Rakkaudesta lajiin se hevonenkin potkii
Kuusitoista joukkuetta jatkaa kisaamista jalkapallon maailmanmestaruudesta. Unohdetaan nämä onnekkaat hetkeksi, ja uhrataan ajatus niille, joiden turnaus jäi kolmen ottelun mittaiseksi. Onhan häviämisessä jotain perin juurin jaloa. Sen tietävät hyvin niin vasurit kuin suomalaiset jalkapallon ystävätkin. On aika summata keitä jatkosta pudonneita tulee ikävä ja keitä ei.
Iranin jääminen alkulohkoon harmittaa lähinnä radikaalisti laskeneen partafrekvenssin vuoksi (joko suomalainen fysio on mainittu?). Ensikertalaisen Bosnia-Herzegovinan kisat olivat pienoinen pettymys. Kunnon suomalainen realistipessimisti näkee jo saman tapahtuvan Suomelle sen tulevissa debyyttikisoissa.
Muutamat joukkueet, kuten Ecuador, Honduras, Etelä-Korea ja Venäjä onnistuivat olemaan jättämättä itsestään juuri minkäänlaisia mielikuvia. Keskinkertaisesti pelaaminen on yleinen tapa hävitä, mutta ei vetoa uhrimentaliteettia korostavaan vasuriseetokseen. Vaadin teitä vierittämään kivenlohkaretta vuoren päälle ikuisesti!
Kroatian keskikentän duon Luka Modric – Ivan Rakitic työskentely oli ajoittain nautinnollista katseltavaa. Modricille on tosin esitettävä vakava huomautus frisyyrinmuokkauksesta, jossa kuoropojan olemus vaihtui Naši-lookiin. Portugali oli odotetusti liiaksi geelitukka-Ronaldon varassa, eikä tähti ollut kirkkaimmillaan. Sääli oli ettei kokoonpanossa ollut tilaa huikealle nuorelle pelintekijälupaukselle Rafa Silvalle, mutta hänestä kuullaan vielä.
Afrikkalaisjoukkueista kolme viidestä karsiutui. Klisee löysin lantein pelailevista taitavista, mutta taktisesti kurittomista mustista miehistä jää siis vahvasti henkiin. Kamerun oli kisojen surkein esitys. Norsunluurannikko puolestaan on erityisen ansioitunut kunniakkaan häviämisen saralla. Kaksissa edellisissä MM-kisoissa vahva länsiafrikkalaisryhmä arvottiin kivikoviin alkulohkoihin, ja se karsiutui täpärästi. Tällä kertaa piti olla helpompaa, mutta jälleen tie päättyi heti alkuunsa. Joukkueen ykköstähden Didier Drogban parasta ennen -päiväys on kaukana takanapäin, ja muu joukkue on Yaya Touréta lukuunottamatta tosiasiassa keskinkertainen.
Kisojen suurin pudottaja oli lihavista lähivuosista nautiskellut Espanja. Voittoputken jälkeen on vaikea hävitä tyylillä, ja Espanja pyllähtikin totaalisesti. Pyrkimystä uudistumiseen ei ollut. On hieno raja milloin johdonmukaisuus muuttuu itsepäisyydeksi, ja Espanja ylitti rajan kirkkaasti. Iker Casillasille, Xabi Alonsolle ja Xaville olisi suonut tyylikkäämmän poistuman arvokisafutiksesta. Saman voi sanoa myös Italian Andrea Pirlosta ja Gigi Buffonista, vaikka Italia ryhmänä oli vaatimaton. Molemmat ovat jo lajilegendoja. Voin jo kuulla itseni neljän vuoden päästä vaahtoamassa rafasilvoja ihannoiville jonneille miten ei enää ole yhtä tyylikkäitä pelaajia kuin oli Pirlo.
Näyttäviin häviäjiin kuuluu eittämättä myös Puruguayn syömähammas Luis Suarez (toivottavasti hänen kikkansa eivät saa jäljittelijöitä kesän hönstäpeleissä). On spekuloitu Suarezin mielen häiriöillä, mutta nähdäkseni tässä ajaudutaan väärille urille. Suarez on kuin kenraali, jonka metodi on häviäminen. Jo toisissa MM-kisoissa perätysten hän päätti upota yksin ilman laivaansa. Samalla hän tuli luultavasti sinetöineeksi sen, ettei ole taaskaan lähdössä mihinkään Liverpoolista, joka on – ajoittaisesta jalkapallomenestyksestä huolimatta – vain suuri tappiokeskittymä ruman joen töyräillä.
Liverpoolilaisuuteen yritti luottaa myös Roy Hodgson, yksi niukan häviämisen ansioituneimmista veteraaneista. Hodgsonista olisi tullut hyvä kenraali Talvisotaan. MM-kisoissa hän yritti fuusioida perienglantilaisen asennefutiksen, hodgonilaisen antijalkapallon sekä Rodgersin Liverpoolin modernimman pelityylin. Tuloksena surkea karsiutuminen. Suomalaisessa sotahistoriassa (ja Vasemmistoliitossa) tätä kutsuttaisiin torjuntavoitoksi.
On vielä eräs vekkuli, jota minun tulee ikävä aina. Silloinkin kun hän pelaa, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Mario Balotelli on häiriintyneisyydessään kuin Don Quijote ja Rosinante samassa ruumiissa. Humma hummarum: rakkaudesta lajiin se hevonenkin potkii.
Oula Hyrske on AC JazzPan vasen linkki, JäPS P04:n apuvalmentaja, sekatyöläinen ja Järvenpään Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja. Maradona-ajan lapsella on kisoissa vain yksi todellinen suosikki.