Huolimatta syyllistävästä otsikosta – joka on ihan aiheellinen – tämä on keskustelunavaus.

Jokin aika sitten kirjoitin blogissani, että seuraavaksi kirjoitan nuorten mielenterveysongelmista. Nyt kirjoitan, vaikka olen myöhässä, olisi pitänyt kirjoittaa aikaisemmin. Onhan näistä kirjoitettu ja puhuttu – mutta aika vähän on tehty ja aika vähän tapahtuu.

Puuttuu sellainen taho, joka ottaisi vastuun asioista – kukaan ei tiedä, mitä kiusaamiselle pitäisi tehdä. On tehty paljon erilaisia toimenpiteitä kouluissa, silti lasten ja nuorten ahdistuneisuus ja masennus sekä kiusaaminen ovat lisääntyneet.

Kari Enqvist kirjoittaa kolumnissaan siitä, kuinka nykyään sanotaan, että ”on aivan pakko tehdä jotain, on aivan pakko toimia näin”. Hän kritisoi sitä. Hänen mielestään parempi olisi puhua siitä,
”että asioiden hoitaminen juuri tällä tavoin on järkevää tai perusteltua. Tai että kyseessä on kelvollinen ja mahdollinen suunnitelma.”*

Hienoa saivartelua, olisi mielenkiintoista kuulla, mikä olisi Kari Enqvistin mielestä ”järkevä ja kelvollinen suunnitelma” lasten koulu- ja vapaa-ajan kiusaamisen lopettamiseksi. Ei puhuta kitkemisestä, vaan puhutaan lopettamisesta. Puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä.

Nimittäin nyt on aivan pakko tehdä jotain. Lapset ja nuoret voivat huonosti – ainakin osa heistä. Ja meillä aikuisilla pitää olla kiinnostusta ja tahtoa toimia. Muuten lasten tavoin, me aikuisetkin olemme se hiljainen enemmistö, joka ei halua puuttua mihinkään, joka ei halua sekaantua mihinkään ja siten me sallimme vallan kiusaajille.

Koulua ja opettajia on turha syyttää. Kaikkea ei voi sälyttää koululaitoksen niskaan, vaikka virkaehtosopimuksessa lukee vastuu myös kasvatustyöstä, opettajien pääasiallinen työ on opettaminen – tai sen pitäisi olla. Mielestäni heidän pääasiallinen tehtävänsä ei ole sosiaalityö, psykologina tai kuraattorina tai jopa poliisina toimiminen, vaan ensisijaisesti opettaminen. Muuten he uupuvat työssään, niin kuin monelle on käynyt.

Säästösyistä koulujen avustavaa henkilökuntaa on koko ajan vähennetty. Ei ole riittävästi psykologeja, tapaamisia kouluterveydenhoitajien tai kuraattoreiden kanssa, ei ole riittävästi kouluavustajia. Ja koulussa on valitettavasti ”pakko” käydä – harva pystyy järjestämään yksityisopetusta lapselleen. Eihän koulun pitäisi mikään kidutuslaitos olla, niin kuin se nyt joillekin on. Milloin haukutaan ulkonäöstä, vaatteista, tavaroista tai luonteenpiirteistä, jotka ärsyttävät.

Ja tämän me aikuiset annamme tapahtua.

Koulunhan pitäisi olla – kaikille – paikka, jonne on mukava tai ainakin siedettävää mennä.

Viranomaiset myös selkeästi peittelevät asioita. Vasta nyt kuulin tämän Viertolan koulun ampumistapauksen yhteydessä, kuinka paljon väkivaltauhkauksia kouluille tulee kuukausittain ja kuinka usein poliisi menee paikalle. Miksei tällaisista asioista uutisoida? Eikö haluta pelotella ihmisiä, pannaan pää pensaaseen? Samoin oppilaiden toisilleen kirjoittamia törkyviestejä ja uhkauksia sekä kiusaamista somessa pitäisi julkaista – tietysti sen luvalla, kenelle viestit on lähetetty. Viestit pystytään muuntamaan niin, ettei lähettäjää voi tunnistaa, että yksityisyyden suoja täyttyy. Meidän aikuisten täytyy tietää, mitä siellä lasten ja nuorten kesken somessa tapahtuu. Tiedämmekö me? Kuinka moni vanhempi vaatii lapsensa näyttämään viestit ja reagoi niihin?

Joiltakin lapsilta puuttuu sosiaalisia taitoja – eikä sen pitäisi haitata mitään. Me ihmiset olemme erilaisia. Aikuisina tällaiset ihmiset voivat hakeutua sellaisille aloille, missä he voivat toimia luonteensa mukaisesti. Lapsilla on vaikeampaa. Ryhmässä he toivovat voivansa olla osa porukkaa, mutta eivät tiedä kuinka päästä osalliseksi. Koska he eivät osaa muuta, he voivat alkaa härnätä muita ja sitten saavat takaisin, näin kiusaamiskuvio on valmis.

Myös ryhmän ulkopuolelle sulkeminen on hyvin julmaa, sitä tapahtuu erityisesti tyttöjen kesken. Koulupäivän aikana kaikki pitäisi ottaa mukaan leikkeihin ja tekemiseen, myös välitunneilla, se on lasten työpäivää. Vapaa-aika on asia erikseen. Mutta opettajakin voi jäädä aika yksin, jos koittaa puuttua tällaisiin asioihin, lapset valittavat siitä, että heidän perusoikeuksiaan on loukattu. Toivottavasti koulujen henkilökunta on näistä säännöistä yhtä mieltä.

Eräs ratkaisu tähän lasten ja nuorten lisääntyneeseen pahoinvointiin voisi olla vanhempien ja huoltajien perustamat ryhmät. Monissa luokissahan on Whats up- tai Facebook- ryhmiä, pitäisi vain saada vähintään yli puolet luokan vanhemmista mukaan tällaiseen yhteisölliseen toimintaan. Yhteisöllisyydestä puhui esimerkiksi kehityspsykologian professori Niina Junttila Turun yliopistosta Ylen A-Talk- ohjelmassa.* Myös lapsiasiainvaltuutetun Elina Pekkarisen ohjelmassa esitetyt kommentit siitä, että meidän pitää järjestää lapsille perusturva, olivat järkeviä. Miten se tehdään, jäi kuitenkin sanomatta.

Vanhempien ja huoltajien ryhmä sopisi säännöt, miten he toimivat. Miten he saavat tietoa kiusaamisesta ja miten he keskenään puuttuvat asioihin ja ratkaisevat asiat välittömästi. Vanhempien joukkovoimalle lapsetkaan eivät voi mitään. Tällaisessa ryhmässä voitaisiin jopa sopia yhteiset säännöt kotiintuloajoista, tietokonepeleistä, joita ei toivota lasten pelaavan, ynnä muusta. Sen ryhmän tarkoitus ei olisi koulun oppisisältöjen tai opettajien arvostelu tai rahojen keruu erilaisiin tapahtumiin, niitä varten voisi olla omat ryhmänsä.

Huomasin, että tuossa A-Talk- ohjelmassa tietokonepeleistä ei puhuttu mitään, niitä tuskin mainittiin. Ja monet lapset pelaavat näitä väkivaltaisia pelejä hyvin usein ja paljon. Onko tämä sellainen pyhä lehmä, johon ei saa koskea – onko näin päätetty? Sen sijaan esitellään ylpeästi pelifirmojen toimitusjohtajien verotettavat tulot – kuinka paljon he ovat maksaneet veroja Suomen valtiolle. Mitä nämä pelit aiheuttavat kehittyvän lapsen mielelle – sitä ei kukaan uskalla kyseenalaistaa. Päinvastoin: Tulihan se sieltä – A- Talk- ohjelmassakin! Mieli ry:n johtava psykologi Frans Horneman sanoi, että tietotekniikka on tuonut myös tosi paljon hyvää. En tiedä, mitä hyvää on siinä, että nuoret eristäytyvät koteihinsa koneen ääreen ja pelaavat tuntitolkulla, syövät hampurilaisia ja lihovat?

Kyllä: navigaattori on ihmeellinen keksintö ja älykännykkä on monet pelastanut. Mutta asioilla on toinenkin puolensa – kykeneekö ihminen säätelemään omaa toimintaansa järkevästi?

Perustakaa vanhemmat ja huoltajat ryhmiä, joissa otatte selvää, mitä lapset touhuavat ja jos siellä on jotain, mitä ette toivo heidän tekevän – puuttukaa siihen. Aina on ihmisiä, jotka kulkevat omia polkujaan ja ovat sitä mieltä, että heidän lapsiensa tekemisiin ei puututa – eiväthän kaikki ota rokotuksiakaan. Mutta tärkeintä olisi saada enemmistö yksimielisiksi tärkeimmistä asioista, se palkitsee jossain vaiheessa myöhemmin. Rahaa tähän ei tarvita, vain yhteinen tahto muuttaa asioita.

Ryhmän nimi voisi olla vaikka Finito.

*yle.fi/Mielipide/ Kari Enqvistin kolumni: Päättäjien pakkopuhe loukkaa ajattelevaa ihmistä, julkaistu 4.4.2024.
*A-Talk, 4.4.2024, Nuorten pahoinvointi lisääntyy