiikkaa on vasemmistolainen koulutuspolitiikka, joka pyrkii takaamaan kaikille riittävän suuruisen vastikkeettoman perustulon ja korkeakouluille riittävän perusrahoituksen.

 

Tuomas Lahtinen

Vasemmisto-opiskelijat ry:n hallituksen jäsen