” Riistäkää häneltä kaikki mahdollisuudet – katsokaa miten omituisesti hän käyttäytyykään!” Tämä Claes Anderssonin mietelmä puhutti minua syvästi seitsemänkymmentäluvulla nuorena ihmisenä ja poliitikkona. Ripustin lauseen huoneentauluksi seinälleni muistaakseni joka päivä miten eriarvoisin lähtökohdin ihmiset elämäänsä elävät.
Seinälleni alkoi 70- ja 80-luvuilla kertyä muitakin huoneentauluja. Mietin paljon suhdettani yhteiskuntaan ja yhteiskunnalliseen toimintaan myös Bertol Brechtin aforismin kautta. ” Sanotaan, että rajusti syöksähtävä virta on väkivaltainen. Kukaan ei sano: Virtaa kahlitseva uoma on väkivaltainen”. Pidin Brechtin ajatuksesta kyseenalaistaa luutumia, jotka olivat karmealla tavalla tulleet osaksi oman poliittisen liikkeenkin arkea.
Muutoksen pelko voi todellakin johtaa – ja on usein historiassa johtanut – väkivaltaisempaan kehitykseen kuin muutos. Tänä päivänä on erityisen paljon syitä pohtia muutoksen pelkoa. Siihen liittyy vahvasti erilaisuuden pelko, mikä näkyy erityisesti keskusteluissa maahanmuutosta ja suhteesta maahanmuuttajiin. Itse asiassa varsinaista keskustelua käydään aika vähän ja vahvoja, jopa militantteja mielipiteitä kuullaan senkin edestä. Näitä esitetään paljon maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuvien joukossa, mutta myös maahanmuuttajat tervetulleiksi toivottavien joukoissa. Provosoitumisen sijaan pitäisi useammin kysyä mikä Suomi-kuvan muutoksessa oikeasti on niin pelottavaa.
Huoneentauluikseni alkoi kahdeksankymmentäluvun alussa feministisen heräämiseni myötä valikoitua enemmän naisten kirjoittamia tekstejä. Miellyin erityisesti kahteen eri aikakauden naisvaikuttajan ajatukseen. Rebekka West lausui jo 1920-luvulla sanat, joita on eri vuosikymmeninä ahkerasti viljelty naisliikkeissä: ” En ole koskaan ymmärtänyt mitä feminismi on, mutta minua kutsutaan feministiksi aina kun esitän mielipiteitä, jotka erottavat minut kynnysmatosta”. Niin hämmästyttävää kuin se onkin tuo Rebekka Westin näkemys ei vieläkään ole vain historiaa, vaan myös nykypäivää. Feminismi on edelleen yksi maailman väärinymmärretyimpiä käsitteitä. Toki on erilaisia feminismejä, tai ainakin erilaisia feminismin vaiheita. Jokainen sukupolvi näyttää löytävän feminisminsä omalla tavallaan. Löytämisen tavat liittyvät paitsi itse kunkin henkilöhistoriaan, myös siihen millaisia takaiskuja tasa-arvokehityksessä eri aikoina tapahtuu.
Toinen feministinen lempiajattelijani Julienne Travers puolestaan sanoo, että ” Olisi poliittinen teko arvioida henkilökohtainen elämä joksikin vähemmän tärkeäksi”. Ajatus puhutteli minua niin, että otin sen motoksi 90-luvun alkupuolen kirjaani Virtaavan veden aika – Poliittisen naisen päiväkirja. Koin vahvasti, ja koen yhä, että sen mitä tavoittelemme yhteiskunnassa on oltava totta myös omassa arjessamme. Ei voi uskottavasti puhua sukupuolten tasa-arvosta, jos itse alistaa tai hyväksyy alistamisen. Yhtä vähän voi julistaa ekologisuutta, jos on itse suruton kuluttaja. Nelson Mandela sanoo ytimekkäästi: ”Ole muutos jota etsit”.
Kaikkein eniten minua tänään miellyttää tuntemattomaksi jääneen viisaan ihmisen arkinen oivallus, jossa ei ole hiukkaakaan mahtipontisuutta. ” Mietin, miksei joku tee jotakin tälle asialle. Sitten oivalsin, että minäkin olen joku ”. Ajatus on mitä syvällisin, ja on todella toivottavaa, että sen löytäisivät useammat ihmiset. Kaikki he, jotka tietävät miten huonosti moni asia maailmassa ja Suomessakin on ja jotka odottavat asioiden muuttuvan vain muiden toimesta.