Väkivalta on kansanterveysongelma, jota ei valitettavasti oteta vakavasti. Sen kokijaksi voi joutua kuka tahansa. Väkivaltaa koetaan esimerkiksi sisarussuhteissa, vanhempien tekemänä, nuorena seurustelusuhteissa, puolison tekemänä, läheisen tekemänä tai tuntemattoman tekemänä. Väkivalta on usein ylisukupolvista. Väkivallan kokija hakeutuu väkivaltaisiin suhteisiin ja tekijä taas käyttäytyy yhä uudelleen väkivaltaisesti.
Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille. Tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta on Suomen yleisin ihmisoikeusloukkaus: Suomessa lähes puolet yli 15-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Hiljattain olemme saaneet lukea lehdistä toistuvasti järkyttävistä naisiin kohdistuneista väkivaltarikoksista. Maailmalla tyttö tai nainen kuolee puolison tai perheenjäsenen tekemän väkivallan seurauksena joka 11. minuutti.
Väkivaltaa on hankala käsitellä, koska se kertoo pahuudesta ja on vastenmielistä. Ihmisten reaktiot voivat olla esimerkiksi kieltämistä, syyllistämistä ja väheksymistä. Naisille voidaan sanoa esimerkiksi ”provosoitko”, ”kyllä naisetkin ovat väkivaltaisia”, ”olisit pukeutunut toisin” tai ”ei se tarkoittanut sitä”. Väkivallalta on helpompi sulkea silmät ja korvat kuin kohdata pahuus. Uutisotsikoita seuraamalla huomaa, että asia on vaikea myös medialle. Otsikoissa on helppo häivyttää sukupuolittuneisuus, syyllistää kokijaa tai oikeuttaa tekoa.
Väkivallan kokeminen vaurioittaa, muuttaa ajattelua ja vääristää minäkuvaa. Väkivalta etenee salakavalasti, ja huomaamattomasta kontrolloinnista voi olla lyhyt matka tappavaan väkivaltaan. Väkivallan kehä on petollinen, sillä siinä vuorottelevat väkivallanteot ja hyvittelyt. Siinä, missä moni ulkopuolinen ajattelee ”miksei se vaan lähde”, väkivaltaa kokenut uskoo muutokseen.
Väkivalta on monisyistä ja harvoin kyseessä on yksittäinen tapahtuma, vaan usein kokijalla on riippuvuussuhde tekijään, mikä entisestään vaikeuttaa lähtemistä. Väkivalta murentaa sisimmän ja saa kokijan uskomaan, että on ansainnut kokemansa. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen on suhteen vaarallisinta aikaa ja usein kokija tiedostaa tämän. Lähteminen ei ole siis yksinkertaista ja usein avun hakemista estävät häpeä ja pelko. Häpeä on kuitenkin turhaa, koska lähes joka toinen nainen on ollut joskus elämänsä aikana samassa tilanteessa.
Suomi ei ole tehnyt riittävästi naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi ja on saanut tästä useita huomautuksia. Tällä hallituskaudella asiaan on onneksi tartuttu aiempaa tarmokkaammin ja tehty paljon naisten asemaa parantavia päätöksiä, mutta työtä on vielä paljon.
Lähisuhdeväkivallan tunnistamalla ja siihen puuttumalla voisimme parantaa ihmisoikeuksien toteutumista, vähentää inhimillistä kärsimystä ja säästää verorahoja satoja miljoonia. Olisiko aika ottaa väkivalta puheeksi?
Väkivallan kokemiseen ja tekemiseen on apua saatavilla. Uskalla kertoa.
Satu Viksten
Kirjoittaja työskentelee sosiaalityöntekijänä lapsiperheiden sosiaalityössä ja on vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Hämeen piiristä.