Tästä ei pitänyt tulla äitiysaiheinen blogi. Elämä on viimeiset kuukaudet ollut täynnä äitiyttä, joten päätin, että nyt en ainakaan kirjoita siitä. Pitäähän minun jostain muustakin osata kirjoittaa, mutta toisin kävi.
Viime sunnuntaina, äitienpäivänä olin kahden pienen lapseni kanssa bussissa matkalla vanhemmilleni. Vieressämme istui melkoisen heikossa hapessa oleva pariskunta kiskomassa viinaa. Nainen oli heti kiinnostunut lapsista, kyseli iät ja kertoi omista lapsistaan. Sain kuulla, että naisen nuorempi lapsi on kohta täysikäinen.
Keskustelimme siinä kaikenlaista lapsista ja äitiydestä ja toivotimme hyvät jatkot ja äitienpäivät. Kuulin vielä, kuinka nainen osoitti ulos ikkunasta ja kertoi vierustoverilleen, kuinka tytär oli ollut täällä sijoitettuna. Mietin, missä tytär oli nyt. Mitä hän ajatteli äidistään äitienpäivänä, kun tuntuu, että kaikki kiittelevät vuolaasti omia äitejään ympäri somea?
Äitiyden kipeistä kohdista puhutaan onneksi nykyään enemmän kuin ennen. Netti pursuaa äitiysblogeja, jotka kuvaavat äitiyden arkea ihailtavan rehellisesti. Tässä mielessä voi sanoa, että oman sukupolveni äideillä on varmasti asiat paremmin kuin edeltäjillään. Vertaistukea löytyy helposti ja on ihan sallittua, että äitiys välillä myös ahdistaa.
Äitiysblogien äidit ovat kuitenkin melko yhtenäinen ja hyväosainen ryhmä. Esimerkiksi päihderiippuvuuden kanssa kamppailevat äidit ovat edelleen marginaalissa, eikä heidän tai heidän lastensa ääntä juurikaan kuulu somemaailmassa.
Myös päihteiden käyttö on hyvin sukupuolittunut ilmiö. Viinan juontia on kuvattu lukemattomissa suomalaisissa teoksissa, mutta harvemmin naisten, puhumattakaan äitien. Isien viinan käyttö on oikeastaan normaalia, vaikkakin murheellista. Tai entä jos Murheellisten laulujen maassa päähenkilö olisikin nainen, joka ei saa työnvälityksestä työtä ja jolle kohtalon koura juottaa väkijuomaa? Lapset lumihankeen vaan?
Olen jutellut monen päihteitä liikaa käyttäneen tai käyttävän isän kanssa, mutta miksi ihmeessä se ei herätä samanlaisia tunteita, kun keskustelu äitienpäivänä bussissa? Koska minäkin, tasa-arvoisen vanhemmuuden puolestapuhuja olen näköjään vielä kiinni äitimyytissä. Äiti jaksaa aina, äiti hoitaa aina silloinkin, kun muut ei jaksa. Ja juuri tällainen ajattelu, syyllisyys, pelko ja häpeä estävät meitä äitejä hakemasta apua.
Termiä päihdeäiti on kritisoitu, koska se koetaan leimaavana ja koska äitiys määritellään vain päihdekeskeisestä näkökulmasta. Äitienpäivän hypetyksen keskellä keskustelu bussissa oli minulle hyvä muistutus siitä, että äitiyteen liittyy monenlaisia tarinoita. Eikä tämänkään naisen tarina ollut todellakaan vain päihdeäidin tarina, vaan siihen liittyi paljon onnea omista lapsista, aivan niin kuin minullakin.
Riikka Korpinurmi
Kirjoittaja on äitiyslomalla oleva Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän työntekijä ja Vasemmistonaisten Valtikan jäsen vuodesta 2007