Helsinkiläinen Martin-Éric Racine nousi julkisuudenhahmoksi, jätettyään kansalaisaloitteen työttömyysturvan aktiivimallin kumoamiseksi. Julkisuus ei ole ollut miehelle kuitenkaan myönteistä; yksittäistä kansalaista on saapunut repimään normaalin korppikotkaparven lisäksi myös kansanedustaja Juhana Vartiainen avustajineen. Hallituksen luottotoimittajien ja aktiivimallin puuhamiesten tarkoituksena on henkilöidä kansan suosion saavuttanut kansalaisaloite, jolloin keskustelu voidaan siirtää taas pois itse asiasta, eli työttömyyden hoidosta.

Kansalaisaloite ei ole kuitenkaan yhden miehen asia. Aloitetta kannattaa jo lähes 90 000 kansalaista ja nimiä aloitteeseen on kerätty vasta puolitoista viikkoa, keskellä vuoden parasta juhlasesonkia. Vastoin kokoomuslaisen huutokuoron kovaäänistä mölinää, kansalaisaloitteen jättäjällä ei ole mitään väliä. Kun olen kannattanut aloitetta, asia on myös minun. Kansalaisaloitteen ympärille on kehittynyt spontaani kansanliike, jonka eteen moni yhdenvertaisuudesta huolissaan oleva kansalainen on tehnyt jo käsittämättömän määrän työtä. Me emme saa antaa hallituksen kaapata demokraattista prosessia likaisin keinoin.

Niitä likaisia keinoja muuten riittää. Jo aiemmin mainittu Juhana Vartiainen on nähnyt aktiivimallin vastustamisen myös natsien salaliittona. Myös puolustusministeri Jussi Niinistön erityisavustaja Petteri Leino kalisteli hankoja ja talikoita twitterissä:

Kaikenlaista sitä siis on. Jos kansalaisaloitteesta on etsittävä hyötyjä sen varsinaisen asian ja tavoitteen lisäksi, niin se on varsinkin kokoomuslaisten todellisen luonteen paljastuminen. Kun kokoomuslaiselta riisuu kauluspaidan, kravatin ja opetellun ilmeen, alta paljastuu jotain hyvin tuttua. Maalittaminen ja jopa vainajien muiston häpäiseminen on kuulunut yleensä perussuomalaiseen työkalupakkiin. Nyt kun katsoo tätä kaikkea, paidatonta Juhanaa ja Mestaria, niin jotain samaa heissä on.

Mutta, peruskokoomuslaisten harmiksi, nimien kerääminen kansalaisaloitteen taakse jatkuu edelleen. Kansalaisia on jalkautumassa myös kaupunkien keskustoihin keräämään nimiä ja antamaan tietoa aktiivimallin perustuslainvastaisuudesta. Ja siitä tässä loppujen lopuksi on kysymys: 30 euron leikkaus työttömyyspäivärahasta ei vielä tapa ketään, vaan perusteet jolla se viedään, ovat eriarvoistavat ja mielivaltaiset. Eikä aktiivimalli ole vain aktiivimalli, vaan osa suurempaa kokonaisuutta, jossa sosiaaliturva kytketään elimellisesti kiinni ilmaistyön tekemiseen. Kun tämä visio toteutuu kokonaisuudessaan, meillä on, hokkuspokkus, halpatyömarkkinat, jossa yritykset vievät voitot ja työntekijöiden taskurahan maksaa valtio. En tiedä miksikä tällaista talousjärjestelmää pitäisi kutsua, mutta markkinataloudesta ei ainakaan voi olla kyse. Aktiivimallin vastustaminen ei siis ole vain työttömän asia, vaan jokaisen aidosti suomalaisesta yhteiskunnasta välittävän velvollisuus.

Vaikka kansalaisaloitteen jättämiseen vaadittava kannatus on jo täyttynyt, uusien kannattajien löytyminen on tärkeää. Aloitteen poliittinen painoarvo kasvaa jokaisen allekirjoittajan myötä. Ja kun aloite on aika jättää eduskunnan käsiteltäväksi, sitä viemään voi tulla jokainen kynnelle kykenevä kansalainen. Kun aloitetta saapuu tuomaan Arkadianmäelle 50 000 muutoksenhaluista kansalaista, voimme olla varmoja, että asia ei hautaudu byrokratian rattaisiin. Näennäisestä sivistyksestämme huolimatta, se on edelleen liha joka puhuu.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

Kuv: Sira Moksi