Kansainvälisen naistenpäivän vietto vakiintui Suomeen 1970-luvulla. Päivän sisältönä oli nimensä mukaisesti vahvasti kansainvälisyys. Pohdittiin köyhien maiden naisten ja tyttöjen asemaa, marssittiin sotien jaloissa elämästään kamppailevien naisten puolesta, vaadittiin solidaarisuutta sitä tarvitseville naisille. Eikä pelkästään vaadittu, vaan tehtiin myös konkreettisia solidaarisuustekoja. Keräyslippaita täytettiin ja kummilapsia autettiin.
Myös suomalaisille naisille vaadittiin tasa-arvoa työelämässä, niin palkkauksessa kuin muissakin työolosuhteissa. Naistenpäivällä oli syvällistä yhteiskunnallista sisältöä, ja se tuntuikin merkittävältä juhlapäivältä. Omissa järjestöissämme ja eduskuntaryhmässä juhlapäivä huomioitiin. Toisten eduskuntaryhmien naiset ihastelivat ja kadehtivatkin käytäntöämme, halusivat sen omiinkin ryhmiinsä. Vähitellen perinne saikin sijaa myös muissa poliittisissa ryhmissä. Kuitenkin vasta 1990-luvulla naistenpäivä vakiinnutti asemansa laajemman joukon keskuudessa, ja silloin se ikävä kyllä myös alkoi vesittyä sisällöltään.
Oli selvää, että myös bisnesmaailma heräsi naistenpäivään. Se on ok, mutta en soisi kansainvälisen naistenpäivän hukkuvan markkinahumuun. En haluaisi sen typistyvän meikki- ja ryppyvoiteitten juhlapäiväksi. Tuskinpa suurimmalle osalle naisista on juhlapäivinäkään tärkeintä se, onko tukka hyvin ja meikki tämän kevään väreissä. Tähän suuntaan markkinat ovat naistenpäivää ohjanneet, ja aika marginaalinen osa tiedotusvälineistäkin noteeraa enää naistenpäivää alkuperäisessä merkityksessään.
Aiheista ei olisi pulaa. Juuri nyt olisi tärkeää muistaa niitä tuhansia ja tuhansia naisia, jotka vaeltavat pitkin Eurooppaa turvattomina, etsien paikkaa missä voisivat elää ja tarjota lapsilleen tavallisen inhimillisen arjen. Ja löytyyhän aiheita koti-Suomestakin. Toivoisin näkeväni tänään pienipalkkaisille naisille solidaarisia otsikoita ja juttuja siitä miten hallitus ja EK yrittävät kyykyttää palvelualojen osa-aikatyötä tekeviä naisia, joiden kuukausiansiot liikkuvat tuhannen euron molemmin puolin.
Toki naistenpäivänä löytyy vakavien asioiden rinnalla aiheita myös iloon ja ruusuihin, mutta juhlassakin voi olla sisältöä. Kansainvälisen naistenpäivän ei tarvitse vesittyä alkuperäisestä ideastaan, solidaarisuudesta kaikille maailman naisille ja tytöille. Minua markkinahenkisempi ihminen voisi sanoa, että kehitys menee tässäkin eteenpäin. Minä sanon, että kaikki muutos ei ole kehitystä.
Solidaarista naistenpäivää!