Pääministeri Juha Sipilän ilmoitus hallituksen kaatamisesta pamautti virallisesti käyntiin eduskuntavaalikamppailun lapsilta kielletyn osan. Tulevina viikkoina näemme vetten päällä kävelyä sekä muita silmänkääntötemppuja, ja kuulemme kauniita tarinoita suoraselkäisistä teoista. Vaalitaiston loppupuolella musta on muuttunut valkoiseksi, kokoomus on taas työväen asialla ja Juha Sipilä rikastunut insinööritaitojensa avulla.

Tulemme todistamaan seuraavien viikkojen aikana viestintätoimistojen nerokkaimpia leimauksia. Tällaisen infosodan keskellä kansalaisilta edellytetään poikkeuksellista valveutuneisuutta ja muistin ulottamista jopa edellisen kuun puolelle. Jotta urakka ei olisi aivan mahdoton, listasin oheen muutamia tosiasioita, jotka kannattaa hurmeisimman vaalitaiston keskellä lukea vaikkapa päivittäin. Tämä teksti kannattaa tulostaa, taitella taskuun ja ottaa esiin ainakin päät pyörryttävänä vaalipäivänä.

Ensinnäkin, Juha Sipilä oli todellakin Suomen hallituksen pääministeri vuosina 2015-2019. Sipilän aisaparina hallituksessa oli kokoomuksen Petteri Orpo. Hän toimi hallituksessa valtiovarainministerinä. Hallituksessa oli kolmaskin puolue, mutta sen muisteleminen on jo keskimääräisillä lahjoilla jämäkkää ylisuorittamista. Muistetaan siis, että edellisen neljän vuoden ajan hallitusta on johtaneet keskustapuolueen Juha Sipilä ja kokoomuksen Petteri Orpo.

Sipilän ja Orpon hallitus yritti saada läpi sosiaali-ja terveyspalvelu-, sekä maakunta-uudistuksen. Uudistus olisi avannut julkisella rahalla kustannetut palvelut pörssiyritysten hallintaan ja antanut keskustalle avaimet maakuntien pyhimpiin kammioihin. Hallituksen esitykset olivat toistuvasti perustuslain vastaisia. Siis tois-tu-vas-ti. Perustuslain vastaisia. Uudistukset kaatuivat perustuslainvastaisuuteen, ei opposition, twitter-eliitin tai perustuslakifundamentalistien kampittamiseen.  Hallitus yritti Helsingin pormestarien aiemmin antaman lausunnon mukaan vallankumousta. Vallankumouksia ei katsota yleisesti hyvällä.

Pääministerinä toimiessaan Juha Sipilä jäi lukuisia kertoja kiinni valehtelusta. Hän yritti painostaa Yleisradion toimittajaa Yleisradion päätoimittajan kautta. Juha Sipilä ja Petteri Orpo leikkasivat 30 prosenttia julkisen sektorin pienipalkkaisten työntekijöiden lomarahoista ja antoivat ne pörssiyrityksille. Viime vuosina on vietetty useita kaikkien aikojen osinkokeväitä. Juha Sipilä ja Petteri Orpo leikkasivat myös koulutuksesta noin miljardin (1 000 000 000 euroa), vaikka lupasivat, etteivät leikkaa yhtään.

 

Kuva: www.koulutuslupaus.fi

Hallitus helpotti veronkiertoa sekä rahoitti ympäristörikoksia tehtailevaa ja kannattamatonta kaivosyhtiötä sadoilla miljoonilla. Rahaa paloi satoja miljoonia myös karille karahtaneen sote -uudistuksen perustuslakiin perustumattomaan valmisteluun. Samaan aikaan Petteri Orpo on toistuvasti alentanut varsinkin hyvätuloisten verotusta ja todennut useaan otteeseen, ettei yhteiskunnallamme ole taloudellista jakovaraa. Joku voisi sanoa, että veropohjaa aktiivisesti rapauttava valtiovarainministeri olisi epäonnistunut tehtävässään, mutta kokoomuslaiselta se käy.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat vastuussa myös työttömiä kurittavasta aktiivimallista, jossa rangaistaan työttömiä sattumanvaraisesti tulonmenetyksillä. Sipilän ja Orpon hallituksen aikana köyhien määrä on lisääntynyt ja leipäjonot pidentyneet. Tulevina viikkoina nämä miehet esiintyvät tiuhaan mediassa ja heidän kaksihaaraiset kielensä pyrkivät ujuttautumaan korvaasi kuiskimaan että ”hei, minähän se olen uhri täällä”. Ei, he eivät ole uhreja. Me olemme. Me olimme epäasiallisen vallankäytön uhreja. Sellaisesta jaetaan nykyisin tuomioita käräjäoikeudessa.

Jotta vaaliopas pysyisi ymmärrettävänä, sen täytyy olla lyhyt. Juha Sipilän ja Petteri Orpon syiksi löytyisi vielä paljon luettavaa, mutta raskauttavimmat teot tulivat jo mainituiksi ja piirtävät riittävän tarkan kuvan maatamme viime vuodet hallinneista miehistä. He eivät ole hyviä miehiä. He ovat aiheuttaneet paljon inhimillistä kärsimystä ja jopa hengenmenetyksiä. Vaikka he kuinka pyrkisivät pesemään kätensä kaikesta, meillä ei ole mitään aihetta antaa heille synninpäästöä. Meillä ei ole mitään syytä ymmärtää heidän tekojaan ja ajatella asioita parhain päin.

Tulevien viikkojen vaalipropagandan keskellä meidän tulee muistaa asiat sellaisena kuin ne ovat olleet. Yritystuista ei leikattu, mutta kaikesta mikä ei kaventanut hyvien veljien tulovirtoja leikattiin. Mielikuvien voima on valtava ja poliitikot osaavat manipuloida niitä. Meidän pitää olla seuraavina viikkona tarkkana. Juha Sipilä ja Petteri Orpo eivät ole uhreja tai hyviä miehiä. He halusivat valtaa, käyttivät sitä omiensa eduksi, ja pyytävät sinulta nyt uutta mahdollisuutta. He ovat mies, joka krapulatuskassaan ojentaa hakatulle vaimolleen nipun Pirkka -tulppaaneja.

Älä hyvä ihminen anna perhehelvetin jatkua.